Änärin maailman­mestari kruunataan Helsingissä – tällaiset ovat ”talviassyt”

Assemblyilla on luvassa muun muassa esports-turnauksia, pelaamista, livekeikkoja ja pöytälätkän SM-kisat.

Änäriä pelataan Assyilla 6vs6-pelimuodossa, jossa kruunataan Euroopan mestari ja maailmanmestari.

29.11.2022 20:30

Assembly on vahvistanut 23.–26.2.2023. järjestettävän Winter-tapahtumansa esports-tarjonnan, kaksi live-esiintyjää ja muuta ohjelmaa.

Kilpapelaamisen ykkösnyrkkinä on tällä kertaa NHL-pelisarja eli tutummin änäri, jossa kruunataan 6vs6-pelimuodon Euroopan mestari ja maailmanmestari. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun 6vs6:n maailmanmestaruudesta pelataan livenä.

Änärikisoissa jaetaan palkintorahaa yhteensä 28 000 €. Euroopan mestari selviää perjantaina ja MM-ottelu pelataan lauantaina.

Virtuaalilätkän lisäksi tapahtumassa pelataan kilpaa Counter-Strikea, mutta turnauksen yksityiskohdat paljastetaan myöhemmin. Valorantissa järjestetään 2vs2-turnaus sekä striimaajien välinen näytösottelu.

Ohjelmassa on myös Assymylly, eli tapahtumassa kruunataan tappelupelien mestareita. Mukana olevat pelit ovat Guilty Gear: Strive, Tekken ja Super Smash Bros.

Assemblyille saapuu vuosi toisensa jälkeen tuhansia pelaamisesta ja tietokekniikasta kiinnostuneita kävijöitä. Jopa tuhannet saapuvat oman tietokoneen kanssa lanittamaan.

Assyilla järjestetään myös pöytälätkän SM-kisat. Torstaina esiintyvät livenä suositut kotimaiset räppärit Cledos ja DAVI. IS Streamcorner taas kerää yhteen kotimaisia striimaajia, ja cosplay-kilpailussa palkitaan hienoimmat puvut sekä esitykset.

Tapahtumassa näytetään myös tulevan tv-dokumentin Game of Mindsin ensimmäinen jakso. Sarjassa seurataan CS-pelaaja Verneri ”BONA” Junkalaa sekä League of Legendsissa kilpailevaa SK Gaming -joukkuetta, joita auttaa urheilupsykologi Mia Stellberg.

Suomen suurin pelifestari järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 23.–26.2.2023.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?