Vuosina 2018 ja 2019 suomalaisella Counter-Strikella meni lujaa.
Kotimaan kruununjalokivi ENCE teki historiaa nousemalla ensimmäisenä suomalaisena CS:GO-tiiminä maailman kärkikastiin. Kansainvälisissä tiimeissä loistivat Miikka ”suNny” Kempin, Otto ”ottoNd” Sihvon ja Jesse ”zehN” Linjalan kaltaiset nimet, jotka hekin kantoivat Suomen lippua ylpeinä.
Elämme nyt syksyä 2022. Loppuvuoden suurimmassa turnauksessa eli Rion majorissa ei nähdä ensimmäistäkään suomalaista pelaajaa. Suomalaisia ei nähdä edes turnaukseen johtavassa RMR-karsinnassa, koska neljä yritystä avoimissa karsinnoissa ei tuottanut tulosta.
Samoista karsinnoista jatkoon etenivät esimerkiksi portugalilainen SAW (karsintojen aikana HLTV:n maailmanlistan sijalla 51.), ukrainalainen B8 (85.), neljän eri maan pelaajista koottu Sangal (86.) sekä vain päiviä ennen karsintoja varten kootut peliporukat Benched Heroes ja Monte.
Lue lisää: Vuosien putki poikki – suomalaisia ei kilpaile vuoden isoimmassa CS-turnauksessa
Noloa. Mitä ihmettä Suomi-CS:lle on oikein tapahtunut viime vuosina?
No ainakin tähtipelaajat ovat kadonneet kartalta tyystin. Aleksi ”allu” Jalli ja Jere ”sergej” Salo olivat ENCEssä huippuja, jotka pärjäsivät maailman kovimpiakin vastaan. Samaa voidaan myös sanoa aiemmin mainitusta Kempistä.
Kolmikosta kukaan ei ole yltänyt tuolle tasolle enää vuosiin. CS voi olla joukkuepeli, mutta valitettavasti huipputasolla pelkät taktiikat eivät riitä, vaan pelaajien pitää myös kyetä osumaan.
Valitettavasti tähtitilanteeseen ei ole luvassa nopeaa muutosta. Huippujen joukkoon odotettiin alemmilla tasoilla vakuuttaneita Elias ”Jamppi” Olkkosta ja Nikita ”Derke” Sirmiteviä, mutta he ovat tätä nykyä huippunimiä CS:n sijaan Valorantissa.
Myös taitavien johtajien puute on todellinen ongelma. Kotimaan tiimeistä ei löydy tällä hetkellä yhtäkään kapteenia, joiden taidot olisi edes noteerattu kansainvälisesti. Suomalaispelaajien keskimäärin puutteellisella taitotasolla pelinjohtajan merkitys korostuu entisestään, kuten näimme ENCEn musertuessa Aleksi ”Aleksib” Virolaisen lähdön myötä.
Jere ”sergej” Salosta povattiin jo teininä CS:n supertähteä. Vuonna 2019 hänet valittiin maailman 13. parhaaksi pelaajaksi, mutta sen jälkeen hän on kadonnut kokonaan kartalta.
Samalla myös Suomen joukkuetaso ja sen kehittäminen on hyytynyt täysin.
ENCE löi hanskat tiskiin suomalaisen kokoonpanon suhteen jo vuoden 2020 lopulla ja syystä. Organisaatio haluaa pärjätä, eikä kotimaisella kokoonpanolla tasaista suorittamista huippuja vastaan voitu taata. Kansainvälinen joukkue takoo nyt kovia tuloksia.
HAVU oli keväällä 2021 hetken aikaa top20-joukkue, mutta iloa kesti vain pari kuukautta. Tänä vuonna HAVU on ollut lähinnä tutkan alla, sillä tiimiä ei ole syystä tai toisesta kiinnostanut pienempien turnausten pelaaminen. Hiljattain uusittu kokoonpano on nimekäs, mutta todellisen pelinjohtajan puute vesittää koko homman.
KOVA Esports on sen sijaan grindannut näitä HAVUn välttelemiä turnauksia jo vuosia, mutta heikoin tuloksin. Joukkueen kautta aikojen paras sijoitus HLTV:n maailmanlistalla on vaatimaton 54 ja nykykokoonpanolta merkittävää parannusta on turha odottaa.
Jallin uusi joukkue JANO on taasen kummallinen porukka, jonka ainoa nimi tulevaisuutta ajatellen on 17-vuotias Otto ”ottob” Virtanen. Loput ovat 25-vuotiaita kehäkettuja, joiden parhaat päivät ovat jo takana.
Jani ”Aerial” Jussilan edustama HAVU Gaming on Suomen nykyisistä CS-joukkueista potentiaalisin, mutta ei mielenkiintoisin.
Kertoo paljon, että kiinnostavin suomalainen kokoonpano on tällä hetkellä ENCEn akatemiajoukkue. Surkuhupaisaa, että tämä vasta pari kuukautta kasassa ollut pääasiassa kokemattomien pelaajien akatemiaremmi näytti KOVAn veroiselta joukkueelta Assemblyilla.
Kehitys on suomalaisen CS:n pitkäaikaisena seuraajana vielä surullisempaa katsottavaa kuin mitä Global Offensiven alkuajat olivat. Syy tähän on se, että yhä useammin suomalaiset pelaajat vaikuttavat syystä tai toisesta tyytyvän kotimaassa kompurointiin ulkomaille lähdön sijaan.
Jalli, Linjala, Sihvo ja Kemppi tekivät kaikki itselleen nimet kansainvälisissä kokoonpanoissa. Kauan aikaa heitä ennen ulkomaille älysi lähteä CS 1.6 -legenda Tomi ”lurppis” Kovanen, myöhemmin osittain pakon edestä Virolainen.
Jopa Suomen harvoista nuorista lupauksista kaksi, eli Matias ”Banjo” Kivistö ja Jimi ”jimpphat” Salo, älysivät karata kansainvälisille laitumille jo uran akatemiavaiheessa.
Lue lisää: Kemiläinen Paavo, 17, sai valita huippujen välillä – tästä pelikenttien lupauksesta kuullaan vielä
Lue lisää: Suomen lupaavin CS-pelaaja teki kansainvälisen huippudiilin – ”Ainutlaatuinen pelaaja”
Pistää toden teolla miettimään, miksi valtaosa kotimaan ”ammattilaisista” tyytyy siihen surkeaan tasoon, millä heidän joukkueensa lähes poikkeuksetta pelaavat. Kyse ei ole edes keskinkertaisuuteen tyytymisestä, vain yksinkertaisesti organisaatioiden rahojen tuhlaamisesta.
Nostan kuitenkin hattua ENCElle siitä, että edes joku kotimainen toimija on ymmärtänyt tarttua tähän ongelmaan ja aloitti nuorten lahjakkuuksien systemaattisen kehittämisen ennen kuin kaikki heistä loikkaavat Valorantin tai striimaamisen pariin.
ENCEn akatemiajoukkueelta odotetaan loppuvuoden aikana tuloksia.
Vuonna 2018 ENCE laittoi kaiken peliin nostaakseen CS-tiiminsä huipulle. Riski oli todella suuri, mutta se kannatti. Nyt jonkun pitäisi uskaltaa tehdä sama eli laittaa kaikki munat samaan koriin.
Tähän projektiin lähtevien pelaajien pitäisi tosin ymmärtää, etteivät tulokset tule hetkessä, joten huippupelaajan palkkaa ei voi nostaa ilman sen tason tuloksia.
Kaiken kaikkiaan kotimaisilta pelaajilta tarvittaisiin nyt ryhtiliikettä. Suomessa halutaan jo alemman tason tiimeissä ammattilaistason kohtelua, mutta pelaajat itsessään käyttäytyvät enemmänkin kuin puoliammattilaiset. Eipä ihme, että tulosrintamalla on hiljaista.
Elias ”Jamppi” Olkkosen (vasen) ja Nikita ”derke” Sirmitevin houkutteleminen takaisin ”kynärin” pariin olisi lottovoitto Suomi-CS:lle. Olkkosen paluu on vain ajan kysymys, mutta tie vie silloinkin todennäköisesti ulkomaille.
