Counter-Striken suurnimi Natus Vincere nappasi palkintokaappiinsa jälleen yhden pokaalin. Tällä kertaa ukrainalais-venäläisen huipputiimin matkaan lähti voitto BLAST Premierin Lissabonissa pelatusta kevätfinaalista.
Sunnuntai-iltana pelatussa loppuottelussa Na’Vi murskasi ranskalais-tanskalaisen Team Vitalityn kahdessa kartassa (16–8 Mirage, 16–5 Overpass). Voitostaan tiimi ansaitsi 200 000 dollarin pääpalkinnon sekä paikan BLASTin maailmanfinaaliin joulukuussa.
Samalla maailman paras CS-pelaaja eli Na’Vin Aleksandr ”s1mple” Kostyliev rikkoi ennätyksiä. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu 24-vuotias ukrainalainen on nyt ansainnut arvonimen useammin kuin kukaan muu, yhteensä 20 kertaa.
Aiemmin Kostyliev piti hallussa listan jaettua ensimmäistä sijaa yhdessä tanskalaisen Nicolai ”dev1ce” Reedtzin kanssa. Reedtziltä samaisia parhaan pelaajan mitaleita löytyy 19, siinä missä listalla kolmanneksi sijoittuvalla Mathieu ”ZywOo” Herbautilla on niitä 13.
Suomalaisittain viikonloppuna ei ollut juurikaan juhlittavaa. Portugaliin maailmanlistan toiseksi parhaana tiiminä matkanneen ENCEn taival katkesi jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella yllättävällä tappiolla aiemmin mainitulle Vitalitylle (10–16 Overpass, 17–19 Nuke).
Välierissä Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtama G2 koki saman kohtalon. Ajoittain erittäin vakuuttavia otteita turnauksessa esitellyt joukkue suli jälleen kerran loppumetreillä ja hävisi lopulta Vitalitylle erittäin tiukan ottelun kolmessa kartassa (13–16 Dust 2, 16–8 Inferno, 13–16 Nuke).
Seuraavan kerran CS-maailman huiput kokoontuvat Saksassa. Heinäkuun 5.–17. pelattavassa IEM Kölnissä on monella joukkueelle kovat panokset, sillä turnauksen jälkeen käynnistyvän kesätauon aikana pettymyksiä keväällä kohdanneet tiimit laittavat usein kokoonpanojaan uusiksi.