Vuoden peliksi leimattu Elden Ring kompastuu avoimen maailman suden­kuoppiin – mutta on silti kaiken hypetyksen arvoinen

Huhut hurjasti odotetun Elden Ringin helppoudesta voi heittää romukoppaan. Silti sillä on omat ongelmansa.

Elden Ringin aloitusalue Limgrave kylpee kultaisen Erdtree-puun hohteessa.

26.2.2022 11:11

Vuonna 2019 erityisesti Dark Souls -pelisarjastaan tuttu japanilainen From Software ilmoitti kehittävänsä uutta peliä. Yllättäväksi ilmoituksen teki se, että Tulen ja jään laulu -fantasiakirjojen takana oleva George R.R. Martin tuli mukaan hankkeeseen.

Sitten asiasta ei kuultu pihaustakaan ennen kesää 2021, jolloin nimen Elden Ring -saaneen pelin julkaisupäiväksi luvattiin 21. tammikuuta 2022. Lopulta peli ilmestyi vain reilun kuukauden myöhässä, perjantaina 25.2. Se on hyvä saavutus näinä päivinä.

Elden Ring on avoimeen maailmaan sijoittuva, yhden pelaajan kolmannesta persoonasta kuvattu fantasiaroolipeli, jossa on myös verkkomoninpeliominaisuus.

Plussat

  • Kuin Dark Souls, mutta pidemmälle vietynä

  • Haastetta riittää niin pirusti

  • Loppuun hiottu taistelu

Miinukset

  • Pienten luolastojen varianssin puute

  • Pomovihollisten kierrätys

  • Juoneen kiinni pääseminen vaatii kovaa työtä

Pelissä seikkaillaan Martinin ja Hidetaka Miyazakin luomassa Välimaat-nimisessä, myyttisessä paikassa.

Asia esitellään pelaajalle dramaattisen kerronnan sävyttämällä alkuvideolla. Se kertoo, kuinka joku tai jokin sai mystisen Elden Ringin pirstoutumaan kauan, kauan sitten, ja kuinka kuningatar Marika Ikuisen puolijumalalapset omivat sen sirpaleet ja voimat itselleen. Lyhyesti sanottuna pelaajan tehtäväksi jää kohdata nämä puolijumalat ja kerätä sirpaleet parempaan talteen.

Tämän suorempaa kerrontaa pelistä ei juuri löydy, joten pelaaja joutuu selvittämään suuren osan juonesta itse. Tietoa maailmasta ja pelin juonesta löytyy hajanaisista dialoginpätkistä ja pelimaailmaan ripoteltujen esineiden kuvausteksteistä. Näin on ollut From Softwaren peleissä jo pitkään ja siitä pelitalo tunnetaan.

Aluksi pelaaja luo hahmonsa. Valittavana on kymmenen erilaista hahmoluokkaa, mutta ne toimivat lähinnä eräänlaisina aloitusvaihtoehtoina. Pelissä etenemisen myötä hahmoa voi muokata vapaasti haluamaansa suuntaan.

Monipuolisella hahmoeditorilla saa halutessaan aikaan hyvin karua jälkeä.

Hahmon luonnin jälkeen opetellaan perusmekaniikat, erilaiset lyönnit, hypyt, hiiviskely ja niin edespäin. Sitten pelaaja on pitkälti omillaan suuressa, avoimessa maailmassa.

Toisin kuin monissa muissa avoimen maailman peleissä, Elden Ringin maailma ei ole täynnä elämää kuhisevia kaupunkeja ja kyliä, vaan siitä suurin osa on tavalla tai toisella rempallaan. Se näyttää siltä, kuin se olisi jätetty oman onnensa nojaan ikimuistoisiksi ajoiksi. Nurmikenttiä täplittävät valtavat, taivaalta pudonneet raunionkappaleet ja jossain kaukaisuudessa kasvaa valtavan suuria, kultalehtisiä puita.

Tunnelma on paikoitellen synkkä, yleisimmin hieman surumielinen, jopa katkeransuloinen.

Silloin kun npc-hahmoja kohtaa, he tulevat vastaan yksittäin ja yllättävissä paikoissa. Monella on pelaajalle jokin tehtävä suoritettavaksi, mutta pelin luonteeseen kuuluu, että pelaajan täytyy itse pitää näistä kirjaa ja muistaa, missä mikäkin hahmo on.

Pelaaja kohtaa matkansa varrella toinen toistaan kummallisempia npc-hahmoja. Lähes kaikilla on pelaajalle tekemistä.

Sininen noita näyttelee jonkinlaista merkittävää osaa juonessa.

Vaikka maailma on tässä mielessä muita pelejä tyhjempi, tutkittavaa ja oivallettavaa löytyy vaikka millä mitalla. Jahas, tuossahan on luola. Minnehän tuo polku vie? Jyrkänteeltä voisi löytyä reitti alas jokilaaksoon, sillä pelaaja voi hyppiä hevosellaan vaivattomasti suuria loikkia.

Mikään ei ole kulissia, vaan jos sumuisella järvenrannalla kävellessään näkee jylhällä kallionkielekkeellä kohoavan satulinnan, voi olla varma siitä, että sitäkin pääsee vielä tutkimaan.

Avoimen maailman lisäksi Elden Ring tarjoaa mieltä ylentävän määrän suljettuja luolastoja, katakombeja, kaivoksia ja etenkin mainittuja satulinnoja. Tällaiset Legacy Dungeoneiksi kutsutut suuremmat kokonaisuudet ovat isossa roolissa pelin juonta. Ne rakennettu tarjoamaan aiempien From Softwaren pelien varpaillaan pitävää tunnelmaa ja kokemusta. Sellaista, jossa pelihetki voi päättyä koska tahansa kulman takaa yllättäen iskevään ansaan.

Toisaalta yksi Elden Ringin ongelmista piilee juuri pienemmissä suljetuissa luolastoissa. Vaikka niitä onkin reilu määrä, esimerkiksi jokainen katakombi muistuttaa todella paljon edellistä katakombia vihollisista ja pomoista lähtien.

Elden Ringissä seikkaillaan myös vaikuttavassa, maanalaisessa maailmassa.

Avointa maailmaa voi ajatella myös niin, että se tekee Elden Ringin saavutettavaksi entistä suuremmalle pelaajakunnalle. Aiemmista From Softwaren peleistä ovat selvinneet vain ne, jotka ovat kestäneet hakata päitään seinään.

Avoin maailma mahdollistaa sen, että jos yhdestä kohdasta ei millään meinaa päästä eteenpäin, voi aina kokeilla jotain muuta jossakin toisaalla. Tällä on toki myös kääntöpuolensa, sillä pelaaja ei koskaan voi olla täysin varma, mikä olisi oikea osoite kulloisenkin tasoiselle hahmolle. Pitääkö pomotaistelua harjoitella, vai onko hahmo todellisuudessa vielä liian heikko? Huomattavasti lineaarisemmissa Dark Soulseissa vastaavaa ongelmaa ei ole.

Elden Ringistä on hankala puhua mainitsematta Dark Soulsia, sillä peli tuntuu ja paikoittain näyttääkin Dark Soulsilta. Voisi sanoa, että se on hengeltään täysin samaa From Softwaren luomaa soulslike- tai soulsborne-genreä.

Se, kuten edeltäjänsä, on peli, joka ei todellakaan pitele pelaajaa kädestä – ei selittämällä tapahtumia, kertomalla minne milloinkin tulisi mennä tai antamalla armoa. Vaikeustasoksi on valittavana vain oletusasetus: haastava.

Lähes mikä tahansa vihollinen kykenee melko helposti nitistämään varomattoman pelaajan, eikä taisteluun voi rynnistää suuna päänä. Peli ei kuitenkaan ole epäreilu, vaan yrityksen, erehdyksen, kärsivällisyyden ja tarkkaavaisuuden avulla pelaaja oppii, milloin mihinkin vihollisen heikkoon kohtaan tulee iskeä.

Ensimmäinen merkittävä pomovihollinen Margit vaatii pelaajalta hyviä hermoja.

Satulinnat täplittävät sumuisen Liurnian alueen taivaanrantoja.

Elden Ringin pitkälle hiottu taistelusysteemi on pelin parasta antia. Harva asia tuntuu yhtä maukkaalta kuin pelaajan yhdellä loitsun osumalla tappavan megahattuvelhon surmaaminen useiden piinallisten iteraatioiden jälkeen, kun on kokeillut useita eri lähestymistapoja ja -kikkoja.

Silti, kuolema ja sen ikoninen YOU DIED -teksti tulee usein myös kaikista varovaisimmille ja taitavimmille pelaajille.

Kuoleman koittaessa pelaaja menettää kaikki keräämänsä riimut. Riimuja saa tappamalla vihollisia ja ne toimivat sekä pelaajan valuuttana että kokemuspisteinä, joilla nostetaan hahmon kymmentä eri ominaisuutta – vaikkapa voimaa, tarkkuutta tai älyä.

PlayStation 5:lla testattuna latausajat kuoleman ja uudelleensyntymän välillä olivat minimaaliset, vain muutamia sekunteja. Se on mainio asia, sillä pahimmillaan kuolema seuraa toista hyvin nopeasti.

Kuolemaa seuraavan uudelleensyntymän jälkeen pelaajalla on yksi mahdollisuus käydä poimimassa riimunsa takaisin kuolinpaikaltaan, tai muuten ne ovat mennyttä iäksi. Aluksi epäonnistuminen tuntuu todella turhauttavalta, mutta pian pelaaja havahtuu siihen, maailma on pullollaan riimuja.

Hahmon muokkausmahdollisuuksia lisää paitsi valtava asevalikoima, myös se, että aseita ja voi muokata kulloiseenkin tilanteeseen ja hahmolle sopivaksi aarrearkuista ja pomovihollisilta löytyviltä Ashes of War -esineillä.

Tultasyöksevät lohikäärmeet ovat fantasiapelejen klassikkovihollisia. Niitä riittää myös Elden Ringissä.

Hirvimäisen Ancestor Spirit -pomovihollisen löytäminen on aivan oma seikkailunsa.

Pelimaailma on suuri, mutta kartta varsin summittainen ilman pikamatkustuspisteitä ja muutamia olennaisia kohteita kummempia merkintöjä. Sekin liittyy siihen, että vastuu asioiden muistamisesta on pelaajalla itsellään.

Kartta laajenee sitä mukaa, kun pelaaja löytää uusia alueita. Jo kahden ensimmäisen alueen, syksyisen seesteisen Limgraven ja sumuisten järvien Liurnian, tutkimiseen ja luolastojen koluamiseen saa käytettyä toistakymmentä tuntia.

Nopeamminkin kyllä pääsee eteenpäin. Pelissä on tarjolla erilaisia pomotaisteluita, niin luolastoissa kuin avoimessa maailmassakin, vaikka millä mitalla, mutta suurin osa niistä on täysin vapaaehtoisia.

Mystinen pelimaailma on upea.

Ikävä kyllä pomoissa on myös paljon kierrätystä. Joskus pomo on vain supervoimat saanut perusvihollinen, joskus muunnelma aiemmasta pomosta.

Vihollisten kirjo kattaa fantasian peruskuvaston lohikäärmeineen ja luurankoritareineen, mutta onneksi mukaan mahtuu monia paljon kummallisempia ilkiöitä. Esimerkiksi kävelevät nyrkkeilijäruukut, kärrynpyöriä heittävät sammakkomiehet ja massiiviset riimukarhut ovat aivan omaa luokkaansa. Joistain öhkömönkiäisistä ei vanha Erkkikään osaa sanoa, että mitä hittoja ne oikein ovat.

Elden Ringiin sisältyy myös Souls-peleistä tuttu moninpeli, jossa pelaajat voivat hetkellisesti avustaa toisiaan tai hyökätä toistensa kimppuun. Sitä on nyt parannettu myös niin, että erilaisten pelaajien keskenään järjestämien tappelukerhojen ylläpito on aiempaa helpompaa.

Harmillisesti testijaksolla pelaajia oli ylipäätään niin vähän, ettei heitä riittänyt moninpelin riemuihin. Tämä korjaantunee pelin julkaisun jälkeen.

Monilta osin Elden Ring on juuri sitä, mitä From Softwaren fanit haluavat ja on heille täydellisyyttä. Ilman From-laseja katsottuna se olisi voinut jättää kompastumatta tyypillisiin avoimen maailman sudenkuoppiin ja tehdä jotakin vieläkin omaperäisempää.

Sanotaan vielä suoraan: peli on kyllä suurimmaksi osaksi saamansa ennakkohypen arvoinen, mutta siitä tuskin muotoutuu sellaista klassikkoteosta, jota käytetään tulevien avoimen maailman roolipelien mittatikkuna. Se jää historiaan ”vain” hiton hyvänä pelinä.

FAKTA

Elden Ring

Julkaisija/kehittäjä: Bandai Namco/From Software

Saatavuus: PC, PS4, PS5 (testattu), Xbox One, Xbox Series X|S

Ikäraja (PEGI): 16

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?