YouTube-tähti osti Pokémon-kortteja 3,5 miljoonalla dollarilla – joutui huijatuksi

Logan Paulin ostama Pokémon-paketti olikin väärennetty.

Pokémon-korttien suosio on noussut korona-aikana. Logan Paulin jättiostos olikin törkeä huijaus.

Yli 20 miljoonaa tilaajaa YouTube-kanavalleen kerännyt Logan Paul kertoi joulukuussa ostaneensa 3,5 miljoonalla dollarilla Pokémon-kortteja.

Paul osti ”avaamattoman ja aidon” laatikollisen 1990-luvun ensimmäisiä Pokémon-korttipakkoja. Sisältö oli kuitenkin jotain ihan muuta kuin luvattiin, uutisoi muun muassa Kotaku.

Tubetähti on silminnähden pettynyt videolla, kun Pokémonien sijaan paketeista paljastuu G.I. Joe -sarjan korttipakkoja.

Monille paketin sisältö ei tullut yllätyksenä. Pokémon-korttitietäjät esittivät epäilyjään jo joulukuussa, kun tubettaja kertoi ostoksestaan.

Paul ei menettänyt kaupassa miljoonia dollareita, vaikka väittää niin YouTube-videon otsikossa (”menetin 3,5 miljoonaa dollaria väärennettyihin Pokémon-kortteihin”). Dexerton mukaan kortit myynyt henkilö palauttaa rahat tubetähdelle. Myyjä hakee omia saataviaan puolestaan kahdelta henkilöltä, joilta hän oli ostanut laatikon.

26-vuotiaalla Logan Paulilla, joka on viime aikoina nyrkkeilijänä kunnostautuneen Jake Paulin isoveli, ei ole pikkurahasta puutetta. Forbesin mukaan hän tienasi vuonna 2021 18 miljoonaa dollaria.

Lue lisää: Jake Paul maksoi 17 000 dollarin vuokraa ja oli paholaismainen naapuri – kun teinitähti löysi nyrkkeilyn, elämän suunta kääntyi täysin

Pokémon-korttien suosio on noussut korona-aikana. Se on näkynyt myös korttien saatavuudessa: Pokémon Company ilmoitti helmikuussa 2021 ettei se pysy vastaamaan kysyntään.

Korttien suosiota ovat nostaneet muun muassa Twitch-striimaajat ja tubettajat, jotka availivat pakkoja lähetyksissä ja videoilla. Videoita varten he ostivat alkuperäisiä, avaamattomia korttipakkoja jopa tuhansien dollarien kappalehintaan.

Korttibuumin takia varsinkin 90-luvun alkuperäisistä pakoista pyydetään jopa viisinumeroisia summia. Yksittäiset kortit, kuten priimakunnossa oleva alkuperäinen Charizard, maksavat satojatuhansia dollareita.

Trainwreckstv-striimaaja avasi harvinaisen Charizardin suorassa lähetyksessä:

Korttien perässä on juostu esimerkiksi Yhdysvalloissa:

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?