Simply & Slick -nimiselle YouTube-kanavalle on jaettu häkellyttävä video Halo Infinitesta, uutisoi Kotaku.
Kanavan taustalla on kaksi miestä, joista toinen (Tom) läpäisi pelin vaikeimmalla vaikeustasolla (legendary) ampumatta laukaustakaan. Viholliset hän rökitti käyttäen energiamiekkaa, lyöntejä ja räjähteitä.
Pelaaja hyödynsi myös pelin virheitä eli bugeja, joita käyttämällä hän ohitti monet haastavat kohdat. Pelin ykkösuutuudella eli tarttumakoukulla oli merkittävä osuus haasteen onnistumisessa.
Bugien hyödyntämisestä huolimatta tarinatilan läpäisy vaati neljä tuntia. Tavallisesti se vie kahdeksan tuntia tai enemmän.
Tom kertoi Kotakulle pomotaisteluiden tuottaneen eniten ongelmia. Pelkästään viimeinen pomotaistelu vaati yli 50 kuolemaa. Yhteensä kuolemia kertyi noin sata.
Joulukuussa 2021 pc:lle, Xbox Onelle sekä Xbox Series X|S:lle julkaistu Halo Infinite on ollut arvostelumenestys. IS:n arviossa kehuttiin etenkin tarttumakoukkua, joka uudistaa peliä huomattavasti.