Kun Kimmo Koli kutsuttiin valmentamaan CS-junnuja, he loivat epäileviä katseita – pikainen googlaus muutti kaiken

Kimmo Koli tunnettiin 2000-luvulla Dooberina. Nimimerkki komeilee muun muassa alkuperäisen, ja menestyneen CS-joukkueen, Astraliksen kokoonpanossa.

Kimmo ”Dooberi” Koli pelasi CS:ää ammattitasolla 2000-luvulla.

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa 10.1.2021 kello 12.00.

ELOKUUSSA 2018 Kimmo Koli, 36, oli töissä, kun puhelin soi. Tuntematon numero. Toisessa päässä oli Janne Keravan nuorisopalvelusta.

– Asutko vielä Keravalla?

– Joo, Koli vastasi ihmetellen.

Janne oli saanut Kolin ystävältä numeron.

– Meillä alkaa kokoontumaan nuorisoryhmä sunnuntaisin pelaamaan Counter-Strike-peliä. Haluatko tulla koutsaamaan heitä?

– Okei.

Junnut loivat epäileviä katseita, kun Koli asteli ovesta sisään ja ryhtyi valmentamaan.

– Minun ulkonäkö ja habitus saattoi vaikuttaa siihen, Koli naurahtaa IS:lle puhelimessa.

Hieman googlailtuaan Kolin taustoja, nuorille alkoi selvitä, miksi hänet oli pyydetty valmentamaan.

Koli tunnettiin 2000-luvulla Counter-Strike-pelipiireissä nickillä Dooberi. Nimimerkki paistatteli muun muassa Astralis-suomalaistiimissä, joka ponnahti tunnetuksi voitettuaan vuoden 2004 TiltGamesin.

Sattumaa ei ole myöskään se, että viimeiset kolmisen vuotta CS-pelikenttiä dominoinut tanskalaisjoukkue on nimeltään Astralis.

– Se on ehkä hienoimpia kunnianosoituksia, mitä voi olla, Koli kertoo.

Toimittaja Jukka O. Kauppisen Vanhoja muistellen -blogin mukaan joukkue olisi ostanut nimen käyttöoikeuden juuri alkuperäisiltä jäseniltä.

Hatunnosto suomalaisille.

Alkuperäisen Astraliksen logo.

2000-LUVULLA Koli pelasi useissa kokoonpanoissa, joiden nimet killuivat monien laddereiden (sijoituslistoja, jotka mittasivat joukkueiden tasoa)kärkipaikoilla verkkopelaamisen suositussa portaalissa, ClanBasessa.

Koli pääsi myös reissaamaan maailmaa ja todisti CS:n kilpailullisen maailman ensiaskeleita. ESWC-turnaus vuonna 2004 Ranskassa, WCG San Fransiscossa, turnauksia Saksassa ja Hollannissa. Sponsorit kustansivat matkat ja majoituksen.

Turnaukset olivat mittakaavoiltaan huomattavasti pienempiä. Suoria lähetyksiä ei juuri ollut. Voittosummat liikkuivat kymmenissä tuhansissa euroissa satojen tuhansien eurojen sijaan.

– Oli se silti hienoa. Ei sitä silloin osannut kuvitella, että pääsi edes sellaiseen tilanteeseen.

– Kokemus itselleni oli varmaan samanlainen kuin nykyajan huippukundeilla, jotka pelaa näillä live-areenoilla, Koli pohtii.

Astralis vuonna 2004 ESWC-turnauksessa, Ranskassa. ”Vastassa oli kiinalainen wNv, se päättyi voitokkaasti.

Vanhemmille joutui vääntämään rautalangasta, kun poika lähti Atlantin yli pelaamaan.

– Se oli niin uusi maailma. He eivät oikein ymmärtäneet, mitä minä lähdin sinne tekemään.

– Jos sitä tilannetta vertaa nykypäivään, niin eihän se ollut yhtään mitään, Koli nauraa leveästi.

MAAILMANLAAJUISEKSI bisnekseksi paisunut esports-ala ja sen mukana tullut raha toi uudenlaisia paineita kilpapelaajille.

– Heidän pitää pärjätä. Pelaajilla saattaa olla lyhyitä sopimuksia, jolloin tietää, että se on tulos tai ulos.

Viime vuosina nuorten kilpapelaajien henkinen hyvinvointi on ollut tapetilla. Suomenkin huippupelaajat ovat jääneet sairaslomalle burnoutin eli työuupumuksen vuoksi.

– Siihen aikaan ei tällaista ollut. En muista yhtäkään tapausta, joka olisi tullut vastaan, että joku olisi burnoutin vuoksi jäänyt pois pelaamisesta.

Lue lisää: Lauri, 20, teki yhden virheen ja lopetti sen seurauksena huipulla – kilpapelaajilla on karmiva ammattitauti

”Pitäähän isolla miehellä koiria olla”. Kimmo Kolin perheeseen kuuluu avovaimo Carita ja kaksi chihuahuaa, rusina (kuvassa) ja myy.

Nettipeleissä vallitseva myrkyllinen huutelu on Kolin mielestä muuttanut muotoaan ajan saatossa.

– Mennyt pahempaan suuntaan, Koli pohtii.

Se saattaa johtua siitä, että pelipiirit olivat 2000-luvulla huomattavasti pienempiä ja joukkueiden pelijärjestelyt keskenään ovat muuttaneet muotoaan.

Ennen vanhaan otteluita ja pienempiä turnauksia sovittiin, joukkueiden jäsenet joutuivat itse järjestelemään niitä, olla tekemisissä keskenään. Nykyään matchmaking on enimmäkseen automatisoitua ja anonyymiä.

2010-LUKUA kohti mentäessä Kolin elämä otti askelia pois CS:n parista. Armeija, opiskelemaan, töihin. Muutamia tapahtumia ja onnistuneita turnauksia, mutta sen jälkeen CS pölyttyi vuosia hyllyllä, kiinnostus vaihtui NHL:n.

Vuoden 2018 puhelu Jannelta imaisi Kolin takaisin muuttuneeseen CS:n maailmaan.

Kimmo ”koutsaamassa” nuoria CS-harrastelijoita.

Ensin Koli valmensi Keravan junnuja vuoden verran. Yhdessä Keravan kaupungin ja nuorisopalvelun kanssa he perustivat Roots Gaming -yhdistyksen kesällä 2019.

– Keravan kunta oli innostunut esportsista ja mietittiin, että tätä voisi jalostaa lisää.

Yhdistyksessä annetaan puitteet ja mahdollisuus kokeilla, millaista on olla mukana koordinoidussa toiminnassa.

– Toimitaan pelaajat edellä. Kaikki on maksutonta ja matalalla kynnyksellä toteutettavaa.

Pelejä ovat CS ja NHL. Rootsin pyrkimys on olla tietynlainen ponnahduslauta kilpapelikentille.

– Jos joku pääsee isoihin valoihin, silloin olemme onnistuneet tavoitteessamme.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?