Joonas Forss kaipaa suomalaista CS-huippujoukkuetta: ”Voisin olla myös itse joskus pelaamassa sellaisessa” - Esports - Ilta-Sanomat

Joonas Forss kaipaa suomalaista CS-huippu­joukkuetta: ”Voisin olla myös itse joskus pelaamassa sellaisessa”

Jyväskyläläispelaaja on mielissään siitä, että Counter-Striken korona-arki on viimein hellittämässä.

Joonas ”doto” Forss (oikea reuna) pelasi viikonloppuna Red Bull Flick -pariturnauksessa Helsingin Messukeskuksessa.

23.11. 10:45

Jyväskyläläinen Counter-Strike: Global Offensive -ammattilainen Joonas ”doto” Forss täytti yhden unelmansa loka-marraskuun vaihteessa, kun Counter-Striken arvoturnaus, pelipiireissä major-turnaus, järjestettiin yli kahden vuoden tauon jälkeen Tukholman Globenissa.

Forss edustaa suomalaisorganisaatio ENCEä, joka ihastutti Counter-Strikessa vuonna 2019 selviytymällä muun muassa Katowicessa järjestetyn arvoturnauksen finaaliin. Esportsissa kaksi vuotta on kuitenkin ikuisuus, ja korona-aikana Counter-Striken suomalaisnäkymät ovat muuttuneet huomattavasti.

Forss, 25, oli Tukholman-turnauksen ainoa suomalaispelaaja alkuvuonna kansainväliseen kokoonpanoon siirtyneessä ENCEssä. Joukkue saavutti länsinaapurista paikan 16 parhaan joukossa, mutta pudotuspeliunelma Avicii-areenan eli entisen Globenin täyden yleisön edessä jäi haaveeksi.

– Se (major-turnaus) oli iso saavutus. Tänä vuonna ajatuksenamme on ollut enemmän se, että rakennamme joukkuetta ja koetamme päästä pikkuhiljaa eteenpäin, että voisimme tehdä läpimurron isoihin turnauksiin ensi vuonna. Nyt se tapahtui vähän aikaisemmin kuin kuvittelimme, Forss sanoi STT:lle Helsingin Messukeskuksessa, jossa hän osallistui viikonloppuna energiajuomajätti Red Bullin järjestämään näytösturnaukseen.

Nykyinen ENCE-kokoonpano on tehnyt vuoden aikana kovaa nousua pelin maailmanlistalla, ja maanantaina julkaistussa rankingissa joukkue oli sijalla 12.

– Ranking on todella tärkeä, ettei tarvitse pelata karsintoja, vaan saa suoria kutsuja turnauksiin. Varmasti monet katsojat ovat nyt ymmärtäneet, että tämä meidän projekti onkin tosi hyvä, Forss tuumaili.

Forss on nykyisin ENCEn CS-joukkueen ainoa suomalaispelaajaa.

Forss ja ENCEn suomalaisvalmentaja Eetu ”sAw” Saha siirtyivät ENCEen reilu vuosi sitten toisesta suomalaisjoukkueesta HAVU Gamingista. ENCEn viime vuosi meni silloisella suomalaiskokoonpanolla penkin alle, ja joukkue päätti siirtyä kansainvälisille pelaajamarkkinoille.

– Tuntui totta kai hyvältä, että ENCE ja Saha luottivat minuun, ja sain jatkaa ENCEssä osana uutta joukkuetta. On ollut kivaa huomata, että suomalaiset fanit laittavat viestiä ja tukevat, vaikka joukkue ei käytännössä ole enää suomalainen, Forss kiitteli.

Nykyisessä ENCEssä pelaavat Forssin lisäksi kokenut tanskalainen pelinjohtaja Marco ”Snappi” Pfeiffer, israelilainen Lotan ”Spinx” Giladi sekä puolalaiset Pawel ”dycha” Dycha ja Olek ”hades” Miskiewicz.

Viisikosta ainoastaan Pfeiffer oli osallistunut Counter-Striken arvoturnaukseen aikaisemmin. Muut pelaajat ovat huipputasolla vielä suhteellisen kokemattomia, mikä Forssin mukaan näkyi major-turnauksen edetessä.

– Pelasimme aiemmin syksyllä todella vapautuneesti IEM Fallissa, jossa pääsimme turnauksen finaaliin ja varmistimme major-paikan. Majorissa menimme ehkä vähän lukkoon. On toki vaikeaa sanoa muiden (pelaajien) puolesta, mutta uskon, että jotain mentaalipuolen asioita siinä oli.

Tukholman-turnaus päättyi lopulta venäläis-ukrainalaisen ennakkosuosikin Natus Vinceren mestaruusjuhliin. Joukkue ei hävinnyt turnauksessa historiallisesti karttaakaan.

ENCEn nykyinen CS-kokoonpano kuvattuna lokakuussa 2021.

Korona-aika on vaikuttanut merkittävästi myös kilpapelimaailmaan. Muun muassa Counter-Strikessa turnaukset siirtyivät pandemian myötä verkkoon, jolloin pelaajat osallistuvat turnauksiin joko joukkueen omista pelitiloista tai kotikoneiltaan käsin.

Counter-Striken online-aikakautta kesti noin puolitoista vuotta, mutta nyt pelissä ollaan jälleen pääsemässä lähiverkko- eli lan-turnauksiin. Tukholman-turnaus osoitti myös sen, että suuria stadioneita on jälleen mahdollista täyttää yleisömerellä.

– Se on ihan eri maailma, kun matkustetaan ja mennään joukkueen kanssa paikan päälle pelaamaan. Tunnelma on vaan silloin paljon parempi, ja pelaamisessa on erilainen paine. Joukkueet pelaavat netissä huomattavasti eri tavoilla kuin lan-tapahtumissa, joissa joitain pelaajia saattaa jännittää niin paljon, että he eivät pysty pelaamaan hyvin, Forss selvitti.

– Ensi vuonna luultavasti päästään jo aika lailla normaaliin (turnauskalenteriin). Luulen, että se on meille hyvä juttu. Kun kotona istuu ja pelaa, ei siinä pääse ihan samanlaiseen fiilikseen.

ENCE pelaa joulukuussa Tukholmassa vuoden viimeisen ison turnauksensa, IEM Winterin, mutta silloin pelit pelataan studiossa, ilman yleisöä.

Forss on pelannut ENCEssä nyt vuoden.

Forss on tyytyväinen ENCEn nykytilanteeseen, mutta kysymys lähitulevaisuudesta saa pelaajan pohtimaan erityisesti yhtä asiaa.

– Haluaisin nähdä parin vuoden päästä, että maailman huipulla olisi taas joku Suomi-joukkue. Voisin olla myös itse joskus pelaamassa sellaisessa. Tällä hetkellä Suomen kaikki huippupelaajat ovat vähän eri paikoissa pelaamassa.

Suomalaispelaajista entinen ENCE-pelinjohtaja Aleksi ”Aleksib” Virolainen on pelannut jo lähes kaksi vuotta kansainvälisessä OG-joukkueessa. OG on rankingissa ENCEn takana.

Forssin ex-joukkue HAVU koostuu yhä viidestä suomalaispelaajasta ja on rankingissa 40 parhaan joukossa. Seuraavat suomalaispelaajat ja -joukkueet ovat maailmanlistalla jo kauempana.

– Silloin, kun pelasin HAVUssa, nousimme hetkellisesti top20:een, mutta sen jälkeen tuli lasku. Tänä vuonna heille on käynyt vähän samalla tavalla. Uskon, että he voivat ajan kanssa nostaa tasoaan, esimerkiksi parin pelaajamuutoksen kautta.

HAVU Gamingin vuosi alkoi hyvin, mutta alkukevään jälkeen on ollut vaikeaa. Kuvassa Jemi ”jemi” Mäkinen.

Forss linjaa ENCEn ensi vuoden tavoitteeksi tasaisuuden. Se on itsessään jo haaste Counter-Strikessa, jossa joukkueiden voimasuhteet vaihtelevat herkästi.

– Toivon, että kehittyisimme tasaista vauhtia ja pysyisimme korkealla rankingissa. Ja sitä, että suorituksemme eivät vaihtelisi ylös ja alas turnauksesta toiseen. Ei pidä masentua, vaikka tulisi yksi turnaus, jossa putoaisimme jo lohkovaiheessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?