Fifa-pelisarjan nimi saattaa vaihtua – EA ja Fifa ovat kiistelleet sadoista miljoonista jo pitkään - Esports - Ilta-Sanomat

Fifa-pelisarjan nimi saattaa vaihtua – taustalla kiista sadoista miljoonista euroista

Pelin yksi mahdollinen nimi voisi olla EA Sports FC, jonka EA on rekisteröinyt tavaramerkiksi Euroopassa ja Britanniassa.

Mbappe koristaa Fifa 22 -pelin kantta. Suositun jalkapallopelin nimi saattaa muuttua, jos peliyhtiö ja kansainvälinen jalkapalloliitto eivät pääse sopuun.

15.10. 20:30

Peliyhtiö EA Sports ja kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa vääntävät kättä suurista summista koskien Fifa-nimen käyttöä maailman suosituimman jalkapallopelin osalta.

Kiistasta ja sen taustoista on uutisoinut laajasti The New York Times (maksumuuri), jota Kotaku lainaa. Nykyinen sopimus koskien nimen käyttöä päättyy vuoden 2022 Qatarin MM-kisoihin.

Timesin lähteiden mukaan Fifa vaatii EA:lta jatkossa Fifa-nimestä noin miljardi dollaria (noin 862 miljoonaa euroa) neljän vuoden välein eli MM-kisojen tahtiin. Nykyinen hinta on noin 129 miljoonaa euroa vuodessa, joten vuositasolla korotus on yli 80 miljoonaa.

Uutta sopimusta on Timesin lähteiden mukaan hierottu jo kaksi vuotta. Osapuolilla on ollut kiistaa siitä, mitä kaikkea siihen sisällytettäisiin. Fifa haluaa pitää aiempaa vahvemmin kiinni brändistään, kun EA:lla olisi useita ideoita hyödyntää sitä, kertovat Timesin sisäpiiritiedot.

Timesin mukaan EA tekisi mielellään Fifa-lisensillä rahaa hyödyntäen muun muassa oikeiden jalkapallo-otteluiden huippuhetkiä, kasvattaen kilpaturnaustoimintaa ja luoden digitaalisia tuotteita kuten NFT:tä.

Lue lisää: EA:n karu linjaus sulkee monet pois Fifa-kilpailuista

EA:n ja Fifan yhteistyö on kestänyt lähes 30 vuotta. EA-sopimus on ollut yksi Fifan rahakkaimmista vuositasolla.

Nykyinen sopimus on vuodelta 2012. Pelisarjan suosio on kuitenkin kasvanut merkittävästi varsinkin viime vuosina. Analyytikoiden mukaan EA tekee pelkästään pelin suositulla FUT-moninpelikilpatilalla yli miljardin euron liikevaihdon vuodessa.

Pelisarjan uusin osa julkaistiin lokakuun alussa. EA kertoi pelillä olleen ensimmäisen viikon jälkeen 9,1 miljoonaa pelaajaa.

Lue lisää: Odotettu futis­peli sai pelaajilta täys­tyrmäyksen – katso paljon­puhuvat kuvat ja videot

EA on vahvistanut tiedotteessa tutkivansa muita nimivaihtoehtoja. Yhtiö on sitoutunut tarjoamaan jatkossakin parhaan mahdollisen jalkapallopelin miljoonille pelaajille ympäri maailmaa.

Yksi mahdollinen nimi pelisarjalle saattaa olla ”EA Sports FC”, jonka EA on rekisteröinyt tavaramerkiksi Euroopassa ja Britanniassa.

EA:n ja Fifan yhteistyön päättyminen ei vaikuttaisi merkittävästi pelisarjan sisältöön. Peliyhtiö teki juuri pitkän jatkosopimuksen Fifpron kanssa, mikä antaa EA:lle oikeudet tuhansiin pelaajiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?