Järjestäjälle palaute­vyöry: Miehillä ei sittenkään asiaa naisten turnauk­seen

Valorant-pelin julkaisija uskoo yhä monipuoliseen ja -muotoiseen kilpailemiseen, mutta vielä ei ole oikea kypsä.

Naisille tarkoitettuun Valorant-turnaukseen oltiin päästämässä miehiä pelaamaan rajoitetusti, mutta palautevyöryn takia Riot Games perui päätöksen.

Riot Games on pyörtänyt päätöksensä päästää miehiä rajatusti mukaan Valorant-pelin naisille ja muunsukupuolisille tarkoitetun Game Changers -sarjan turnaukseen.

Yhtiö ilmoitti aiemmin sallivansa miesten pelaavan turnauksessa, kunhan joukkueesta enemmistö eli vähintään kolme pelaajaa olisi naisia. Päätös ei ollut naispelaajien mieleen, sillä Game Changers on heidän ainoa isompi ja rahakkaampi turnauksensa.

Riotin mukaan Game Changers: All In -turnauksen idea oli rohkaista joukkueita kokeilemaan sekakokoonpanoja, mutta samalla näyttää parhaiden naisjoukkueiden otteita. Palautevyöryn takia turnaus pelataan naisten kesken.

– Tavoitteemme luoda monipuolinen Valorant-ekosysteemi ei ole muuttunut. Uskomme täysin All In -konseptiin, jota aiomme kokeilla uudestaan tulevaisuudessa, yhtiö kommentoi päätöstä.

Lue lisää: Peliyhtiö aloittaa sarjan, jossa miehet eivät saa pelata – ”niin väärin monella tapaa”

Lue lisää: Raivo repesi kun naiset ja muunsukupuoliset saivat oman kilpasarjan – Diilistä tuttu sometähti Miisa kertoo, miksi sellaista tarvitaan

Monet naispelaajat lyttäsivät Riotin alkuperäisen ilmoituksen, jota myös muun muassa Guild-joukkueen miespelaaja Saif ”Sayf” Jibraeel kritisoi. Useimpien pelaajien mielestä esitelty konsepti ei yksinkertaisesti voisi toimi ilman pitkäjänteisempää tukea ja toimintaa.

– Ymmärrän että oikeilla sekajoukkueilla pitäisi olla mahdollisuus kilpailla, mutta ollaan realistisia. Tässä tulee olemaan miestähti, joka pelaa kolmen naisen kanssa turnauksessa ja se siitä. Ei auta nais- tai sekajoukkueita, Guildin naispelaaja Sophia ”Kim” Benfakir purki turhautumistaan Twitterissä.

Lue lisää: Miehiä päästetään naisten turnaukseen – ”Miten tämä on reilua?”

Vain naisille järjestettävä Game Changers: EMEA Series 2 -turnaus pelataan 25.–31.10. DOT Esportsin lähteiden mukaan muunsukupuoliset on jätetty turnauksesta pois näiden turvallisuuteen vedoten. Esimerkiksi Saudi-Arabian ja Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien kansalaiset saavat osallistua turnaukseen, vaikka maissa on rangaistu transsukupuolisia ja muita seksuaalivähemmistöihin kuuluvia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?