Työntekijän fiesta-vitsi koskien LoL pick’emiä päätyi vahingossa verkkoon - Esports - Ilta-Sanomat

Pelifirman työntekijän teksti ei juuri mairitellut MM-alkupelejä – ja verkko­sivuillehan se päätyi

Riot Gamesin edustajan mukaan tekstinpätkä oli työntekijän kirjoittama ironinen vitsi, jonka ei pitänyt päätyä julki.

LoLin vuoden 2019 MM-finaali pelattiin Pariisissa. Tänä vuonna kisat järjestetään Islannissa ilman yleisöä.

28.9. 10:36

League of Legendsin julkaisija Riot Games on pahoitellut MM-kisoihin liittyvää kirjoitusta, joka löydettiin yhtiön kisasivustolta.

Riot viittasi MM-kisat aloittavaan Play-in-vaiheeseen fiestana, joka tässä yhteydessä kääntyy lähinnä härdelliksi, kaaokseksi ja huonotasoiseksi. Maininta löytyi MM-kisojen Pick’em-sivulta, jossa katsojat ja fanit valitsevat suosikkinsa eri turnausvaiheissa.

Play-inissä kilpailee 10 joukkuetta, joista parhaiten pärjänneet jatkavat lohkovaiheeseen. Play-iniin osallistuu sekä isojen että pienempien kilpa-alueiden joukkueita.

Muun muassa LoLin suosikkikasvo Eefje ”Sjokz” Depoortere hämmästeli tekstiä. Hän piti sitä epäkunnioittavana Play-in-vaiheeseen edenneitä joukkueita kohtaan, minkä lisäksi hän muistutti sen olevan tärkeä osa Worldsia eli MM-turnausta.

– Tämä on vain epäkunnioittavaa Play-in-alueiden pelaajia ja faneja kohtaan, ärähti Clayton ”CaptainFlowers” Raines.

Riotin esports-tiimiin kuuluva Luke Cudney pahoitteli viittausta vain tunteja myöhemmin. Cudneyn mukaan Pick’em-peli ei tue tänä vuonna Play-iniä, koska järjestelmä on rakennettu kokonaan uusiksi ja kyseiseen turnausvaiheeseen liittyy erilaisia muuttujia.

– Valitettavasti yksi tiimimme jäsen kirjoitti ironisella tavalla väliaikaisen tekstin [sivustolle], koska olemme turhautuneita ettemme pysty tukemaan Play-in-vaihetta, mutta se päätyi julki, Cudney pohjusti tapahtunutta.

Cudneyn mukaan verkkoon päätynyt teksti ei vastaa missään nimessä Riotin näkemystä. Teksti poistettiin nopeasti ja yhtiö pahoitteli mokaa.

Pick'em-veikkauspeliin osallistuu MM-kisojen aikana miljoonia pelaajia. Parhaiten pärjänneet palkitaan erilaisilla palkinnoilla. Viime vuonna vain kahdeksan pelaajaa onnistui valitsemaan oikeat voittajat alusta loppuun.

LoLin MM-turnaus eli Worlds on esportsin katsotuin ja seuratuin tapahtuma. Turnaus pelataan koronan takia Islannissa 5.10.–6.11.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?