Ahdistelukohu suututti osakkeenomistajat - pelijätti haastetaan jälleen oikeuteen - Esports - Ilta-Sanomat

Ahdistelu­kohu suututti osakkeen­omistajat - peli­jätti haastetaan jälleen oikeuteen

Activision Blizzard on haastettu jälleen oikeuteen. Tällä kertaa ryhmäkanteen tuovat pöydälle osakkeenomistajat.

Pelijätti Activision Blizzard on haastettu jälleen oikeuteen, tällä kertaa osakkeenomistajien toimesta.

5.8. 13:07

Skandaalin pyörteissä rypevän pelinjulkaisijan ja -kehittäjän Activision Blizzardin pulmat eivät vaikuta loppuvan. Meneillään olevan oikeuskanteen sekä fanien vihan ohella myös osakkeenomistajat ovat suivaantuneet yhtiölle.

Yhtiön osakkeenomistajat ovat jättäneet Kaliforniassa ryhmäkanteen, jonka esimerkiksi Ars Technica -sivusto on julkaissut. Kanteen mukaan Activision Blizzardin johto on piilottanut tietoa sekä heinäkuussa ilmi tulleita ahdistelusyytöksiä sijoittajilta. Kanteen mukaan tämä on aiheuttanut yhtiön osakkeenomistajilla rahallista vahinkoa.

Kanteessa nimetään vastaajiksi Activison Blizzardin lisäksi yhtiön toimitusjohtaja Bobby Kotick, talousjohtaja Dennis Durkin sekä entinen talousjohtaja Spencer Neumann.

Kanne painottaa, että ahdistelusyytösten myötä esille tulleet ongelmat ovat varmasti haitanneet yhtiön liiketoimintaa. Tämä ei vastaa kanteen mukaan yhtiön Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio SECille vuodesta 2016 eteenpäin antamia lausuntoja, joiden mukaan mahdolliset oikeuskiistat ”eivät ole merkittäviä yhtiön liiketoiminnan, taloudellisen kunnon, tuloksen tai likviditeetin kannalta”.

Kanteen mukaan vastaajat ja muut yhtiön sisällä ”tiesivät tai huolimattomasti sivuuttivat faktan, että yhtiöstä levitettiin virheellisiä tai harhaanjohtavia lausuntoja”. Tämä johti kanteen mukaan osakkeen ”keinotekoisesti nostettuun” hintaan ja siihen, että sijoittajat maksoivat omistuksistaan liikaa virheellisen tiedon nojalla.

Activision Blizzardin osakkeen hinta on pudonnut selvästi aina syytösten esiintulosta lähtien. Kohu alkoi heinäkuun lopussa, kun Kalifornian oikeudenmukaiseen työllisyyteen ja asumiseen keskittyvä viranomainen (DFEH) nosti kanteen yhtiötä vastaan.

Lue lisää: ”Veljeskuntaa” syytetään naisten ahdistelusta ja kosto­toimista – peli­jättiä vastaan nostettu kanne on karua luettavaa

Osavaltion kanteen mukaan yhtiössä on vallinnut ”veljeskunta”, minkä takia naistyöntekijät ovat kärsineet seksuaalisesta häirinnästä, syrjinnästä, miestyöntekijöiden kostotoimista ja saaneet huonompaa palkkaa, vähemmän ylennyksiä sekä tulleet jopa irtisanotuksi erikoisista syistä.

Sittemmin yhtiön erinäisistä johtohenkilöistä ja sisäisestä kulttuurista on tullut julkisuuteen lukuisia karuja tarinoita ja syytöksiä. Tällä erää johtoportaan on kuitenkin jättänyt vasta yksi henkilö, pelistudio Blizzard Entertainmentin johtaja J. Allen Brack.

Lue lisää: Ovi kävi skandaalissa rypevässä pelijätissä – Blizzardin johtaja jättää yhtiön 16 vuoden jälkeen

Lue lisää: Pelijätin häirintäskandaali paisuu – nyt kohistaan entisen pomon ”Bill Cosby -sviitistä”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?