HREDSille änärin EM-kulta! Tiukassa finaalisarjassa nähtiin yksi törkeä selkäsauna - Esports - Ilta-Sanomat

HIFK:n esports-joukkueelle änärin EM-kulta! Tiukassa finaali­­sarjassa nähtiin yksi törkeä selkä­sauna

HREDS kruunattiin viikonloppuna ECL Elite -sarjan mestariksi häikäisevän suorituksen jälkeen.

HREDS voitti ensimmäistä kertaa ECL Elite, joka on EA:n julkaiseman NHL-videopelin ykkössarja Euroopassa.

2.8. 9:45

Euroopan paras NHL-pelijoukkue tulee Suomesta, mutta ensimmäistä kertaa ECL Elite -sarjan mestaruus meni HIFK:n perustamalle esports-organisaatiolle hREDSille.

HREDS kaatoi viikonloppuna pelatussa paras seitsemästä -finaalissa kaikkien aikojen änärijoukkueen Filadelphian 4–0. Suoraan neljään peliin päättynyt sarja oli yhtä ottelua lukuun ottamatta erittäin tasainen.

Neljään peliin tehtiin yhteensä 11 maalia, joista hREDS iski kaikki paitsi yhden. Ottelukohtaiset tulokset olivat 2–1 (JA), 6–0. 1–0 (JA) ja 1–0. HREDS sai mestaruudesta 10 000 euroa ja Filadelphia hopeasta 3000.

HREDS sijoittui runkosarjassa toiseksi, mutta pudotuspeleissä se oli pitelemätön. Puolivälierissä kaatui Poggers (4–0) ja välierissä toista vuotta peräkkäin HAVU (4–2). Joukkueen ensimmäinen mestaruus tuli revanssilla Filadelphiasta, joka juhli voittoa helmikuussa päättyneellä Elite-kaudella.

Mestaruusjoukkueen pelaajat olivat maalivahdit Niklas ”uhNikke” Nieminen, Filip ”Faze91-” Azri, puolustajat Aaro ”xDoumi” Ruuhinen, Tuukka ”KingOfApes_” Röpelinen, hyökkääjät Niklas ”NikkeDangles” Tukiainen, Vili ”Vilupoika” Häkkinen ja Perttu ”Beniitto” Kemppainen, joka valittiin pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi. Ruotsalainen Azri on joukkueen ainoa ulkomaalaisvahvistus.

NHLGamerin järjestämä Euroopan huippusarja pelattiin nyt 12. kerran. Sarjassa joukkueet kilpailevat 6vs6-formaatilla, jossa jokaista pelaajaa ohjaa oikea ihminen.

Lue lisää: Timo, 40, ja Viljo, 13, pelaavat nykyisin eri sarjoissa – isä perusti kilpajoukkueen, jotta poika pääsisi tasoiseensa seuraan

Lue lisää: Arttu Wiskari paljastui konsolikiekkoilijaksi: Takoi divarissa hurjat tehot ja kokeili myös selostamista

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?