”Veljeskuntaa” syytetään naisten ahdistelusta ja kostotoimista – pelijättiä vastaan nostettu kanne on karua luettavaa - Esports - Ilta-Sanomat

”Veljeskuntaa” syytetään naisten ahdistelusta ja kosto­toimista – peli­jättiä vastaan nostettu kanne on karua luettavaa

Activision Blizzardia vastaan on nostettu kanne, joka on karua luettavaa.

Activision Blizzardin yksi tunnetuimmista peleistä on Warcraft, josta tuttu orkki koristaa Irvinessä, Kaliforniassa, sijaitsevan konttorin sisäänkäyntiä.

23.7. 9:55

Kalifornian oikeudenmukaiseen työllisyyteen ja asumiseen keskittyvä viranomainen (DFEH) on nostanut kanteen pelijätti Activision Blizzardia vastaan, uutisoi Bloomberg. Kanne jätettiin Los Angelesin korkeimpaan oikeuteen tiistaina 20.7.

Kanteen mukaan yhtiössä on vallinnut ”veljeskunta”, minkä takia naistyöntekijät ovat kärsineet seksuaalisesta häirinnästä, syrjinnästä, miestyöntekijöiden kostotoimista ja saaneet huonompaa palkkaa, vähemmän ylennyksiä sekä tulleet jopa irtisanotuksi erikoisista syistä.

Activision Blizzardin lausunnon mukaan DFEH on antanut kanteessa ”vääristyneitä ja monissa tapauksissa vääriä kuvauksia Blizzardin menneisyydestä”. Yhtiön mukaan DFEH:n antama kuva ei vastaa yhtiön nykytilannetta.

Peliyhtiön lausunnossa sanotaan myös DFEH:n kiirehtineen tapauksen kanssa, minkä takia kanteessa on väärää tietoa. Blizzard on valmis menemään oikeuteen asti todistaakseen tämän.

Lue lisää: Seksismi ja syrjintä kävi kalliiksi – pelijätti maksaa noin 1000 naistyöntekijälle korvauksia 10 miljoonaa dollaria

Viranomaiset seurasivat ja tutkivat Activision Blizzardin työpaikkakulttuuria kaksi vuotta. Selvityksen mukaan yhtiön johto ei tehnyt tarpeeksi kitkeäkseen syrjintää, häirintää ja kostotoimia. Yhtiön 9500 työntekijästä 20 prosenttia on naisia.

Kanteessa kerrotaan miestyöntekijöiden muun muassa kierrelleen työaikana humalassa toimistoa ja käyttäytyneen asiattomasti naistyöntekijöitä kohtaan.

Laitoksen mukaan miestyöntekijät myös pelasivat työajalla ja ohjasivat töitään naistyöntekijöille, vitsailivat avoimesti raiskauksesta sekä muuten seksistisesti. Naisilta jäi ylennyksiä saamatta, koska heidän pelättiin tulevan raskaaksi.

Kanteessa sanotaan erään Activisionin naistyöntekijän tehneen itsemurhan työmatkalla, jolle hän oli lähtenyt pomonsa kanssa. Työntekijä oli ennen reissua kokenut seksuaalista häirintää, minkä lisäksi hänen alastonkuviaan oli levitetty Activisionin järjestämässä työpaikkajuhlassa.

Viranomainen hakee kanteella parempaa työturvallisuutta, mutta myös naistyöntekijöille korvauksia, kuten menetettyjä ja maksamattomia palkkoja sekä etuja.

Lue lisää: Kilpapelaaja tajusi normaalina pitämänsä elämäntavan todellisen hinnan – "Kymmeniä tuhansia dollareita”

Activision Blizzard on yksi maailman suurimmista ja tunnetuimmista peliyhtiöistä, jonka tuotoksia ovat Call of Duty-, Warcraft-, StarCraft-, Overwatch- ja Diablo-pelisarjat sekä World of Warcraft.

Yritys on myös merkittävä nimi kilpapelaamisen parissa. Sen peleistä esimerkiksi Overwatchilla ja Call of Dutyllä on vakituiset franchise-liigat, joihin on myyty kisapaikkoja satojen miljoonien dollareiden edestä. StarCraft II puolestaan oli vuonna 2010 nostamassa esportsia uudelle tasolle.

Blizzard oli vielä viime vuosikymmenen alussa erittäin arvostettu nimi, mutta viime vuosina yhtiön maine on kokenut kovia kolauksia. Yhtiö on ollut otsikoissa esimerkiksi joukkopotkuista ja kiistellyistä päätöksistä, joista ovat kärsineet esimerkiksi kilpapelaajat.

Lue lisää: Janne Mikkonen joutui peli­yhtiön mustalle listalle – sitten tuli anteeksi­pyyntö, mutta mikään ei muuttunut

Lue lisää: Miljardivoittoa tekevä pelijätti jakeli potkuja esports-väelle – asiantuntijoilla vaikeuksia ymmärtää yhtiön puuhia

Lue lisää: Hurja nettiraivo ja boikotti – pelijätti suututti rangaistuksellaan melkein kaikki

Lue lisää: Huippupelaajalta tuki Hongkongin mielenosoittajille – amerikkalainen peliyhtiö antoi pelikiellon ja vei rahat

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?