Dota 2 We Play Animajor -turnauksessa nähtiin hämmentävä tilanne – Valve marssi turnausjärjestäjän yli - Esports - Ilta-Sanomat

Peliyhtiö jyräsi turnaus­järjestäjän palvelimen kaaduttua – suomalais­pelaajan joukkue hyötyi, vaikka netissä raivottiin

Suuren Dota 2 -turnauksen huippuottelu keskeytyi palvelimen kaaduttua. Peliyhtiöllä oli muista poikkeava näkemys ja painavin sana ottelun jatkamisesta.

Lasse Urpalaisen (vasen reuna) joukkue Team Secret oli toinen osapuoli erikoisessa ottelussa. Secretin turnaus päättyi heti alkumetreillä.

4.6. 14:34

Ukrainassa pelataan parhaillaan Dota 2:n kilpasarjan viimeistä suurturnausta, WePlay AniMajoria, ennen kesä-heinäkuun MM-karsintoja ja elokuun MM-kisoja.

Torstaina ja perjantain välisenä yönä päättyi turnauksen villi kortti -karsinta, jonka yksi ottelu kärsi teknisistä ongelmista.

Team Secretin ja Nigman ottelun aikana pelipalvelin kaatui, ja peli jouduttiin aloittamaan alusta. Dotan nykyversiossa ottelua ei voi palauttaa tietystä tilanteesta, kuten monissa muissa peleissä.

Joukkueet olisivat halunneet valita uusintapeliin uudet hahmot, mutta se ei käynyt pelijulkaisija Valvelle. Yhtiö määräsi joukkueet valitsemaan samat hahmot, pelipaikat ja aloitusesineet. Turnausjärjestäjä WePlaylla ei ollut asiassa sanavaltaa.

Ottelun uusimisesta samoilla hahmoilla riitti puhetta erityisesti Redditissä, jossa asiaa koskevat ketjut keräsivät tuhansia kommentteja.

Dota-fanit ovat syyttäneet selkkauksesta Valvea, mutta myös Team Secret on saanut runsaasti haukkuja somessa tilanteen takia.

Monet kokivat Nigman kärsineen ottelun uusimisesta, koska joukkue johti peliä palvelimen kaatuessa. Nigma hävisi uusintapelin, jonka voittamalla se olisi saanut suoran jatkopaikan lohkovaiheeseen.

Tappiolla ei ollut lopulta merkitystä Nigman turnausmenestyksen kannalta, koska joukkue voitti jatkopaikan ratkaisseessa lisäottelussa Invictus Gamingin. Tarina ja jälkipyykki olisi kuitenkin voinut olla aivan erilainen, jos Nigma olisi hävinnyt ratkaisevan ottelun Invictusille.

Lue lisää: Joukkokantelu peliyhtiölle: Huijasiko CS-joukkue tärkeässä turnauksessa?

Uusintaottelun sählinki on mietityttänyt monia tulevia MM-kisoja ajatellen. Dota-analyytikko Alan ”Nahaz” Bester huomautti tilanteen voivan toistua vaikka elokuun MM-turnauksessa, jonka palkintopotti on 40 miljoonaa dollaria.

Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalaisen tähdittämä, karsintalohkossa neljänneksi jäänyt Team Secret oli varmistanut osallistumisensa MM-kisoihin jo ennen Weplay Animajoria . Turnauspettymys ei vaikuttanut joukkueen kesäsuunnitelmiin

WePlay Animajorin voitosta pelaavat muun muassa Alliance, Aster, PSG.LGD, Evil Geniuses, Virtus.pro ja Team Liquid. Puolen miljoonan dollarin turnaus päättyy 13.6.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?