Miikka ”suNny” Kempin ja Jere ”sergej” Salon Gorillaz-joukkue etsii uutta pelaajaa - Esports - Ilta-Sanomat

Suomalaisten CS-tähtien joukkue etsii uutta pelaajaa – huhuissa tanskalaisosuja

Pari viikkoa sitten esitelty joukkue ei jatka koeajalle olleen turkkilaispelaajan kanssa. Joukkueen uusi vahvistus näyttäisi olevan 24-vuotias tanskalainen.

Miikka ”suNny” Kemppi (vasemmalla) on Gorillaz-joukkueen toinen perustaja. Hän sai joukkueeseen houkuteltua mukaan alkuvuodesta armeijaan lähteneen Jere ”sergej” Salon.­

29.4. 14:33

Suomalaisten Counter-Strike-tähtien Miikka ”suNny” Kempin ja Jere ”sergej” Salon uusi joukkue, joka kulkee toistaiseksi nimellä Gorillaz, on yllättäen vailla yhtä pelaajaa.

Joukkue esiteltiin 12. huhtikuuta ja silloin kerrottiin turkkilaisen Buğra ”Calyx” Arkinin olevan toistaiseksi koeajalla. Arkin kertoi viikonloppuna etsivänsä jälleen joukkuetta.

Kempin ja Salon lisäksi kokoonpanoon kuuluvat tällä hetkellä ruotsalaislegenda Robin ”flusha” Rönnquist ja liettualainen Rokas ”EspiranTo” Milasauskas. Nelikko on jo tehnyt sopimukset vielä tuntemattoman organisaation kanssa.

Joukkue ei ole kommentoinut suunnitelmistaan viidennestä pelaajasta. Huhuja on kuitenkin liikkeellä.

Fnatic-pelaaja Jesper ”⁠JW” Wecksell on eräs joukkueeseen yhdistetty nimi, kirjoittaa TLDR. Fnaticin alkuvuodesta jättänyt Rönnquist on pelannut yhdessä Wecksellin kanssa vuosia. Weckselliä ei ole kuitenkaan nähty pelaamassa joukkueen kanssa.

Useita siirtoja etukäteen paljastanut Twitter-käyttäjä Mr. Insiderin mukaan joukkue on harjoitellut sen sijaan jo hetken aikaa 24-vuotiaan tanskalaisen Niels Christian ”NaToSaphiX” Sillassenin kanssa. Heroicissa ja Sproutissa urallaan pelannut tanskalainen on ollut viime elokuusta lähtien ilman vakituista joukkuetta.

Toistaiseksi on epäselvää, mille pelipaikalle Gorillaz etsii pelaajaa. Joukkueella ei ole varsinaista tarkkuuskivääritähteä, mutta Salo on toistaiseksi pelannut tätä roolia Gorillazissa.

Sekä Wecksell että Sillassen tunnetaan nimenomaan tarkkuuskivääripelaajina. Siirtomarkkinoilla roolin pelaajista ovat tarjolla esimerkiksi Ninjas in Pyjamasin Tim ”nawwk” Jonasson, Northin entinen pelinjohtaja Mathias ”MSL” Lauridsen, G2:n Kenny ”kennyS” Schrub ja suomalainen Otto ”ottoNd” Sihvo.

Monet ovat toivoneet alkuvuodesta Valorantiin, mutta hiljattain major-pelikiellostaan eroon päässeen Elias ”Jamppi” Olkkosen palaavan CS-kentille. Gorillaz-pelaajista hänen entisiä joukkuetovereita ENCEstä ovat Salo ja Kemppi, joka on Olkkosen hyvä ystävä.

Toistaiseksi Olkkonen ei ole puhunut CS-kentille paluusta. Hän on keskittynyt Valorantiin, jossa pelaajan tähdittämä Team Liquid pelaa tällä viikolla paikasta Islannissa järjestettävään ensimmäiseen kansainväliseen suurturnaukseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?