Naispelaajien määrä on kasvanut viime vuosina kilpapelaamisen parissa, mutta naisille suunnattuja turnauksia on ollut olemassa jo reilusti yli kymmenen vuotta. Niiden palkintorahat ja näkyvyys ovat kuitenkin olleet murto-osa kaikille avoimista turnauksista, joissa naisia harvoin näkee kilpailemassa.
Yksi historian menestyneimmistä naispelaajista on yhdysvaltalainen Benita ”bENITA” Novshadian, joka kilpaili Counter-Strikessa yli kymmenen vuoden ajan. Pelisarjaan hän tutustui vuonna 2003. Pelaaminen muuttui nopeasti tavoitteelliseksi harrastukseksi.
– Tapasin silloin 2003 ircissä joukon naisia, jotka kilpailivat keskenään #womanation-kanavalla. Siellä tutustuin Stephanie ”missharvey” Harveyhyn, jonka seurauksena pelaamisesta tuli harrastus, Novshadian kertoo IS:lle.
Novshadian on voittanut lukuisia suuria turnauksia, mutta uran voitot yli kymmeneltä vuodelta ovat silti palkintorahoissa yhteensä noin 50 000 dollaria. Kilpailun syynä ei ole ollut raha, vaan intohimo, kilpailuun liittyvät kokemukset sekä matkustaminen.
Peliharrastuksen tukena ovat olleet alusta asti vanhemmat. Hän selitti aikoinaan näille yhdessä isoveljensä kanssa, mistä koko jutussa on kyse. Vanhemmat innostuivat, kun puheeksi tuli mahdollisuus matkustaa turnausten perässä. Novshadian lähti ensimmäisen kerran pelaamaan maailmalle ollessaan vain 15.
– Kilpailimme Kiovassa, Ukrainassa, jossa pelattiin Arbalet-niminen turnaus. Matkustin ensimmäistä kertaa kansainvälisesti ja palasin kotiin voittajana. Edustin silloin SK Gamingia, Novshadian muistelee uransa ensimmäistä merkittävää saavutusta.
Peliura on vienyt Ukrainan lisäksi hänet eri puolille Yhdysvaltoja, useisiin kaupunkeihin Kiinassa, monta kertaa Tanskaan ja Puolaan, mutta myös Meksikoon, Ruotsiin, Ranskaan ja Espanjaan.
Ensimmäisen ulkomaanmatkan ja voiton lisäksi peliuralta ovat painuneet mieleen kesällä 2015 tehty sopimus Counter Logic Gamingin kanssa. Novshadianin silloinen joukkue oli yksi ensimmäisistä, joka sai tukijaksi nimekkään organisaation. Sopimuksen takia pelaajat muuttivat saman katon alle, mikä jäi kokemuksena mieleen.
– Muistan ikuisesti myös alkuvuodesta 2019 Kiinassa pelatun WESG-turnauksen, koska siellä oli suurin palkintopotti (105 000 $), josta olen pelannut. Voitimme turnauksen CLG:n kanssa ja tienasimme 60 000 dollaria.
Viime kesänä Novshadian jätti CS:n taakseen ja keskittyä kilpailevaan Valorant-peliin, josta hän innostui jo testivaiheessa. Syksyllä pelattiin ensimmäinen suuri naisturnaus, jossa hän sijoittui toiseksi osana GX3-joukkuetta.
Toinen sija turnauksesta antoi Novshadianille uskon siihen, että hän pystyy rakentamaan menestyvän naisjoukkueen. Alkuvuonna pelijulkaisija Riot Games ilmoitti aloittavansa uuden kilpasarjan, Game Changersin, joka on tarkoitettu vain naisille ja muunsukupuolisille.
Riotin päätös huomattiin myös CLG:ssä, joka pisti pystyyn oman joukkueen Novshadianin johdolla. CLG Red -nimellä kilpaileva joukkue sijoittui toiseksi viime viikonloppuna pelatussa ensimmäisessä Game Changersissa.
– Olen yksi joukkueemme kokeneemmista pelaajista, joten toivon voivani jakaa oppejani nuoremmille. Olin onnekas, kun sain nuorempana Harveyn, Alice ”ali” Lewin ja Christine ”potter” Chin kaltaiset pelaajat mentorikseni.
Tiedon ja kokemuksen jakaminen eteenpäin on 28-vuotiaalle tärkeä asia. Novshadian muistaa yhä, miten hän 11-vuotiaana tutustui muihin naispelaajiin, jotka kaikki olivat häntä useamman vuoden vanhempia.
Usean vuoden ajan hän seurasi ihaillen Harveyn ja Lewin pelaamista. Silloisista esikuvista ja pelikavereista tuli vuosien aikana ystäviä, joihin hän pitää vieläkin yhteyttä säännöllisesti.
Ujoksi introvertiksi itseään kutsuva Novshadia on pelaamisen ohella opiskellut tietotekniikkainsinööriksi. Pelaaminen oli opettanut paljon asioita, joista oli hyötyä opintojen aikana.
Tällä hetkellä uusi Valorant-joukkue pitää elämän kiireisenä, mutta pelaamisen ulkopuolella on riittänyt myös tapahtumia. Alkuvuodesta Novshadia osti kumppaninsa kanssa yhteisen kodin Los Angelesista, jossa hän on syntynyt ja kasvanut.
Pelaaja on ollut yhdessä miehensä kanssa jo 3,5 vuotta. Koronan takia parin hääsuunnitelmat ovat toistaiseksi jäissä, mutta perheen perustaminen on jo ajatuksissa. Sen aika ei ole kuitenkaan ihan vielä