Suomalainen CS-komeetta viritteli yllätystä ENCEn ja muiden huippunimien pudottua – sitten tuli diskaus

IQUE oli CS-huippukarsinnan paras suomalaisjoukkue, mutta karsinta päättyi loppumetreillä sääntökirjan kohtaan 2.7.1.

IQUE ylsi karsinnoissa pisimmälle suomalaisista, mutta joukkue diskattiin ennen toiseksi viimeistä ottelua. Pelaajat vasemmalta oikealle: Niko ”choco” Munukka, Henri ”HENU” Ylilehto, Jere ”Elfern” Nissi, Jimi ”Jimpphat” Salo ja Jyrki ”JyrG” Kankaanranta.

5.3.2021 10:31

Suomalaiset Counter-Strike-pelaajat tai -joukkueet eivät yltäneet jatkoon DreamHack Masters -turnauksen avoimista karsinnoista. Monet kansainvälisesti tunnetut joukkueet jäivät myös ilman jatkopaikkaa.

Pisimmälle suomalaisjoukkueista eteni lupaavasti alkuvuonna pelannut IQUE.gg, joka ylsi 16 parhaan joukkoon. Joukkue kuitenkin diskattiin ennen toiseksi viimeistä karsintaottelua, kun tuomarit saivat selville joukkueessa olevan 14-vuotias pelaaja. Säännöt vaativat kaikkien olevan vähintään 16.

Joukkueen alaikäinen pelaaja on 14-vuotias Jimi ”Jimpphat” Salo, joka ollut jo hetken aikaa kuuma nimi Suomen CS-piireissä. Hän on armeijassa parhaillaan olevan ENCE-tähden Jere ”sergej” Salon pikkuveli.

IQUE-pelaaja Jere ”Elfern” Nissin mukaan karsintasivustolla ei oltu rajoitettu osallistumista iän perusteella, eikä siellä ollut nähtävillä sääntöjä.

Karsinnan järjesti ESEA, mutta itse turnaus on DreamHackin järjestämä. IS ei löytänyt ESEAn karsintasivulla mainintaa tai viittausta sääntöihin. Säännöt löytyivät sen sijaan DreamHackin turnaussivulta.

DreamHackin sivujen mukaan turnaus pelataan käyttäen ESL Pro Tourin sääntökirjaa, jonka kohta 2.7.1. koskee ikärajaa: ”Kaikkien tapahtumaan osallistuvien on oltava yli 16-vuotiaita”. Useimmissa CS-huipputurnauksissa ikäraja on asetettu 16 ikävuoteen.

Toni ”toNppa” Luhtapuron valmentama IQUE on ollut yksi alkuvuoden valopilkkuja Suomen CS-piireissä. IQUE pelaa parhaillaan Elisan CS-liigaa, jonka pudotuspelit kisataan nyt viikonloppuna. IQUE oli lohkovaiheessa yllättää HAVUn, joka vei lohkovoiton kuitenkin niukasti kahden kartan jälkeen (16–14 Inferno, 19–17 Mirage).

DreamHack-karsinnoissa monet nimekkäät joukkueet putosivat jo ennen ratkaisevaa kierrosta, joka pelataan loppuun tänään perjantai-iltana.

Aleksi ”allu” Jallin ja Joonas ”doto” Forssin edustama ENCE putosi neljännen kierroksen ottelussa k23-joukkuetta vastaan. ENCEn lisäksi karsinnoista ovat ulkona myös Fnatic, MIBR, Sprout, Extremum, forZe, Dignitas, Copenhagen Flames ja Winstrike.

Avoimet karsinnat päättyvät tänään neljään puolivälieräotteluun, joiden voittajat jatkavat viikonloppuna pelattavaan suljettuun karsintaan. Yksi suljetun karsinnan joukkueista on Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtama OG, jolla ei ole vielä viittä pelaajaa.

DreamHack Masters on 250 000 dollarin suurturnaus, joka pelataan 29.4.–9.5. Turnaukseen osallistuu 16 huippunimeä Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?