Aleksi ”Aleksib” Virolaisen OG-joukkueelle tiukka finaalitappio – hopeasija toi 250 000 dollaria - Esports - Ilta-Sanomat

Aleksi Virolaisen OG:n hurja nousu päättyi finaalitappioon – hopeasta 250 000 dollaria

Aleksi ”Aleksib” Virolaisen joukkue pelasi 24 tunnin sisään peräti kolme ottelua, joista OG hävisi vain tärkeimmän eli finaalin.

Aleksi ”Aleksib” Virolaisen (keskellä) johtama OG joutui tyytymään hopeaan Flashpoint 2 -turnauksessa. Kuvassa joukkue BLAST Premier -turnauksessa helmikuussa 2020.­

7.12.2020 8:23

Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtama Counter-Strike-joukkue OG sijoittui toiseksi Flashpoint 2 -turnauksessa, jonka finaali pelattiin myöhään sunnuntai-iltana.

OG hävisi finaalin Virtus.prolle 1–2-tuloksella (16–10 Mirage, 9–16 Train, 12–16 Inferno). OG aloitti paras kolmesta -sarjan vahvasti, mutta oli kahdessa viimeisessä kartassa jatkuvasti askeleen päässä VP:stä. Ratkaisevassa kartassa OG oli tappiolla 4–12 ja 7–15, mutta nousu päättyi kolme kierrosta ennen jatkoaikaa 12–16-tulokseen.

Turnausvoittaja Virtus.pro palkittiin mestaruudesta 500 000 dollarilla. Kyseessä on yksi CS:n historian suurimmista pääpalkinnoista ja tämän vuoden suurin. OG sai hopeasijasta 250 000 dollaria.

Finaalitappio oli vuoden yhdessä pelanneen OG:n toinen: lokakuussa Virolainen ja kumppanit hävisivät FaZe Clanille 0–3-tuloksella IEM New York -turnauksessa.

OG:n matka toiseen sijaan oli kaikkea muuta kuin helppo. Lohkovaiheessa OG hävisi yllättäen avauspelin Gen.G:lle, mutta nousi lohkovoittoon kolmella peräkkäisellä voitolla. Gen.G-revanssin lisäksi OG voitti Cloud9:n ja Virtus.pron.

Pudotuspelien avauskierroksella OG koki taas yllätystappion, kun brasilialainen MIBR oli parempi. Turnausformaatin takia Virolaisen ja kumppanien pelit jatkuivat alemmassa kaaviossa, josta joukkue nousi finaaliin voittaen veitsi kurkulla Dignitasin, BIGin, MIBRin ja Fnaticin.

OG pelasi lauantaina ja sunnuntaina 24 tunnin sisään peräti kolme ottelua. Joukkue aloitti voittamalla MIBRin, mutta aikataulusta tuntikausia myöhässä alkanut ottelu ratkesi vasta sunnuntaiaamuyöllä puoli neljältä. Alle 12 tuntia myöhemmin OG pelasi finaalipaikasta Fnaticia vastaan, minkä jälkeen edessä oli vielä sunnuntai-iltana kello 21 alkanut finaali.

Flashpoint 2 ei ollut miljoonapotista huolimatta vuoden kovatasoisin turnaus: HLTV:n maailmanlistan top15-nimistä mukana olivat vain BIG (#5), OG (#6), Fnatic (#13) ja Virtus.pro (#15). OG onnistui voittamaan kaikki kärkinimet, mutta ratkaisevalla hetkellä peli ei kulkenut toivotusti.

Turnaus järjestettiin nyt toista kertaa. Keväällä voiton ja puolen miljoonan dollarin voittopotin vei MAD Lions. Suomalainen HAVU Gaming oli keväällä kolmas kuitaten 100 000 dollaria.

Virolaisen ja OG:n vuosi päättyy BLAST Premier Fall 2020 -finaaliturnaukseen, joka pelataan 8.–13.12. OG kohtaa avauskierroksella keskiviikkona kello 17.30 saksalaisen BIG-joukkueen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?