Arttu ”Artuzio” Mustilalle änärin SM-kulta – tuttu joukkue palasi myös mestariksi - Esports - Ilta-Sanomat

Arttu Mustilalle änärin SM-kulta – tuttu joukkue palasi mestariksi

Arttu Mustila on kruunattu syksyn aikana sekä Suomen että Euroopan mestariksi.

Arttu ”Artuzio” Mustila ja Filadelphia ovat änärin uudet Suomen mestarit.­

12.10.2020 13:17

NHL-pelisarjan Suomen mestaruuskisat huipentuivat viikonloppuna pelattuihin finaaleihin, joissa kruunattiin 1vs1- ja 6vs6-pelitilojen vuoden 2020 mestarit.

1vs1-pelitilan mestaruuden vei Arttu ”Artuzio” Mustila, joka kaatoi finaalissa 2–0-tuloksella hREDS-joukkuetta edustavan Niklas ”NikkeDangles” Tukiaisen. Mustila vei finaalin suoraan kahdessa pelissä.

Uransa ensimmäisestä Suomen mestaruudesta Mustila tienasi 2500 euroa. Mustilan palkintokaapista löytyy SM-kullan lisäksi NHL:n järjestämien EM-kisojen kultamitali, jonka hän voitti elokuussa.

SAWO Esportsia edustava Roni ”MrNipsuli” Kaján vei himmeimmän mitalin voitettuaan pronssiottelussa ENCE-pelaaja Erik ”EKI” Tammenpään, joka oli hävinnyt välierissä Tukiaiselle.

6vs6:n Suomen mestariksi palasi välivuoden jälkeen Filadelphia, joka kaatoi finaalisarjassa täyden viiden pelin päätteeksi hallitsevan mestarin HAVU Gamingin.

Finaalisarjassa nähtiin tiukkoja pelejä, kun neljä viidestä ottelusta päättyi vain maalin eroon (1–0, 1–2, 3–5, 3–2, 3–2). Filadelphia nousi tasaisessa sarjassa 1–2-tilanteesta voittoon.

3500 euroa voittaneessa Filadelphiassa pelaavat Tammenpää, Aleksi ”loimmu” Loimuvirta, Joel ”jtorro1233” Tourunen, Paul ”PleeMaker” Arontie, Joonas ”Patzlaf” Paatiala ja ruotsalainen Casper ”ICappel” Lundgren.

Filadelphian ja HAVUn lisäksi SM-mitalin makuun pääsi JYP Jyväskylä, joka kaatoi pronssiottelussa 2–1-sarjavoitolla hREDSin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?