”Pelaaminen kasvaa urheilun kustannuksella” – Suomalaiselta CS-veteraanilta Tomi ”lurppis” Kovaselta suoraa puhetta esportsin tulevaisuudesta - Esports - Ilta-Sanomat

”Pelaaminen kasvaa urheilun kustannuksella” – Suomalaiselta CS-veteraanilta suoraa puhetta tulevaisuudesta

Tomi Kovanen on entinen Counter-Strike-ammattilaispelaaja. Kovanen pelasi nimimerkillä lurppis.

Julkaistu: 2.8. 11:00

Esports kasvaa sitä mukaa, kun millenniaalit vanhenevat ja saavat lapsia, joille pelaaminen on arkipäivää, toteaa entinen ammattilaispelaaja Tomi Kovanen.

  • Juttu on julkaistu alun perin Ilta-Sanomissa 3.5.2020.

Esports on ollut monilta osin yksi harvoista koronapandemian voittajista. Vaikka talousongelmat ovat vaikuttaneet myös siihen ja suuret yleisötapahtumat on peruttu, valtaosa turnauksista on pystytty pelaamaan netissä. Poikkeustilanne on tuonut myös runsaasti uusia silmäpareja lajin pariin.

Monien mielestä esportsilla on loistopaikka kasvaa toden teolla, mutta amerikkalaisen Immortals Gaming Clubin (IGC) vanhempi talousjohtaja ja entinen Counter-Strike-ammattilainen Tomi ”lurppis” Kovanen ei ole ihan samaa mieltä.

32-vuotias Kovanen on kirjoittanut Twitteriin pitkän ketjun, jossa hän käy läpi esportsin nykytilannetta, eroja perinteiseen urheiluun ja miksi esports kasvaa vasta tulevaisuudessa merkittävästi.

Kovasen mukaan esports on tällä hetkellä vain pieni palanen pelialaa, joka itsessään on vain murto-osa urheilubisneksestä. Esports on kuitenkin hyvissä asemissa tulevaisuutta ajatellen.

Perinteisen urheilun seuraajien keski-ikä nousee vuosi vuodelta, kirjoittaa Sports Business Journal, jota Kovanen siteeraa. Tämän takia monet isot urheiluseurat ovat jo lähteneet pelaamiseen tai esportsiin. Näin ne tavoittavat entistä paremmin nuoria, joissa on tulevaisuus.

Peliharrastuksella on myös etuja, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi. Kovanen ottaa esimerkkinä koripallon, jossa hänestä ei voi koskaan tulla fyysisesti LeBron Jamesin kaltaista huippua, vaikka hän harjoittelisi kuinka paljon. Pelimaailmassa kuka tahansa voi menestyä ruumiinrakenteesta tai lähtökohdista huolimatta.

Esports-tapahtumat täyttävät nykyisin jopa areenoita. Kuva ESL One Cologne -turnauksesta, jossa pelattiin Counter-Strikea.

Peliharrastuksen aloittaminen on myös helpompaa ja halvempaa kun monen muun urheilulajin. Konsoli, puhelin tai tietokone maksaa itsensä nopeasti takaisin, jos kustannuksia verrataan vaikkapa Suomessa suosittuun jääkiekkoon. Harrastus on helpompi myös vanhemmille, koska nuorta ei tarvitse kuskata harjoituksiin, jotka pelataan usein netissä.

– Jos olisit vanhempi, niin etkö mieluummin haluaisi teinisi pelaavan pari tuntia päivässä kavereiden kanssa, kuin heidän olevan yöllä tekemässä ties mitä, Kovanen kysyy.

Ilman pelejä kasvaneen sukupolven voi olla vaikea ymmärtää, miksi joku haluaisi pelata pelejä ammatikseen tai katsovan toisten pelaamista. Kovasen mielestä asia on kuitenkin yksinkertainen: Mennään ajassa taaksepäin ja mietitään pelaamisen tilalle vaikka jalkapallo – sama asia, eri aikakausi, hän summaa.

Nykynuoret ja 20–30-vuotiaat ovat jo tottuneet pelaamiseen, joten se on heille aivan normaali asia, muistuttaa Kovanen. Tulevaisuutta ajatellen myös tämä näkyy suoraan esportsin ja pelaamisen suosion kasvussa entistä vahvemmin.

Esports-tapahtumissa on nyt jo nähty vanhempien tulevan nuorten kanssa, koska aikaa halutaan viettää yhdessä. Pelaamisen parissa kasvaneet vanhemmat esittelevät harrastustaan myös jälkipolvelle.

Aleksi ”allu” Jalli (vasemmalla) ja Miikka ”suNny” Kemppi ovat nykyisin monille esikuvia, kuten Teemu Selänne ja Jari Litmanen aikoinaan.

Striimaaminen eli suorien lähetysten katsominen on myös noussut supersuosituksi viimeisen viiden vuoden aikana. Pelaajat haluavat katsoa itseään parempia tähtiä ja ottaa opiksi, samalla tavalla kuin monet lätkäpelaajat ovat aikoinaan kelanneet edestakaisin vaikkapa Jagrin tai Selänteen parhaita hetkiä.

Esports on myös turvallisempaa kuin urheilu, koska vakavat loukkaantumiset ovat käytännössä mahdottomia. Pelaajat ovat kipuilleet käytännössä vain henkisen jaksamisen ja käsiin tulevien rasitevammojen kanssa.

– Joka vuosi pelaaminen kasvaa urheilun kustannuksella, Kovanen päätti twiittiketjunsa.

Suomalaisasiantuntijan pitkä ketju on kerännyt runsaasti kiitoksia hyvistä esimerkeistä. Erään kommentoijan mielestä Kovanen on hyvin saanut puettua sanoiksi, miksi esports kasvaa tulevan sukupolven, ei niinkään nykyisen urheilufanien myötä.

Kovanen on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä Counter-Strike 1.6 -pelaajista. Hän on yksi ENCEn perustajista ja työskentelee nykyisin Immortals Gaming Clubille, joka omistaa muun muassa suuret Los Angeles Valiant- ja MIBR-joukkueet.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?