Jani Herlevi harjoitteli 10 vuotta Tetristä ja käytti säästönsä MM-kisoihin – paikan päällä paljastui iso erehdys - Esports - Ilta-Sanomat

Jani Herlevi harjoitteli 10 vuotta Tetristä ja käytti säästönsä päästäkseen MM-kisoihin – ratkaiseva erehdys valkeni vasta paikan päällä Amerikassa

Jani Herlevi on pelannut Tetristä tosissaan vuodesta 2003. Ensimmäinen MM-kisamatka ei mennyt ihan nappiin vuonna 2013.

27.7. 11:00
  • Juttu on julkaistu alun perin Ilta-Sanomissa 31.1.2019.

Jani Herlevi kantaa kahta Tetris-pelin Euroopan mestaruutta vuosilta 2016 ja 2018. Herlevi on myös kaksinkertainen Suomen mestari vuosimallia 2017 ja 2018.

Maanantaina Radio Rockin haastattelussa Herlevi kertoi, että Tetriksen pelaamisen hän aloitti tosissaan 2003. Peli on miehelle kuitenkin tuttu jo sen julkaisusta 1984 lähtien.

– En ole 90-luvun alun jälkeen pelannut muita videopelejä, Herlevi kertoi Radio Rockilla.

Ensimmäisiin MM-kisoihin Herlevi osallistui 2013. Silloin hän käytti säästönsä ja matkusti Amerikkaan kilpailemaan vain kokeakseen karvaan pettymyksen, johon ei osannut varautua. MM-kisoissa pelattiin sellaista Tetris-versiota, johon Herlevi ei ollut koskaan koskenut.

– Unelma mestaruudesta lopahti siihen paikkaan.

  • Katso jutun alusta videolta IS:n vierailu Herlevin kotona vuodelta 2016!

Herlevi kertoo Radio Rockilla tämän vuoden tavoitteena olevan sijoitus neljän parhaan joukossa Tetriksen MM-kisoissa. Hän kertoo yhden kovimmista kilpakumppaneista olevan Joseph Saelee, joka on Tetriksen hallitseva maailmanmestari.

– Japanilaisrobotti joka hypertapittaa, Herlevi kuvailee Saeleen tekniikkaa.

8-bittisellä Nintendolla pelattavat Tetriksen klassikkoversion MM-kisat järjestetään lokakuussa Yhdysvalloissa Portland Retro Gaming Expo -messuilla. Herlevin uran paras MM-sijoitus on vuodelta 2017, jolloin hän sijoittui viidenneksi.

Ilta-Sanomat haastatteli Herleviä kesällä 2016. Hän esittelee videolla muun muassa villahanskan, jota hän käyttää pelatessaan. Tetris-mestari kertoo, että kova muovi tekee kipeää kun hän pelaa kunnolla, joten hän tarvitsi jotain pehmeää sormien ja ohjaimen väliin.

– Kyse on todella herkästä ja hienomotorisesta lajista. Siinä tarvitaan nopeutta ja palikkatuntemusta. Sorminäppäryys on oikeastaan se lajin koko olemus, kuvailee Herlevi Tetristä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?