Draama oli liikaa: Esports-legenda ilmoitti lopettavansa – ”En odottanut urani päättyvän näin” - Esports - Ilta-Sanomat

Ruutukasvo joutui keskelle draamaa, eikä enää kestänyt – ”En odottanut urani päättyvän näin”

Selostajana ja juontajana tunnetuksi noussut Paul ”Redeye” Chaloner jättää esportsin.

Julkaistu: 30.6. 11:19

Selostajana tunnetuksi noussut esports-legenda 48-vuotias Paul ”Redeye” Chaloner ilmoitti maanantai-iltana jättävänsä alan.

Esports-legenda Paul ”Redeye” Chaloner kertoi maanantai-iltana jättävänsä alan. Selostajana parhaiten tunnettu Chaloner oli yksi lajin tunnetuimmista nimistä.

48-vuotias kertoi päätyneensä ratkaisuun mielenterveytensä vuoksi. Viime päivien syytökset, joihin myös Chalonerin lapset on vedetty mukaan, olivat liikaa.

Brittiselostaja James Banks syytti lauantaina entistä pomoaan Chaloneria ja tämän agentuuria Code Red Agencyä vallan väärinkäytöstä, kiristämisestä ja henkisestä väkivallasta. Banksin mukaan useat muut tv-kasvot kärsivät hänen lisäkseen Chalonerin ja agentuurin vallasta. Banksin mukaan Chaloner myös löi entistä työntekijää, joka vahvisti väitöksen Twitterissä.

Chaloner ja Code Red Agency kiistivät pääosan syytteistä heti tuoreeltaan. Vastauksissa todettiin Banksin olevan valehtelija ja tämän toimineen myös itse asiattomasti. Banks myönsi käytöksessään olleen parantamisen varaa.

Banks esitti seuraavassa pitkässä twiitisään lisää väitteitä Chalonerin vallan väärinkäytöstä. Banks myös nosti esiin Chalonerin olleen oikeudessa asti lastensa pahoinpitelysyytteiden takia. Oikeus totesi Chalonerin syyttömäksi, mutta tapauksen tuominen julkisuuteen riitti lajilegendalle, joka heitti nopeasti hanskat tiskiin.

Lausunnossaan Chaloner kertoi olevansa henkisesti rikki. Viimeisen vuorokauden aikana hän sanoo miettineensä elämänsä päättämistä, mutta päätyi sen sijaan jättämään esportsin. Hän ei enää työskentele tapahtumissa ja on lisäksi jättänyt Code Red Agencyn.

Pitkän kirjoituksen päätteeksi Chaloner pyysi anteeksi niiltä, joita hän on kohdellut väärin. Hän kertoi myös nauttineensa vuosistaan esportsin parissa.

– En luonnollisestikaan odottanut urani päättyvän näin esportsissa. Olen kiitollinen kaikesta ja ylpeä saadessani nähdä alan kasvun, Chaloner kirjoitti.

48-vuotias Chaloner kuului esportsin arvostetuimpiin asiantuntijoihin. 18 vuotta kestäneellä selostusurallaan hän juonsi useita kertoja Dota 2:n MM-kisoja ja Counter-Striken suurimpia turnauksia. Hän ehti työskennellä yli 250 esports-tapahtumassa.

Toukokuussa julkaistiin Chalonerin esportsista kertova kirja, This is esports (and How to Spell it): An Insider's Guide to the World of Pro Gaming, joka kääntyy vapaasti suomennettuna muotoon ”Tätä on esports (ja miten kirjoitat sen): Sisäpiirin opas kilpapelaamisen maailmaan”. IS tutustui 245 sivuiseen englanninkieliseen kirjaan, jonka todettiin olevan hyvä lukupaketti erityisesti lajista vähemmän tietäville

Chalonerin lopettamispäätös tuli suurena yllätyksenä esports-piireissä. Banks reagoi myös nopeasti lopettamispäätökseen: Hän kertoi ottavansa hetken taukoa sosiaalisesta mediasta ja pyysi ihmisiä antamaan tilaa Chalonerille. Banksin mukaan hänen tarkoituksensa ei ollut ajaa Chaloneria pois esportsista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?