Counter-Striken ykkössivuston HLTV:n ylläpitämä maailmanlista on kokenut toista viikkoa peräkkäin hyvin suuria muutoksia. Listan kärjessä jatkaa toista viikkoa putkeen ranskalainen G2, mutta toiselle sijalle on noussut ranskalaisjoukkue Team Vitality.
Kyseessä on ensimmäinen kerta CS-historiassa, kun listan kärjessä on kaksi ranskalaisjoukkuetta. BLAST Premier -sarjan kevätfinaaleissa hopeaa napannut Vitality nousi viime viikosta peräti kahdeksan sijaa. Kevätfinaalit voittanut yllätysnimi Complexity nousi puolestaan kymmenen sijaa ja on nyt kymmenentenä.
Kärkikymmeniköstä eniten putosivat kuudentena oleva Fnatic (-4 sijaa) ja heti perässä tuleva Astralis (-2). Kaikkien aikojen CS-joukkue Astralis, jonka kaksi avainpelaajaa on sairauslomalla, putosi 812 päivän jälkeen pitkästä aikaa top5:n ulkopuolelle. Astraliksen pistemäärään on vaikuttanut kevään vaihtelevat tulokset sekä useampi pelaajavaihdos.
Kesäkuussa eniten ovat pudonneet amerikkalaisjoukkue Team Liquid ja eurooppalainen Mousesports. Kuun alussa Liquid oli vielä 6:s, mutta nyt sijoitus on vaatimattomampi 11:s. Kärkiviisikossa koko alkuvuoden viettänyt Mousesports on pudonnut kesäkuun aikana sijalle 12.
Suomalaisista listan ykkösnimi on ENCE, joka on sijalla 16. Viime viikkoon verraten tiimi putosi kaksi sijaa. Perässä tulevat Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtama OG (21.), Jesse ”zehN” Linjalan tähdittämä GODSENT (26.) ja HAVU Gaming (31:s). OG ja GODSENT pitivät viime viikon sijoituksensa, HAVU puolestaan nousi yhden.
Koronakevään takia turnauksia on pelattu alueittain, ei kansainvälisesti. Tämä on vaikuttanut huomattavasti rankingiin. Netissä pelattujen turnausten tulokset ovat olleet paikoitellen hyvin yllättäviä. Lisäksi rankingiin on vaikuttanut maaliskuussa edellisen kerran pelattujen suurten lan-turnausten pisteiden arvon väheneminen.
HLTV:n maailmanlista päivittyy viikoittain maanantai-iltaisin. Listalla otetaan erityisesti huomioon viimeisen kahden kuukauden suoritukset. Lisäksi joukkueiden kaikki suoritukset viimeiseltä vuodelta on huomioitu, mutta mitä pidempi aika tuloksesta on, sitä vähemmän se tuo pisteitä. Pelaajavaihdokset rokottavat myös pisteitä.
Jos taulukko ei näy yllä, katso se täältä.