HAVU teki hurjan nousun – CS-mestaruus toi 16 000 euroa - Esports - Ilta-Sanomat

HAVU teki hurjan nousun – CS-mestaruus toi 16 000 euroa

HAVU voitti BLAST Rising -turnauksen tehtyään finaalissa hurjan nousun.

Julkaistu: 23.5. 10:00

HAVU jatkoi hyviä otteitaan CS-kentillä voittamalla BLAST Rising -turnauksen.

Suomalainen Counter-Strike-joukkue HAVU Gaming voitti perjantai-iltana päättyneen BLAST Rising -nettiturnauksen.

HAVU kaatoi finaalissa brittijoukkue Endpointin 2–1-tuloksella (17–19 Vertigo, 16–14 Train, 16–2 Dust II). Ennakkosuosikkina finaaliin lähtenyt suomalaisjoukkue kuittasi voitosta 16 000 euroa.

Paras kolmesta -sarja alkoi Vertigolla, jossa Endpoint oli 15–8-tilanteessa vain kierroksen päässä karttavoitosta. HAVU nousi hurjan show’n päätteeksi tasoihin ja vei ottelun jatkoajalle, jonka britit voittivat kuitenkin ensimmäisellä yrittämällä.

Toisena karttana pelattiin HAVUn valitsema Train, jossa Endpoint aloitti taas vahvasti. Brittijoukkue oli parhaimmillaan kolmen kierroksen päässä mestaruudesta 13–5-tilanteessa, mutta HAVU näytti parastaan ja voitti kartan 16–14.

Ratkaisevaksi kartaksi jäänyt Dust II meni suomalaisten hallinnassa alusta loppuun. HAVU hävisi terroristeina vain yhden kierroksen, joten voitto varmistui puoltenvaihdon jälkeen nopeasti lukemin 16–3.

HAVUn tarkkuuskivääripelaaja Lasse ”ZOREE” Uronen valittiin finaalin parhaaksi pelaajaksi. Uronen oli tilastojen osalta myös koko turnauksen paras pelaaja.

HAVUssa pelaavat Eetu ”sAw” Saha, Olli ”sLowi” Pitkänen, Uronen, Aaro ”hoody” Peltokangas ja Joonas ”doto” Forss. Joukkuetta valmentaa Taneli ”disturbed” Veikkola. HAVU on tällä hetkellä HLTV:n maailmanlistalla 29:s.

Jos taulukko ei näy yllä, katso se täältä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?