ENCE pitää kiinni Elias Olkkosesta, vaikka pelikieltoa ei kumottaisi

Elias ”Jamppi” Olkkosen halutaan olevan merkittävä osa joukkueen tulevaisuutta, vaikka major-pelikielto pysyisi voimassa, ENCE vakuuttaa.

Elias ”Jamppi” Olkkonen, 18, on yksi Suomen lahjakkaimmista pelaajista.

ENCE ilmoitti viikko sitten tiistaina tehneensä kaksivuotisen sopimuksen Counter-Strike-pelaaja Elias ”Jamppi” Olkkosen kanssa. 18-vuotias Olkkonen on ollut viimeisen puolen vuoden aikana useasti otsikoissa major-pelikieltoon liittyvien asioiden vuoksi.

Olkkonen ei ota ENCEssä suoraan kenenkään paikkaa, vaan hän liittyy kokoonpanon kuudenneksi pelaajaksi. Päätöstä perusteltiin muun muassa pelaajien jaksamisella sekä Olkkosen poikkeuksellisella lahjakkuudella.

Ilta-Sanomat otti yhteyttä ENCEen, jonka toimitusjohtaja Mika Kuusisto sekä markkinointipäällikkö Joona ”natu” Leppänen vastasivat sähköpostitse kysymyksiin koskien Olkkosta, kuuden pelaajan kokoonpanoa ja tulevaa.

Kuusiston ja Leppäsen mukaan kulloinkin pelaavan kokoonpanon lukkoon lyömisestä vastaa GM Niklas Ojalainen, jonka harteilla on koko ENCEn urheilupuoli eli pelaajat. Hän ei kuitenkaan tee päätöksiä täysin yksin, vaan kuuntelee sekä CS:GO-joukkueen että valmentaja Slaava Räsäsen ajatuksia.

Elokuusta 2018 asti ENCEä valmentanut Räsänen joutuu ainakin hetkellisesti valmentamaan kahta eri viiden pelaajan kokoonpanoa.

Olkkonen pelaa kahdessa turnauksessa Sami ”xseveN” Laasasen tilalla kesäkuun puoliväliin asti. Laasanen pelaa tuona aikana vain major-karsintapelit, joita Olkkosen pelikielto koskee. Moni on pohtinut, miksi juuri Laasanen joutuu tekemään tilaa Olkkoselle.

– Joukkueenjohto näki tämän parhaaksi vaihtoehdoksi seuraavia turnauksia silmällä pitäen. Asiasta keskusteltiin avoimesti joukkueen kesken.

ENCEn mukaan vielä ei ole tehty päätöksiä, pelaako Olkkonen turnauksissa ainoastaan Laasasen tilalla. Koronapandemian takia suunnitelmia ei voida tehdä tällä hetkellä pidemmälle kuin kesäkuun loppuun. Kaksikon mukaan tilannetta arvioidaan uudestaan, kun ”maailma menee eteenpäin ja pelit etenevät”.

– Haasteita kokoonpanon muuttaminen toki tuo, mutta niin joukkue kuin organisaatio on päätöksen takana ja hyvin valmistautuneena kahden kokoonpanon aiheuttamaan työhön. Meillä on joukkueessa tässä kohtaa jo viisi paljon kokenutta pelaajaa, jotka tiedostavat, mitkä ammattilaisuuden vaateet ovat. Siihen nuoren ja nälkäisen pelaajan mukaan tuominen antaa kaikille uutta kipinää ja energiaa.

ENCEn vanha viisikko vasemmalta oikealle: Slaava ”Twista” Räsänen (valmentaja), Jani ”Aerial” Jussila, Aleksi ”allu” Jalli, Jere ”sergej” Salo, Sami ”xseveN” Laasanen & Miikka ”suNny” Kemppi.

ENCE mietti erilaisia vaihtoehtoja, kun kokoonpanon laajentamisesta alettiin puhua. Yksi ajatuksista oli tuoda kokoonpanoon pelaaja Suomen ulkopuolelta, mutta tähän ei päädytty.

– Scouttaaminen kuuluu olennaisesti tehtäviimme ja muitakin vaihtoehtoja taustaorganisaatiossa mietittiin, myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Ensisijaisesti haluamme Counter-Strikessä olla täysin suomalainen joukkue, mutta mitään vaihtoehtoja emme suoralta kädeltä koskaan sulje pois.

Olkkonen debytoi ENCE-paidassa huomenna torstaina alkavassa Elisa Invitational -turnauksessa. ENCE totesi julkistuksen yhteydessä tiimin harjoittelevan nyt enemmän Olkkosen kuin Laasasen kanssa, vaikka menossa ovat tärkeät major-karsintapelit.

– Majorit ovat meillekin erittäin tärkeitä ja uskomme, että Eliaksen pelikieltoon saadaan päätös ennen pitkää. Tällä hetkellä keskitymme siihen että pääsemme majoriin Samin pelatessa.

Mikäli Olkkosen major-pelikielto pysyy voimassa, niin miten se vaikuttaa joukkueen jatkoon?

– Pelattavaa on jatkossakin paljon myös majoreiden ulkopuolella. Haluamme Eliaksesta tärkeän osan joukkueesta pitkällä tähtäimellä kaikesta riippumatta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?