Dota-mestari Jesse ”JerAx” Vainikka, 27, lopettaa – voitti urallaan kaksi MM-kultaa ja 5,8 miljoonaa euroa

27-vuotias Jesse ”JerAx” Vainikka voitti urallaan kaksi Dota 2 -videopelin maailmanmestaruutta.

Jesse ”JerAx” Vainikka juhlimassa toista maailmanmestaruutta. Hän ilmoitti lopettavansa peliuransa 27-vuotiaana.

| Päivitetty

Suomen kilpapelihistorian menestynein pelaaja Jesse ”JerAx” Vainikka lopettaa kilpauransa 27-vuotiaana. Dota 2 -videopelin kaksinkertainen maailmanmestari voitti urallaan 5,8 miljoonaa euroa, mikä tekee hänestä maailman toiseksi eniten voittaneen kilpapelaajan.

Vainikka edusti viimeiset kolme vuotta eurooppalaista OG-joukkuetta, josta hän myös omistaa osan. OG on Dota-historian ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa tuplamestari.

Vainikka kertoo joukkueensa OG:n julkaisemassa kirjoituksessa kyllästyneensä vuosittaiseen oravanpyörään: ”Vuotuisen grindauksen miettiminen tekee minut apaattiseksi, uupuneeksi ja melkein tunnottomaksi”. Voittamisen sijaan hän nautti enemmän siihen johtaneesta suorituksesta ja luovasta työstä.

– Minulla ei ole tahtoa tai intohimoa pelata Dotaa enää [kilpailullisesti], summaa Vainikka.

27-vuotias maailmanmestari ja monimiljonääri toteaa myös olleensa etuoikeutettu, kun hän sai elää tehden sitä mistä piti eniten.

OG:n Dota-tiimiin kuuluvat tällä hetkellä Topias ”Topson” Taavitsainen, Johan ”n0tail” Sundstein ja Sébastien ”Ceb” Debs. Anathan ”ana” Pham ilmoitti viikonloppuna jatkavansa taukoaan vähintään syksyyn.

Kiinassa elokuussa pelattu The International -MM-turnaus jäi Vainikan uran viimeiseksi. Tuloksena oli toinen peräkkäinen MM-kulta.

Mitä seuraavaksi? Ei ainakaan omaa joukkuetta

Vainikka ei ole vielä kertonut mitä hän aikoo seuraavaksi elämällään. Syksyllä hän kertoi IS:lle olevansa kiinnostunut sijoittamisesta, mutta mitään polttavaa tarvetta hänellä ei ollut sijoittaa rahojaan. Syksyllä hän myös haaveili uudesta asunnosta.

– Siellä ne tilillä möllöttää. Vaikka on pieni epävarmuus rahan käytöstä, niin en painosta itseäni tekemään niillä mitään. Enemmän ne on sellainen vara, jolla voi sitten investoida mahdollisiin hyviin ideoihin, Vainikka kertoi syyskuussa.

Samaisessa haastattelussa Vainikka ilmaisi myös halunsa jatkaa kilpauran jälkeen pelimaailman parissa. Omasta joukkueestaan hän ei kuitenkaan tuolloin haaveillut: ”Jos lähden johonkin, niin haluan vaikuttaa, en vain olla rahoittamassa tai kasvona.”

Yksi kaikkien aikojen pelaajista

Suomalaispelaajan kilpaura alkoi Heroes of Newerth -pelillä vuonna 2010. Vuonna 2012 hän vaihtoi Dota 2:een, jossa hän edusti muun muassa korealaista MVP Hot6ix- (2015) ja eurooppalaista Team Liquid (2015–16) -joukkuetta ennen siirtoaan OG:seen.

Vainikka voitti OG:n kanssa pelin ykkösturnauksen The Internationalin kahdesti vuosina 2018–19. Suomalaistähden palkintokaapista löytyy lisäksi muun muassa kaksi Major-arvoturnausvoittoa.

Ensimmäisen maailmanmestaruuden jälkeen Vainikka sai joukkuetoveri Taavitsaisen kutsun Linnan juhliin ensimmäisinä kilpapelaajina. Juhlissa kaksikko joutui erikoiseen haastattelutilanteeseen.

Lopettamispäätös sai kansainvälisesti melkoisen määrän huomiota, sillä suomalaispelaajaa on yksi kaikkien aikojen Dota-pelaajista.

– Kiitos kaikesta mitä teit Suomidotan ja skenen eteen, twiittasi entinen Dota-ammattilainen Benjamin ”Notah” Läärä.

– Kiitos Jesse lukuisista ilon hetkistä, joita soit minulle ja miljoonille muille faneille. Dota-uraa on ollut äärettömän hieno päästä seuraamaan ja en usko hetkeäkään, ettetkö saavuttaisi yhtä hienoja merkkipaaluja tulevaisuudessakin valitsemallasi tiellä. Kiitos, muisteli Twitterissä puolestaan Thomas ”TonTTu” Tontchev.

Vainikan uraa on esitelty muun muassa Ylen Perjantai-dokkarissa ”Minä olen JerAx” (2016). OG:n sponsori Red Bull julkaisi hieman ennen lopettamisuutista 8 minuuttia kestävän Unfold-lyhytdokumentin Vainikasta. Syksyllä kuvatussa videossa Vainikka kertoo mun muassa uhranneensa paljon uralleen viimeisen kahden aikana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?