ENCEltä yllättävä ulostulo – kommentoi lähipäivinä syksyn spekulaatioita ja väitteitä - Esports - Ilta-Sanomat

ENCEltä yllättävä ulostulo – kommentoi lähipäivinä syksyn spekulaatioita ja väitteitä

Aleksi ”Aleksib” Virolainen pelasi syyskuun alussa viimeiset pelit ENCEssä. Hän oli poissa pelikentiltä kolme kuukautta ennen siirtoa OG-tiimiin.

Aleksi ”Aleksib” Virolainen pelasi syyskuun alussa viimeiset pelit ENCEssä. Hän oli poissa pelikentiltä kolme kuukautta ennen siirtoa OG-tiimiin.

Julkaistu: 4.12. 20:09

ENCEn markkinointipomo Joona Leppänen on jo joutunut kiistämään Twitterissä, että ulostulon tarkoitus ei ole heittää Aleksi Virolaista bussin alle.

Dota 2:n kaksinkertainen maailmanmestari OG-joukkue vahvisti tänään laajentavansa Counter-Strike-kentille. Yksi OG:n viidestä CS-pelaajasta on Aleksi ”Aleksib” Virolainen.

Virolainen liittyy OG-tiimiin oltuaan kolme kuukautta poissa pelikentiltä. Virolainen edusti aiemmin ENCEä, josta hän sai yllättäen potkut elokuun lopussa. Kohupotkuista on riittänyt keskustelua pitkälle syksyyn, varsinkin kun ENCEn CS-tiimin tulokset ovat olleet toivottuja huonompia.

ENCE ei ole syksyn aikana ottanut muutamaa CS-pelaajaa lukuun ottamatta kommentoinut kohupotkuja, mutta nyt tilanteeseen on mahdollisesti tulossa muutos. Organisaatio ilmoitti nimittäin keskiviikkoiltana Twitterissä kommentoivansa lähitulevaisuudessa syksyn aikana esitettyjä erilaisia väitteitä.

– Nyt kun siirto on julkistettu ja vahvistettu, niin aiomme lähipäivien aikana kommentoida syksyn aikana esitettyjä eri spekulaatioita ja kommentteja.

Twitterissä alkoi välittömästi spekulointi, että aikooko tiimi heittää Virolaisen bussin alle. ENCEn markkinointipomo Joona ”natu” Leppänen pysäytti keskustelun heti alkuun.

– Ei kai tässä nyt kukaan mitään tikareita ala heitellä tai työntää ketään bussin alle? Ketä ja mitä se palvelee? Asian tiimoilta on spekuloitu eri medioissa yhtä ja toista joka ei ole pitänyt paikkaansa ja niihin kommentoidaan nyt kun siirto on julkista tietoa, vastasi Leppänen eräälle twiittaajalle.

ENCE kiitti keskiviikkona viimeistä kertaa Virolaista menneistä kuukausista: