2564 päivää ja 64 turnausvoittoa – CS-legendan ura huipputiimissä päättyi

Julkaistu:

CS:GO
Ninjas in Pyjamas on kunnioittanut seuralegendaa Christopher ”GeT_RiGhT” Alesundia hienolla jäähyväisvideolla.
Ruotsalaisen Counter-Strike-pelaajan Christopher ”GeT_RiGhT” Alesundin ura Ninjas in Pyjamas -joukkueessa päättyi syyskuun lopulla. Tiimi on nyt kunnioittanut 29-vuotiasta seuralegendaa hienolla jäähyväisvideolla.

Alesund edusti NiPiä 10.8.2012–26.9.2019 välisen ajan eli 2564 päivää. NiPin julkaiseman infograafin mukaan joukkue voitti Alesundin johdolla tuona aikana peräti 64 turnausta. Alesund valittiin kymmenen kertaa turnauksen parhaaksi pelaajaksi.

Voitoista merkittävin oli elokuussa 2014 pelattu ESL One Cologne, joka toimi tuolloin Major-turnauksena. Major-turnaukset ovat CS:n suurimpia ja arvostetuimpia. Alesundin kanssa NiP kilpaili yhteensä 12 Majorissa yltäen viidesti finaaliin.

NiPin jäähyväisvideo Alesundille:



Counter-Strike 1.6 -versiossa kilpauransa vuonna 2007 aloittanut Alesund oli yksi pelin menestyneimmistä pelaajista. Kun pelisarjan jatko-osa Global Offensive julkaistiin elokuussa 2012, niin toi Alesund toi takaisin legendaarisen NiP-brändin.

Alesundin ohella NiPin paluun tehneessä kokoonpanossa pelasivat Patrik ”f0rest” Lindberg, Robin ”Fifflaren” Johansson, Richard ”Xizt” Lindström ja Adam ”Friberg” Friberg.

Joukkueesta tuli yksi kaikkien aikojen nimistä, kun se voitti huimat 87 ottelua peräkkäin elokuun 2012 ja maaliskuun 2013 aikana pelatuissa LAN-turnauksissa. Yksikään toinen joukkue ei ole päässyt lähellekään vastaavaa.
NiP voitti vuosien 2012–14 aikana käytännössä kaiken mahdollisen. Syksyllä 2014 alkoivat tiimin ongelmat, jotka johtivat Johanssonin lopettamiseen.

Entisaikojen dominointiin joukkue ei enää kyennyt Johanssonin lähdettyä. Viimeiset pari vuotta NiP on loistanut enää satunnaisesti: Joukkueen viimeisin iso turnausvoitto on marraskuulta 2017 (IEM: Oakland).

NiPin alamäen aikana myös toukokuussa 29 vuotta täyttäneen Alesundin suoritukset ovat romahtaneet. Vuosien 2013–14 parhaaksi pelaajaksi valittu Alesund oli pelaajavaihdokseen asti NiPin huonoin pelaaja tänä vuonna.
Alesund on vahvistanut Twitterissä aikovansa jatkaa kilpailemista. Jatkosuunnitelmiaan hän ei ole sen tarkemmin vielä avannut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt