Kommentti: Reilu peli maksoi tuhansia katsojia – ENCEä kaivattiin Hartwall-areenalle

Julkaistu:

KOMMENTTI
Suomen ensimmäisen esports-areenatapahtuman isoin virhe nähtiin jo monta kuukautta ennen pääpäivää, kirjoittaa esports-toimittaja Nico Hartikainen.
Suomen suurin esports-tapahtuma Arctic Invitational järjestettiin lauantaina Hartwall-areenassa. Tammikuussa julkaistun tapahtuman kävijätavoite asetettiin tuolloin 10 000 kävijään, mutta lauantaina paikan päälle saapui järjestäjien mukaan 4000-5000 kävijää.
Katsomoissa ei nähty kerrallaan missään kohtaa paria tuhatta katsojaa enempää, mutta tapahtuma kestikin viivästysten takia 14 tuntia. Minkä takia katsojia sitten tuli odotettua vähemmän paikan päälle? Yksi ilmiselvä asia tulee heti mieleen.

Tapahtuman markkinointi ei ollut kaikkein onnistuneinta tai näkyvintä, mutta vielä suurempi virhe oli tammikuussa tehty päätös laittaa Suomen ykkösnimi ja maailmallakin menestynyt ENCE pelaamaan karsintoja muiden suomalaisten kanssa.

– Haluamme antaa kaikille suomalaisjoukkueille mahdollisuuden päästä tänne kansainväliseen tapahtumaan. ENCE on tällä hetkellä Suomen paras joukkue, mutta luulen tämän antavan motivaatiota muille joukkueille ottamaan kaulaa kiinni. Se taas tekee hyvää koko lajille, perusteli tapahtuman pääjärjestäjä Olli-Pekka ”OP” Villa päätöstä tuolloin IS:lle.

Elokuun SM-finaalissa, joka toimi karsintana, ei nähty ENCEä: Tiimi ilmoitti jo kesäkuussa suuntaavansa Arctic Invitationalin kanssa samaan aikaan Moskovassa pelattuun BLAST-turnaukseen. Monet ihmettelivät, miksi ENCE valitsi Venäjän eikä Suomea. Karu fakta on se, että itänaapurissa järjestettiin huomattavasti suurempi, tunnetumpi ja kiinnostavampi turnaus.


Olisiko ENCE pelannut Hartwall-areenassa, jos se olisi saanut heti tammikuussa suoran kisapaikan? Ehkä, ehkä ei. Jos järjestäjät olisivat tehneet osallistumisesta kannattavaa ENCElle, kuten sopineet jonkinlaisesta tulojaosta (tällöin tiimillä olisi selvä intressi saada fanejaan paikan päälle), niin uskaltaisin väittää ENCEn pelanneen Helsingissä.

Villa kommentoi kesällä Twitterissä, että keskusteluja ENCEn osallistumisesta käytiin. Molempia tyydyttävää ratkaisua ei kuitenkaan löytynyt. Ehkä ongelma oli se, että keskustelut käytiin vasta loppukeväästä eikä vuodenvaihteessa, jolloin ENCE olisi ollut mukana alusta asti rakentamassa tapahtumaa.

ENCE on ollut jo pitkään Suomen tunnetuin ja kiinnostavin esports-brändi – monien mielestä jopa ainoa. Kun tietää ENCE-brändin vetovoiman Suomessa, niin on alusta asti ollut hankalaa kuvitella Arcticin pääsevän kävijätavoitteeseensa ilman Suomen ykkösnimeä.

Aina voi jossitella, mutta omasta mielestäni reilu peli kostautui pahemman kerran järjestäjille. Nyt kun areenalle saatiin vain puolet kävijätavoitteesta – joista huomattava osa ei kuulemma edes maksaneet lipuistaan – Suomen esports-areenadebyytistä ei jäänyt kovin vakuuttavaa kuvaa ulospäin, vaikka puitteet olivatkin hienot.

Tämä myös osoittaa sen, että Suomen esports on monelle yhtä kuin ENCE, missä ei ole sinällään mitään väärää. Se vain kertoo, että muilla tiimeillä kuten areenalla pelanneella SJ:llä riittää vielä tehtävää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt