Tanskalainen Jacob sai isältään 18-vuotislahjaksi matkan Helsinkiin – saapuivat yhdessä jäähallille katsomaan CS-turnausta

Julkaistu:

ESPORTS
Hartwall-areenan edustalta löytyy innokkaimmat CS-fanit, jotka odottelevat pääsyä Suomen ensimmäiseen esports-areenatapahtumaan. Tällaisia tuntemuksia heillä oli ennen h-hetkeä.
Lauantaiaamuna Hartwall-areenan edessä pööpöilee muutamia kymmeniä innokkaimpia Counter-Strike-räiskintäpelin faneja, kun ovien avaamiseen on vartin verran aikaa. Kello on 10.15.


Jacob, 18, on tullut isänsä Andersin, 51, kanssa Tanskasta asti katsomaan Suomen suurimmaksi tituleerattua CS-turnausta, Arctic Invitationalia.

– Tämä oli syntymäpäivälahja pojalleni, isä-Anders aloittaa.

– Haluamme nähdä hienoa pelaamista ja nauttia illasta. Ajattelen, että esports-pelaaminen on tulevaisuutta. Mutta me emme ole nähneet näin isoja tapahtumia Tanskassa, hän jatkaa.

Jacob komppaa, että tällaisia turnauksia ei ole heidän isoimmille areenoille vielä tuotu, vaikka esports-meininki on nuoren mielestä Tanskassa isompaa, kuin Suomessa.

Jacob täytti keväällä 18 ja odottaa innolla näkevänsä uudella kokoonpanolla pelaavan Cloud9-joukkueen turnauksessa.

– Olen seurannut Cloud9:ää jo vähän aikaa. Heidän uusi kokoonpanonsa vaikuttaa lupaavalta, Jacob kertoo innostuneesti.

– Toivoimme, että Astralis olisi tullut tänne, se meidän tanskalainen joukkue, isä-Anders naurahtaa lopuksi.

Perheenjäsenet viipyvät Suomessa sunnuntaihin asti ja odottavat innolla Helsingin tutkiskelua turnauksen jälkeen.

”Siisti fiilis, että tällaineen saatiin Suomeen”

Ystävykset Late, 22, ja Ville, 21, odottelevat ovien aukeamista yhdessä kahden muun ystävän kanssa.

– Siisti fiilis, että tällainen saatiin Suomeen, ystävykset kertovat.

Kaverukset ovat ensimmäistä kertaa tämän mittakaavan turnauksessa.


Kotkasta turnausta seuraamaan saapunut Ville on varma, että CR4ZY -joukkue tulee voittamaan tämänpäiväisen turnauksen. Hän kertoo kannattavansa joukkueen suomalaispelaaja Otto ”ottoNd” Sihvoa. Ville toivoo suomalaiselle esports-meiningille kovaa kasvua.

– League of Legends -pelin katsojamäärät lähtivät muutamista tuhansista ja nykyään, kun on maailmanlaajuisia kilpailuja, niitä katsoo miljoonat ihmiset. Olisi ihan hyvä, että (esports) menisi eteenpäin, loviisalainen Late komppaa.

Tamperelaiset ovat ensimmäistä kertaa CS-turnauksessa

Counter-Strikea vapaa-ajallaan pelailevat tamperelaiset, Miika, 20, ja Tomi, 27, odottavat illalta hauskanpitoa ja rauhallista meininkiä. Molemmat nimeät suosikkipelaajakseen CR4ZY -joukkueessa pelaavaan Sihvon.

– Totta kai suomalaista kannatetaan, kun hän pelasi niin hyvin Major-turnauksessa myös, Miika sanoo.


Tamperelaiset elättelevät toiveita, että Suomeen saataisiin joskus Major-kokoluokan tapahtuma.

– Olisihan se hienoa, he pohtivat.

Tämän kokoluokan tapahtumalla on yksi suuri vaikutus. Miika nostaa esimerkikseen suomalaisen SJ Gaming -joukkueen, jonka jäsenistä monet osallistuvat ensikertaa Arcticin kokoiseen tapahtumaan.

– He voivat päästä eteenpäin CS-maailmassa, jos voittavat tämän. Tämä tarjoaa suomalaisille joukkueille hyvää näkyvyyttä, Miika kertoo.

Hartwall-areenan ovet aukeavat ja ystävykset lähtevät kohti jonotusaluetta, nyt jo isommaksi paisuneen ihmismassan mukana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt