Tällainen on perjantaina alkava CS:n miljoonan dollarin turnaus – kirkastuuko ENCEn hopea kullaksi?

Julkaistu:

CS:GO
Counter-Striken ykkösturnaus Major alkaa perjantaina. ENCEn lisäksi Berliinissä kilpailee Otto ”ottoNd” Sihvo.
Counter-Striken vuoden odotetuin koitos Major pelataan Berliinissä 23.8.–8.9. Vuoden toisessa Major-turnauksessa kilpailee 24 joukkuetta, joista 13 sai suoran paikan edellisen Major-turnauksen perusteella.

Yksi suoran paikan saaneista joukkueista oli suomalaisjoukkue ENCE, joka ylsi keväällä sensaatiomaisesti toiseksi. Berliinissä kilpailee ENCEn ohella suomalaispelaaja Otto ”ottoNd” Sihvo, jonka edustama CR4ZY-joukkue nousi turnaukseen karsinnoista.

Sihvo ja CR4ZY aloittavat pelit perjantaina ensimmäisestä vaiheesta, mutta ENCE sai kevään hopeasijasta suoran paikan 28. elokuuta alkavaan toiseen vaiheeseen.

Turnaus päättyy Mercedes-Benz Arenalle 5.–8. syyskuuta. Miljoonan dollarin palkintopotista voittaja vie puolikkaan, joka on noin 450 000 euroa.



Jos taulukko ei näy yllä, katso se täältä.

Major on CS:n suurin ja arvostetuin turnaus. Berliinin Major-turnaus on järjestyksessään 15.

Ensimmäisen kerran Major-turnaus järjestettiin marraskuussa 2013 Ruotsissa. Silloin palkintopotti oli 250 000 dollaria ja voittajaksi kruunattiin reilun tuhannen katsojan edessä yllättäjä Fnatic.


Vuosina 2014–15 Majorit järjestettiin kolme kertaa vuodessa. Alkuvuodesta 2016 pelijulkaisija Valve ilmoitti nostavansa Majoreiden palkintopotin miljoonaan dollariin. Samalla linjattiin, että Majorit järjestetään enää kahdesti vuodessa.

Tammikuussa 2018 Bostonissa pelatussa Majorissa tiimimäärä nostettiin 24:ään. Tiimimäärä ja palkintopotti eivät ole muuttuneet tämän jälkeen. Finaaliareenat vetävät nykyisin jopa yli 10 000 katsojaa.

Suomalaisjoukkueita on kilpaillut Majoreilla vain kaksi: 3DMAX keväällä 2015 ja ENCE tänä keväänä. 3DMAXin pelit päättyivät tuolloin kahteen tappioon, mutta ENCE ylsi hopealle. Suomalaispelaajista ykkösturnauksessa ovat lisäksi pelanneet Miikka ”suNny” Kemppi (kolmesti 2017–18), Jesse ”zehN” Linjala (kahdesti 17–18) sekä Sihvo, joka debytoi nyt Berliinissä.


ENCE kilpailee Berliinissä mahdollisesti viimeistä kertaa nykyisellä kokoonpanollaan. Useita kokoonpanomuutoksia vuotanut Jared ”Dekay” Lewis kertoi sunnuntai-iltana, että Miikka ”suNny” Kemppi ottaisi Aleksi ”Aleksib” Virolaisen paikan Majorin jälkeen.

Kenellä tahansa on mahdollisuudet päästä Majoriin

Majoreille kutsutaan nykyisin aina edellisen turnauksen kahdeksan playoff-joukkuetta sekä sitä edeltävän vaiheen kuusi parasta. Playoff-tiimit saavat suoran paikan toiseen vaiheeseen, kun taas loput kutsujoukkueet joutuvat heti ottamaan mittaa uusista haastajista.

Kuka tahansa voi nousta Majoriin, mutta tie on pitkä ja kivinen. Kaikille avoimista nettikarsinnoista saa paikan suljettuun karsintaan, jossa parhaiten menestyneet jatkavat kovatasoiseen Minor-turnaukseen. Siellä parhaiten menestyneet pääsevät Majoreille kutsutiimien seuraan.

Majorin kahdesta ensimmäisestä vaiheesta pääsee jatkoon kolmella voitolla, ja pelit päättyvät kolmeen tappioon. Pudotuspeleissä pelataan paras kolmesta -sarjat. Hallitseva Major-mestari on tanskalainen Astralis, joka on voittanut kisat kaksi kertaa peräkkäin.

Ilta-Sanomat uutisoi Major-turnauksen lähtökohdista ja seuraamistavoista tarkemmin loppuviikosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt