Fortniten kohutiimi täräytti taas – kaappasi 14-vuotiaan MM-pelaajan

Julkaistu:

Viime aikoina sopimuskohussa ryvettynyt kilpapelijoukkue FaZe Clan on rekrytoinut riveihinsä yhden tämän hetken kovimmista Fortnite-pelaajista.
Viime aikoina sopimuskohussa ryvettynyt kilpapelijoukkue FaZe Clan on rekrytoinut riveihinsä yhden tämän hetken kovimmista Fortnite-pelaajista.

Fazen Fortnite-rosteria pidetään jo nyt yhtenä maailman parhaista, ellei jopa parhaana, mutta 14-vuotiaan Kyle ”Mongraal” Jacksonin myötä se vain vahvistuu. FaZen riveissä pelaa tällä hetkellä jopa 15 Fortnite-ammattilaista.

Britanniasta kotoisin oleva Jackson pelasi aiemmin Team Secretissä, mutta FaZe vahvisti pelaajan siirron viime viikonloppuna. Jackson on yksi New Yorkissa pelattavien Fortniten virallisten maailmanmestaruuskisojen osallistujista ja osallistuu kisoihin sekä yksinpeli- että parisarjassa.

Kisojen palkintopotti on yhteensä jopa 26,5 miljoonaa euroa, josta soolosarjan maailmanmestari kuittaa itselleen noin noin 2,68 miljoonaa euroa (3 miljoonaa dollaria).
Jacksonin nimi nousi esille jo viime vuoden syyskuussa hänen liityttyään Team Secretiin. Pelaaja oli liittyessään 13-vuotias ja tuolloin maailman nuorin Fortnite-ammattilainen. Jackson tiedettiin etenkin Fortnite-piireissä, mutta laajemman esports-kansan tietoisuuteen hän nousi voitettuaan itselleen paikan MM-kisojen kummassakin sarjassa.

Menestys näkyy myös pelin ulkopuolella. Jacksonin Twitch-kanavalla on yli 1,3 miljoonaa seuraajaa ja Youtube-tilillä 1,7 miljoonaa tilaajaa. Nämä ovat FaZelle erittäin tärkeitä, sillä se keskittyy sisällöntuotantoon lähes yhtä paljon kuin itse esportsiin. Tiimi julkaisikin heti uuden pelaajansa esittelyvideon, jonka voit katsoa alta. Jos video ei näy, katso se täältä.



Jackson on FaZelle tärkeä lisäys myös siksi, että tiimi menetti hiljattain kaksi isoa Fortnite-nimeään Turner ”Tfue” Tenneyn ja Dennis ”Cloack” Leporen.

Tenney on ollut julkisuudessa haastettuaan entisen joukkueensa oikeuteen sopimusriidan tiimoilta.

Syytteen mukaan FaZe rajoitti 21-vuotiaan Tenneyn bisnesmahdollisuuksia rikkoen näin Kalifornian lainsäädäntöjä. Sopimus FaZen kanssa esti Tenneytä tekemästä omia sponsorisopimuksia, sillä tiimi toimii myös hänen agenttinaan. Tenneyn tiimikaveri Leporen taas kertoi halunneensa lähteä joukkueesta kuukausien ajan, mutta FaZe suhtautui asiaan huomattavasti nihkeämmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt