Ruotsalainen CS-legenda piti koskettavan puheen täydelle hallille – vaikeni ilmassa roikkuvasta suuresta kysymyksestä

Julkaistu:

Christopher ”GeT_RiGhT” Alesund on yksi Counter-Striken tunnetuimmista ja menestyneimmistä pelaajista.
Viikonloppuna Saksan Kölnissä pelatussa ESL One -turnauksessa nähtiin unohtumaton hetki, kun yksi Counter-Striken historian tunnetuimmista ja menestyneimmistä pelaajista sai 12 000 istumapaikan Lanxess Arenalle kokoontuneen yleisön hurmoksen valtaan.

Ninjas in Pyjamas -joukkueessa pelaavan Christopher ”GeT_RiGhT” Alesund asteli yleisön eteen NiP:n hävittyä Natus Vincerelle 2–0 tiukassa, mutta lopulta NiP:n kannalta tuloksettomassa ottelussa. Hävityn ottelun myötä NiP karsiutui turnauksesta.
Haastatteluksi aiotun tilanteen aluksi Alesund yritti vastata kysymykseen joukkueen juuri häviämästä ottelusta, mutta ratkesi kyyneliin jo alkumetreillä, eikä saanut sanaa suustaan. Kerättyään itsensä 29-vuotias pelaaja pyysi mikrofonin itselleen.

Alesundin puhe on kokonaisuudessaan nähtävissä alla olevalla videolla. Jos video ei näy, katso se täältä.
– Olen pelannut tätä peliä 20 vuotta, elänyt ja hengittänyt sitä pitkän aikaa. Jo pelkästään täällä oleminen merkitsee minulle kaikkea. En pysty sanoin kuvailemaan miltä minusta tuntuu juuri nyt, olen vain äärimmäisen onnellinen ollessani yhä täällä, Alesund sanoi.

– En arvannut tämän olevan niin vaikeaa minulle, mutta olen äärimmäisen onnellinen koska on yhä ihmisiä, jotka kannustavat minua ja NiPiä, hän jatkoi.

Alesundin lause keskeytyi kyyneleisiin, mutta samaan aikaan areenalle kokoontunut yleisö huusi kuorossa kannustusta pelaajalle. Let’s go GeT_RiGhT -huudot kaikuivat kovaa, kunnes juontaja pyysi yleisön nousemaan seisomaan ja taputtamaan lavalta poistuvalle Alesundille. Samalla ilmaan jäi roikkumaan kysymys siitä, nähdäänkö Alesundia enää pelikentillä.

Alesund sanoi jo vuonna 2018, että NiP jää hänen uransa viimeiseksi joukkueeksi. NiP taas kertoi kesäkuun lopussa, että Alesundin matka joukkueessa päättyy todennäköisesti syyskuun alussa pelattavaan Berlin Major -huipputurnaukseen. NiP suunnittelee korvaavansa Alesundin syksyn aikana toisella pelaajalla.

Nyt 29-vuotias Alesund aloitti kilpauransa Counter-Strike 1.6:n parissa vuonna 2007 ollessaan 17-vuotias. Hänen aikanaan NiPistä tuli yksi kaikkien aikojen joukkueista, kun se voitti huimat 87 ottelua peräkkäin elokuun 2012 ja maaliskuun 2013 aikana pelatuissa lan-turnauksissa. Yksikään toinen joukkue ei ole päässyt lähellekään vastaavaa.

NiP voitti vuosien 2012–14 aikana käytännössä kaiken mahdollisen, kuten ykkösturnauksen Majorin elokuussa 2014. Syksyllä tiimin alamäki alkoi ja, viimeiset pari vuotta se on menestynyt enää satunnaisesti: Joukkueen viimeisin iso turnausvoitto on marraskuulta 2017 IEM: Oaklandissa. Vuosien 2013–14 parhaaksi pelaajaksi valittu Alesund on ollut viimeisen puolen vuoden aikana NiPin heikoin pelaaja tilastollisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt