Upseeritaustainen Olli Pahkala kuskista pomoksi – McLarenin F1 Esports -talliin taistelunjohtajan opit

Julkaistu:

Pahkala ajoi edellisellä F1 Esports -sarjan kaudella McLarenin kuljettajana, mutta siirtyy nyt tallin manageriksi.
Viime vuonna F1 Esports -sarjassa McLarenilla kilpaillut suomalainen Olli Pahkala kertoo, että sarjan loppukesästä alkava kolmas kausi tuo mukanaan moni muutoksia sekä tallille että hänelle itselleen. Ensimmäinen on se, että Pahkala hyppää todennäköisesti pois kuljettajan paikalta, eikä aja tallin kisakuskina ollenkaan.

Syrjään hän ei kuitenkaan siirry, vaan jatkaa McLarenin riveissä tallin managerina ja avustaa kolmea kisakuljettajaa.

– Viime kausi meni aika huonosti, joten on ihan luonnollista, että nyt otetaan yksi välivuosi ja harjoitellaan vähän enemmän. Mielelläni olen mukana tässä toiminnassa, Pahkala sanoo.

Pahkala ajoi edellisen kauden aikana vain kolme osakilpailua. Kauden paras sijoitus tuli finaaliviikonloppuna Marina Baysta, jossa hän ajoi kahdeksanneksi. Pahkalan lisäksi sarjassa ajoi kaksi muuta suomalaiskuljettajaa: Red Bullia edustava Joni Törmälä ja Williamsin Timo Naukkarinen.

Tänä vuonna sarjassa kilpailevat kaikki kymmenen F1-tallia. Osanottajien määrän kasvun myötä palkintopotti on noussut 180 000 eurosta peräti 445 000 euroon. Summa jaetaan tallien kesken loppusijoitusten perusteella. Sarja ajetaan Codemastersin F1 2019 -pelillä.

Viime vuonna sarjan voitti ylivoimaisesti Mercedes, jonka brittikuski Brendon Leigh vei mestaruuden jo toista kertaa peräkkäin. Mestaruus irtosi näytöstyyliin, kun Leigh voitti seitsemän kisaa kymmenestä.


Pahkala kertoo managerin työhön siirtymisen olevan hänelle mielekästä myös siksi, hän on monta muuta kuljettajaa vanhempi. Pahkala täyttää syksyllä 30 vuotta.

– Aloitin moottoriurheilun 5-vuotiaana ja simut kuusi vuotta sitten, joten onhan tässä tullut jo ajeltua ja ikää alkaa olla. Mielelläni annan nuoremmille mahdollisuuksia ja seuraan aitiopaikalta, kuinka simulaattoriurheilu kehittyy, hän sanoo.
Managerina Pahkala ehtii myös harjoitella ja pitää ajotaitojaan eri tavalla yllä kuin aktiivikuljettajana ehtisi. Se on helpompaa, koska kisojen tuomia aikapaineita ei ole. Vuoden aikana hän aikoo hio omia ja kuljettajiensa ajotaitovikoja pois.

Managerina Pahkala aikoo ammentaa osaamista tallin tekemiseen siviiliammatistaan ja sotilastaustastaan. Varusmiespalveluksen suoritettuaan Pahkala pääsi kadettikouluun ja valmistui ilmavoimien upseeriksi. Ilmavoimissa hän työskenteli taistelunjohtajana ja sotilaslennonjohtajana. Taistelujohtaja ohjaa ja koordinoi lentotehtävää maassa sijaitsevasta komentokeskuksesta käsin.

Siviiliammatiltaan Pahkala on lennonjohtaja.

– Se on tässä hyvä bonus. Ilmailualalla on aina omat checklistinsä ja olen tuonut sitä kulttuuria tähän tiimiin. Näissä kahdessa on paljon samaa.

Pahkalan mukaan ilmaisussa pyritään mahdollisimman suureen tehokkuuteen ja turvallisuuteen. Se perustuu pitkälti siihen, että tiettyihin tapahtumiin varaudutaan jo ennalta ja niissä toimimista harjoitellaan.

– Sitten erikoistapahtumissa ja poikkeustilanteissa osataan toimia nopeasti ja tehokkaasti. Tätä voi viedä kilpaurheiluunkin, sillä kisatilanteissa erilaisia asioita tapahtuu jatkuvasti ja lisäksi kilpailijat toimivat kovan stressin alla.

Pahkala ei voi vielä kertoa, ketkä ovat kolme hänen manageroimaansa kuljettajaa. Tallit valitsevat vähintään yhden kuljettajan 16.–17. heinäkuuta järjestettävässä valintatilaisuudessa. Pahkala kuitenkin kertoo, että tulevilla kuljettajilla on vankka kokemus.

Syys-joulukuun aikana ajettava kausi koostuu neljästä kisatapahtumasta, joiden aikana ajetaan yhteensä 12 osakilpailua. Pahkalan mukaan McLaren on satsannut kauteen tuntuvasti. Odotukset alkavasta kaudesta ovat kaikin puolin hyvät.

– Kokemuksella eteenpäin. Vauhdista ja talentista tämä ei jää kiinni. Tiimin valmistautuminen kisoihin on hyvällä mallilla ja se on aiempaa helpompaa, sillä organisaatiolla jo yksi kausi takanaan. Tulevasta kaudesta tulee mielekäs kaikille, hän arvelee.

– Muutoksia tapahtuu ja F1-sarjassa mennään parempaan suuntaan. Meiltä löytyy vauhtia voittoon ja sitä lähdetään hakemaan. Saamme viimevuotiset ajovirheet korjattua hyvissä ajoin, Pahkala jatkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt