Miljoonadiilit hieronut esports-moguli loikkaa Fortniteen

Julkaistu:

ESPORTS
Fortnite-julkaisija Epic Games palkkasi huipputekijän kilpailijaltaan Blizzard Activisionilta.
Pelijätti Blizzard Activisionilla vuodesta 2014 asti työskennellyt ja viimeiset pari vuotta Overwatch-pelin miljoonasarjan Overwatch Leaguen komissaarina työskennellyt Nate Nanzer on jättänyt firman. Nanzer kertoi asiasta Twitter-tilillään.



Hän kertoi päätöksen olleen elämänsä vaikein. Nanzer oli OWL-liigan johtohahmo samalla tavalla kuin Gary Bettman on ollut jo vuosia NHL:n tai Bernie Ecclestone aikoinaan F1:n. Nanzerin paikan liigan komissaarina ottaa Blizzardin esports-vastaava Pete Vlastelica, joka on aiemmin työskennellyt Fox Sportsin varatoimitusjohtajana.

Amerikkalaiseen urheilumalliin toteutettu Overwatch League on yksi Blizzardin suurimmista hankkeista. Liigan parhaillaan pelattavalla toisella kaudella on mukana 20 joukkuetta. Nanzerin lähtö Blizzardilta osui tavallaan erikoiseen kohtaan, sillä liigajoukkueet muuttavat ensi vuonna omiin kisakaupunkeihinsa.

Liiga on ollut kaupallinen menestys Blizzardille: Sponsoreita ovat muun muassa Toyota, T-Mobile, Coca-Cola sekä vakuutusyhtiö State Farm. Twitch maksoi kahden ensimmäisen liigakauden näytösoikeuksista 82 miljoonaa euroa. Liigajoukkueet ovat maksaneet paikoista 20–60 miljoonaa euroa.

ESPN uutisoi pian komissaariin ilmoituksen jälkeen, että Nanzer siirtyy Blizzardin kilpailijan Epic Gamesin palkkalistoille. Epic Games on vahvistanut ESPN:lle, että Nanzer ottaa tehtäväkseen Fortniten kilpapelipuolen johtamisen.

Fortniten kilpapelipuolella liikkuu paljon rahaa, mutta rakenteet ovat heiveröiset. Tällä hetkellä pelissä voi kilpailla vakavasti vain MM-karsinnoissa.

Fortniten 26,5 miljoonan euron MM-kisat pelataan New Yorkissa heinäkuun lopulla. Maailmanmestaruuksista ja miljoonien eurojen palkintosummista kisaa 100 soolopelaajaa ja 50 parivaljakkoa. MM-karsinnat ovat parhaillaan käynnissä ja kaksi suomalaista on edennyt jo jatkoon.
Epic ilmoitti vuosi sitten jakavansa pelissä 89 miljoonaa euroa palkintorahaa vuoden 2019 loppuun mennessä. Tähän mennessä palkintorahaa on jaettu noin 26 miljoonaa euroa, kertoo Esports Earnings.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt