FaZe Clanin Fortnite-tähti Turner ”Tfue” Tenneyn sopimus vuodettiin julki – sopimusehdot ovat karua luettavaa, kuukausipalkka 1800 euroa - Esports - Ilta-Sanomat

Fortnite-tähden sopimus vuosi julkisuuteen – todella karua luettavaa

Miljoonien fanittaman Turner ”Tfue” Tenneyn nykysopimus FaZe Clanin kanssa on karua luettavaa.

Turner ”Tfue” Tenney on tämän hetken kuumin Fortnite-pelaajaa.­

28.5.2019 10:40

Pelijoukkue FaZe Clanin ja Fortnite-supertähden Turner ”Tfue” Tenneyn välinen sopimuskiista on ollut yksi esports-maailman suurimmista puheenaiheista viime aikoina. Tenney haastoi tiiminsä oikeuteen, koska hän pitää sopimustaan kohtuuttomana.

Tenney kommentoi kohua kaksiminuuttisella Youtube-videolla, jota on katsottu jo kuusi miljoonaa kertaa. Videolla Tenney pyysi FaZea julkaisemaan sopimuksen, jotta ihmiset näkevät mistä kiistassa on kyse.

FaZe vastasi Tenneyn pyyntöön todeten, että he julkaisevat sopimuksen, mutta se vie hetken aikaa. Sopimuksen vuoti verkkoon amerikkalaismedia The Blast, joka julkaisi sen kokonaan verkkosivuillaan.

Naurettava kuukausipalkka ja hurjat ehdot

27. huhtikuuta 2018 allekirjoitetun sopimuksen pituudeksi oli määritelty puoli vuotta. Sopimusehtoihin oli kuitenkin kirjattu, että sopimus jatkuu puolen vuoden jälkeen automaattisesti seuraavat kolme vuotta.

Tenney nousi FaZeen liityttyään nopeasti yhdeksi Fortniten tunnetuimmista pelaajista ja Twitchin katsotuimmista striimaajista. FaZe toi Tenneylle lyhyessä ajassa hurjan määrän seuraajia heti yhteistyön alettua.

Sopimuksen mukaan Tenneyn kuukausipalkka on 2000 dollaria (noin 1800 euroa), ja turnausvoitosta pelaaja saa 80 prosenttia. Sopimukseen kirjattu kuukausipalkka on kaukana Tenneyn nykyarvosta. FaZe on kertonut tarjonneensa Tenneylle parempaa sopimusta useampaan otteeseen, mutta tuloksetta.

Tenneyn neuvottelemista yhteistyökuvioista tiimi ottaa puolet, mutta FaZen sopimista diileistä pelaaja saa vain 20 prosenttia. FaZe ottaa myös osan Fortnite-pelin sisäisistä myynneistä.

Fortnitessa pelaajat voivat tukea suosikkiaan antamalla heille siivun tekemistään ostoista. The Blastin mukaan fanit ovat maksaneet Tenneylle tällä tavalla jopa 9 miljoonaa euroa vuodessa, mutta FaZen otttaa myynnistä puolet.

Mikäli Tenneylle tarjotaan sopimusta toisesta tiimistä, hänen pitää sopimuksen mukaan kertoa tarjoajan nimi ja ehdot. Tenney on sopimuksen mukaan velvoitettu hyväksymään vastaava tarjous, jos FaZe sellaista tarjoaa. Jos FaZe antaa Tenneylle potkut, hän ei saa kilpailla puoleen vuoteen.

Sopimuksen mukaan kaikki Tenneyn tekemä sisältö kuuluu myös FaZelle. Tenneyn omalla kanavalla Twitch-lähetyksistään koostamat Youtube-videot ovat siis FaZen omistamaa materiaalia.

FaZe-perustaja Ricky Banks on myöntänyt Twitterissä sittemmin poistetuissa twiiteissä Tenneyn sopimuksen olleen umpisurkea, mutta tiimin tarjonneen myöhemmin huomattavasti reilumpia sopimusehdotuksia.

Isoja suunnitelmia tulevaisuuden osalta

Youtube-julkkis Daniel ”KEEMSTAR” Keem on paljastanut Twitterissä Tenneyn tulevaisuuden suunnitelmia. Jos ja kun Tenney pääsee eroon FaZe-sopimuksestaan, hän perustaa oman pelitiimin.

Tällä hetkellä Tenneyllä on 1,71 miljoonaa Twitter-seuraajaa, 5,6 miljoonaa Instagram-fania sekä 10,7 miljoonaa Youtube-tilaajaa. Tenneyn Youtube-videoita on katsottu 888 miljoonaa kertaa. Twitchissä Fortnite-huippua seuraa 6,1 miljoonaa ihmistä ja hänen kanavaansa on katsottu 124 miljoonaa kertaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?