Huijausepäily oli tuhota suomalaisen PUBG-pelaajan uran – sai perjantaina helpottavan uutisen

Julkaistu:

PUBG
PUBG-pelaajalle Jere ”JERPSi” Salmelalle annettu virheellinen pelikielto oli päättää hänen uransa.
Ilta-Sanomat uutisoi viime viikolla suomalaisen PlayerUnknown’s Battlegrounds -kilpapelaajan Jere ”JERPSi” Salmelan uran olevan vaakalaudalla erikoisen selkkauksen vuoksi.

Salmela oli saanut peliin yllättäen porttikiellon, kun PUBGin oma huijauksenesto-ohjelma oli havainnut hänen koneellaan asiattoman ohjelman. Salmela kirjoitti olevansa syytön ja selvittävän asiaa pelijulkaisijan kanssa.
Perjantaina Salmela kertoi Twitter-seuraajilleen, että hänen saamansa porttikielto on peruttu. Tapaus oli edennyt PUBGin huijauksenestoyksikön pöydälle asti, missä porttikielto oli päätetty perua tutkinnan päätteeksi.

– Olen äärimmäisen helpottunut siitä, että tutkivat asian uudelleen ja tekivät oikean ratkaisun. Tiesin koko ajan kaiken olevan mahdollista –he ehkä tutkivat ja jos tutkivat, niin toteavat asian ehkä viattomaksi, kertoo Salmela IS:lle.

Salmela kertoo viimeisen viikon olleen täynnä katumusta, pelkoa ja kärsimättömyyttä. Hän kertoo ottaneensa tapauksesta opiksi.

– Siinä pelkää ihan tosissaan koko peliuran katkenneet yhteen ajattelemattomaan virheeseen. Asiat kuitenkin kääntyivät parhain päin ja nyt onkin aika harjoitella joukkueen kanssa ahkerasti.
Salmela on suomalaisen Conquer Gaming -joukkueen kapteeni. Conquer pelaa tällä hetkellä PUBG Suomiliigaa, jossa joukkue on hieman ennen kauden puoliväliä sijalla kahdeksan. Conqur kilpailee kuun vaihteessa Tampereella järjestettävässä LanTrek-tapahtumassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt