Counter-Striken ykkössivusto HLTV.org on listannut tammikuun aikana vuoden 2018 parhaat pelaajat. Top20-listan kärkeen ylsi Na`Vin ukrainalaistähti Aleksandr ”s1mple” Kostyliev, joka jätti taakseen Astralis-joukkueen Nicolai ”device” Reedtzin.
Na`Vi kilpaili tänä vuonna 16:ssa merkittävässä turnauksessa, joista joukkue voitti neljä ja nappasi viisi hopeamitalia. Kostyliev oli joukkueensa paras pelaaja tilastojen mukaan 13:ssa turnauksessa. Lopuissa kolmessa turnauksessa hän oli joukkueensa toiseksi paras.
21-vuotias Kostyliev oli ylivoimaisesti viime vuoden paras pelaaja. HLTV listasi Kostylievin tilastot 12 eri kategoriassa, joissa ukrainalaisnuori oli kärjessä kaikissa paitsi kahdessa.
Kostyliev oli muun muassa isojen turnausten tehokkain pelaaja loistaen erityisesti pudotuspeleissä. Lisäksi hän teki esimerkiksi eniten vahinkopisteitä per kierros, voitti toiseksi eniten 1vsX-tilanteita ja oli tehokkain pelaaja terroristipuolella.
Koko HLTV top20 -lista on nähtävillä jutun lopusta
Kostylievin ylivoimaisuus on helppo tiivistää yksinkertaisuudessaan yhteen lauseeseen: Toiseksi sijoittuneen Reedtzin tämän vuoden tilastot olisivat riittäneet listan kärkisijaan vuosina 2014–17. Nyt tanskalaisen oli tyytyminen toiseen sijaan.
16-vuotias suomalaistähti vakuutti huippunimet
HLTV pyytää kaikkia listan tähtiä nimeämään yhden pelaajan, jolla on potentiaalia nousta ensi vuonna listalle. Niin sanotussa bold prediction -osiossa on valittu vuosien aikana täysin tuntemattomia nimiä, superlupauksia ja jo hieman menestyneitä pelaajia.
Toiseksi eniten kunniamainintoja sai suomalainen superlupaus Jere ”sergej” Salo. HLTV kirjoitti jo vuoden 2017 lopulla pitkän artikkelin Salosta, jossa hänestä povattiin Suomen tulevaa maailmantähteä.
21-vuotias Aleksandr ”s1mple” Kostyliev edustaa Na`Vi-joukkuetta.
ENCE-joukkuetta edustavan Salon nimesivät haastatteluissaan Miikka ”suNny” Kemppi (sija 16.), vuosina 2016–17 parhaaksi pelaajaksi valittu Marcelo ”coldzera” David (10.), Nikola ”NiKo” Kovač (3.) ja Reedtz (2.).
Kemppi perusteli valintaansa kertoen Salon olevan todella älykäs pelaaja, joka nousee listalle, kunhan peli-into pysyy yllä ja ENCE menestyy. Kovač on Kempin kanssa samaa mieltä: kovalla työllä ja oikealla asenteella Salo nousee vielä joku päivä listalle.
– Monet uudet kasvot nousivat esille vuonna 2018, mutta pelaaja joka sai huomioni oli sergej, hehkutti David, joka uskoo Salolla olevan lupaava tulevaisuus edessään.
Listalla toiseksi yltänyt Reedtz on niin ikään vakuuttunut nuoren pelaajan ja koko ENCE-joukkueen kehityksestä. Reedtzin mielestä ENCE kehittyy kovaa tahtia ja heillä on hyvä tuki takana, joten Salolla on kaikki mahdollisuudet loistaa tänä vuonna turnauksissa.
Eniten kunniamainintoja sai 20-vuotias tanskalainen Ismail ”refrezh” Ali, joka tuli valituksi kuusi kertaa. OpTic Gaming -joukkuetta nykyisin edustava Ali nousi monien huulille pelattuaan erinomaisesti BLAST Pro Series: Lisbon -turnauksessa joulukuussa.
Listaykkönen Kostyliev valitsi omaksi ehdokkaakseen BIG-joukkueen turkkilaistähden Ismailcan ”XANTARES” Dörtkardeşin, joka on ollut jo pitkään yksi lupaavimmista pelaajista kirkkaimman kärjen alla.
Jos taulukko ei näy yllä, katso se täältä.
Maaliskuussa 17 vuotta täyttävän Salon tulevaisuus näyttää lupaavalta: ENCE varmisti viikonloppuna paikan pelin suurimpaan turnaukseen.