Esports

CS-tähti Jani Jussilan tavoite: Maailman paras – ”Moni ei uskonut, että voitettaisiin yhtään peliä siellä”

Julkaistu:

HAASTATTELU
25-vuotias Jani Jussila on pelannut yli puolet elämästään Counter-Strikea. Syksyllä 2017 hän teki harrastuksestaan itselleen ammatin.
ENCE on räiskintäpeli Counter-Strike: Global Offensiven maailmanlistan sijalla 15. Yksi joukkueen viidestä pelaajasta on turkulainen Jani Jussila, jonka monet tuntevat paremmin nimimerkillä ”Aerial”. Nimimerkki on peräisin Pokemonista.

– Joskus 2005 oli pikkupoikana tarve keksiä nimimerkki. Pelailin silloin Pokemonia, jossa joku Pokemon käytti hyökkäystä ”Aerial ace”, niin valitsin siitä sitten toisen, avaa Jani nimimerkkinsä tarinaa Ilta-Sanomille.
Jani kertoo pelanneensa ensimmäisen kerran CS:ää vuonna 2000 tai 2001 kaverin luona. Kotona hän aloitti CS 1.5 -version pelaamisen vuonna 2002. Muistikuvat ensimmäisistä pelisessioista ovat vielä kirkkaat.

– Muistan pelanneeni pallohiirellä ja huonolla pc:llä, jolla saattoi mennä parikin tuntia liittyä palvelimelle. Muutenkin pelaaminen oli vähän vaikeaa. Liityin johonkin julkiselle palvelimelle ja muistan istuneeni ostoalueella koko erän.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

CS:ää Jani pelasi vuosia muuten vain ilman suurempia tavoitteita. Vuosien 2014–15 vaihteessa Jani huomasi pystyvänsä laittamaan ammattilaisille kampoihin. Siinä kohtaa hän asetti tavoitteekseen ammattilaisuran.

– Ongelma tuntui olevan uralla eteneminen, varsinkin kun pelasin vain tiettyjen kavereiden kanssa porukassa. Kokeneemmat pelaajat eivät välttämättä siksi huomanneet, että minussa saattaisi olla potentiaalia.



Hopeasijojen kautta ammattilaiseksi

Vuoden 2017 alussa Jani liittyi SkitLite-tiimiin, joka menestyi muun muassa kotimaisissa LanTrek-, Vectorama- ja NeSA-turnauksissa kevään ja kesän aikana. Jani oli joukkueensa tähtipelaajia LanTrekeillä ja NeSAssa.

Elokuussa Assemblyilla pelatussa ROG Masters -karsintaturnauksessa Jani pelasi VITALIS-joukkueen kanssa. Tuomisena oli hopeaa. Lokakuun lopulla pesäpallojoukkue SuperJymy ilmoitti laajentavansa esportsiin kiinnittämällä VITALIS-tiimin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lue myös: Nyt ravistellaan rakenteita: Jymy lähti ensimmäisenä pesäpallojoukkueena räiskintäpeliin

SuperJymyn kanssa Jani saavutti FEL-liigasta hopeaa ja kiersi ulkomailla pelaamassa. Huhtikuussa 2018 Janille tarjottiin paikkaa uudesta suomalaisjoukkueesta, jossa oli mukana kovia nimiä.

– Meillä oli Jymyssä hyvä tiimihenki, minkä vuoksi pelaaminen oli mukavaa. Mieleen jäi mm. lukuisat lan-turnaukset, etenkin ne hävityt finaalit, joita Suomessa kiertelimme.

Janin uusi joukkue oli ENCE, jossa pelasivat hänen lisäkseen maailmallakin menestynyt Aleksi ”allu” Jalli, 16-vuotias huippulupaus Jere ”sergej” Salo sekä Suomen huipputiimeissä pelanneet Aleksi ”Aleksib” Virolainen ja Sami ”xseveN” Laasanen. Janista maksettu siirtosumma oli tiedotteen mukaan Suomen CS-historian suurin.

– Ajattelin Jymy-aikoina, että jos vain jatkan pelaamista mahdollisimman hyvin, niin minulle tulee varmasti jossain vaiheessa kutsu kokeneempaan joukkueeseen. Olin innoissani, että nyt pääsen urallani seuraavalle tasolle pelaamaan Suomen parhaimpien pelaajien kanssa, avaa Jani ajatuksiaan kevään siirrosta.

Lue myös: 16-vuotias ”Suomen tuleva maailmantähti” tekee paluun – rinnalle todelliset huippunimet!

ENCEn ensimmäisiin viikkoihin mahtui pieniä takaiskuja, mutta toukokuun lopulla alkoi tapahtua. Jani nappasi uransa ensimmäisen turnausvoiton Venäjältä, kun ENCE vei GG.Bet Majestic -turnauksen. Samalla tiimi varmisti paikkansa ESL One Cologne -huipputurnaukseen, jossa olisi mahdollisuus päästä pelaamaan 15 000 katsojan eteen.

Saksassa ENCE nousi CS-fanien tietoisuuteen huippusuorituksilla, kun playoffit jäivät vain yhden voiton päähän. Heinä-elokuun aikana ENCE ylsi Minor-turnauksessa kolmanneksi jääden voiton päähän Major-turnauksesta. Elokuun alussa joukkue voitti Helsingissä SM-kultaa.

ENCE on tällä hetkellä maailmanlistan sijalla 15. Joukkue saa suoria kisapaikkoja isoihin turnauksiin ja loppukarsintoihin. Janin mielestä ENCE on joukkueena suurin piirtein oikeassa asemassa, kun otetaan huomioon joukkueen pelanneen yhdessä vasta alle puoli vuotta.

Lue lisää: Supisuomalainen ENCE rymisteli CS:n terävimpään kärkeen: Maailmanlistan sija 13 ja kalenterissa isoja kisoja



Tavoitteena olla maailman paras

Vaikeinta kilpapeliammattilaisen ammatissa ovat Janin mielestä matkustamisen lisäksi työajat. Harjoitukset osuvat iltapäivään, pelit iltoihin ja viikonloppuihin.

– Joukkueen kanssa treenataan 5–6 tuntia päivässä. Siihen päälle haluan vielä omatoimisesti harjoitella 3–4 tuntia päivään, että pärjäisi ja kehittyisi. Siinä ei aikaa kauheasti muuhun jää. Yleensä tuollaiset päivät jaksaa enemmän tai vähemmän innokkaana. Joskus on tietysti niitä päiviä, jolloin ei jaksaisi edes liikuttaa hiirtä, mutta on vaan pakko.

Lue myös: Jesse Linjala, 26, antoi kaikkensa CS:lle ja se kannatti – ”Pelasin todella paljon, ihan koko ajan”

Uran kovimmaksi takaiskuksi Jani nimeää heinäkuun lopulla pelatun Minor-turnauksen. Lontoossa ENCE hävisi kaksi ratkaisevaa peliä OpTicille ja NiPille jääden niukasti Majorin ulkopuolelle.

Paras hetki on puolestaan heinäkuulta Saksasta, jossa ENCE voitti ensimmäisessä isossa turnauksessaan ESL One Colognessa selvänä altavastaajana Ninjas in Pyjamasin ja Mousesportsin. Suomalaiset haastoivat toden teolla myös koko turnauksen voittaneen Na`Vin.

– Hirveän moni ei uskonut, että voitettaisiin yhtään peliä siellä.

Jani on pelannut CS:ää ammatikseen vasta reilun vuoden. Hän haaveilee pääsevänsä kilpailemaan entistä enemmän ESL One Colognen kaltaisiin jättitapahtumiin ison yleisön eteen.

– Haluan voittaa isoja turnauksia maailman parhaita joukkueita vastaan isolla stagella ja olla maailman paras.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt