Esports

”Pitkä projekti” – Uusi pelijoukkue haluaa nousta Turussa yhtä tunnetuksi kuin TPS

Julkaistu:

HAASTATTELU
Turku Evolution -kilpapelijoukkue aloittaa toimintansa Counter-Strikellä ja Fortnitella.
Turku sai hiljattain oman kilpapelijoukkueen, kun entinen joukkue RCTIC eSports yhdistyi pelitalo Evolution Arenan kanssa.

Uutta Turku Evolution -tiimiä manageroi RCTICin toimitusjohtaja Jere Alanen, joka haluaa tulevaisuudessa mahdollistaa muun muassa pelaajien ja henkilökunnan täysipäiväisen työskentelyn esportsin parissa.

– Tavoitteenamme on joukkueena tietysti menestystä sekä kansallisesti, että kansainvälisesti. Se on pitkä projekti, joka vaatii työtä, mihin kaikki olemme sitoutuneet, Alanen kommentoi Ilta-Sanomille.

Lue lisää: Turku sai oman kilpapelijoukkueen – suunnitelmissa nuorisotoimintaa ja Fortnitea

Turku Evolutionin perusta on pitkälti vuonna 2008 perustettu kilpapelitoimija RCTIC eSports. Organisaatiolla oli takana reilun vuoden mittainen hiljainen kausi, mutta se on ollut jo pitkään yksi Suomen tunnetuimmista esports-nimistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

RCTIC keräsi mainetta erityisesti Counter-Strike-joukkueillaan. Myös Turku Evolution aloittaa CS:llä, sillä se tuntui olevan luonnollinen jatkumo RCTICin jälkeen, Alanen kertoo.

Uuden CS-joukkueen valmentajana toimii Jonathan ”SAASTIS” Åberg, mutta muu rosteri paljastetaan vasta elokuun lopulla. CS-skenen kehittämiseksi Turku Evolution haluaa tehdä ”pitkäjänteistä, turkulaista työtä”.

– Counter-Strike on ehdottomasti esportsin ykköspeli, jonka kilpailullinen puoli on yksinkertaisesti se, missä täytyy olla mukana. Toki halutaan myös menestyä siinä.

Turku Evolutionilla on katse myös kilpapelimaailman uuteen tähteen, Fortniteen. Päätökseen perustaa Fortnite-joukkue vaikutti esimerkiksi pelin nouseva markkina-arvo ja kehittäjä Epic Gamesin ilmoitus kilpapelaamisen tukemisesta 100 miljoonalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lue lisää: Jos Fortnite ei ollut jo massiivinen, kohta on: 100 000 000 dollaria palkintorahaa!

Turku Evolution aikoo julkaista joukkueensa vielä tulevan syksyn aikana. Toistaiseksi kukaan suurista suomalaisista kilpapeliorganisaatioista ei ole lähtenyt mukaan Fortniteen.

– Fortnite tarjoaa ihan uudenlaisen maailman. Pelillä on ihan älytön hype tällä hetkellä. Markkinamielessä se on jo selvästi fiksu laajennus, kun kyseisen pelin harrastajia löytyy nuorisosta älytön määrä, Alanen sanoo.

Muihin peleihin laajentaminen ei vielä ole ajankohtaista, vaikka ajatus on käynytkin mielessä. Mielenkiintoisia laajennuskohteita olisivat tulevaisuudessa Alasen mukaan PlayerUnknown’s Battlegrounds ja mobiilipelit, kuten Clash Royale ja Critical Ops.

– Katsotaan ensin rauhassa CS:GO-joukkueen julkistus ja Fortnite-projekti, joka tulee meillekin täysin uutena. Tahdotaan ensin saada nämä kaksi peliä pyörimään ja tehdä niille vankka perusta.

Turku Evolution järjestää syys-lokakuusta alkaen nuorille erilaista valmennus- ja akatemiatoimintaa, joiden konkretisoinnista keskustellaan vielä mahdollisen yhteistyökumppanin kanssa. Ensimmäisenä luvassa on nuorisoiltoja Evolution Arenalla, joissa pidetään kilpailuja ja toimintaa pelaamisen merkeissä.

Organisaation budjetti antaa hyvän pohjan alkaa kehittää toimintaa jo tänä vuonna. Neuvottelut mahdollisten sponsoreiden kanssa ovat vielä kesken.

– Olisi tarkoitus, että pelaajat pääsisivät vielä ensi vuonna tienesteille pelaamisesta ainakin Counter-Striken osalta, Alanen kertoo.

– Tahdomme mahdollistaa täysipäiväisen työskentelyn Turussa esportsin parissa ja tämä koskee sekä pelaajia, että henkilökuntaa. [Evolution Arenan] puolesta tietysti, että konsepti saadaan ihmisten tietoisuuteen paremmin, kehitettyä sitä palautteiden pohjalta ja aktivoitua Varsinais-Suomi Suomen esports-mekaksi.

Erityisesti joukkue haluaisi olla Turussa tunnettu muiden urheiluseurojen, kuten TPS:n, rinnalla vakavasti otettavana kilpapelijoukkueena ja -seurana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt