Esports

Lauri Happonen lopetti peliuransa 20-vuotiaana ollessaan yhä huipulla – ”Oli pakko lopettaa oman mielenterveyden kannalta”

Julkaistu:

HAASTATTELU
Ammattilaispelaaja Lauri Happonen eli vuosia unelmaansa, mutta jätti pelikentät vuonna 2014 pahan burnoutin jälkeen. Nykyisin 23-vuotiaalla Laurilla menee hyvin.
Vuonna 2009 julkaistu League of Legends on nykyisin yksi maailman suosituimmista peleistä. Muun muassa MM-kullan ja useamman huippuliigan mestaruuden voittanut Lauri Happonen oli vuosina 2011–14 maailmalla sen tunnetuimpia nimiä maailmalla.
Nuorempana Lauri pelasi muun muassa Company of Heroesia ja legendaarista World of WarCraftia, joka jäi Laurin tutustuessa 15-vuotiaana kaverinsa kautta LoLiin.

– Rakastuin heti. Se oli jotain uutta verrattuna kaikkiin muihin peleihin, joita olin pelannut aikaisemmin. Olen myös tosi kilpailuhenkinen ja LoL jotenkin nosti sen uudelle tasolle. Oli melkein vaan pakko grindata ja tulla siinä paremmaksi, kertoo Lauri Ilta-Sanomille.

Lauri kertoo nimimerkkinsä Cyaniden olevan plagioitu Metallican samannimisestä kappaleesta, joka alkoi soimaan kun hän mietti aikoinaan itselleen hyvää pelinimeä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Minulta on aika useasti kysytty tuleeko ”Cyanide” siitä, että sukunimeni on Happonen ja syanidi on happo. Olisinkin ollut niin luova, naureskelee Lauri.

Lukuisia mestaruuksia ja katkeria tappioita – ”Lähdin yksin bussilla hotellille itkien”

Lauri liittyi keväällä 2011 tunnettuun Fnatic-organisaatioon, jolla oli historiaa erityisesti räiskintäpeli Counter-Strikessä. Fnatic alkoi menestyä heti myös LoLissa, kun Lauri voitti joukkuetovereiden kanssa ensimmäiset MM-kisat Ruotsissa kesällä 2011.

– Muistan vieläkin sen tunteen kun voitettiin: En voinut uskoa sitä, että ihmiset oikeasti halusivat ottaa kanssani kuvia ja jutella. Olin aina pitänyt itseäni nörttinä ja itsetuntoni oli aika alhaalla. Siinä se kyllä kohosi! Silloin 2011 elin unelmaani.

Vuoden 2012 Lauri muistaa siitä, että peli kasvoi hurjaa vauhtia maailmanlaajuisesti. Harrastuksesta ja hauskanpidosta tuli vakavasti otettava työ.

– Pääsin matkustamaan tosi paljon ja näkemään maailmaa. Tällöin aloin älyämään, että minulla on ihan oikea käsissäni, jos haluan jatkaa sitä.


Fnaticin osalta vuosi 2012 ei ollut paras mahdollinen, kun joukkue jäi CLG.EU- ja M5-joukkueiden varjoon. Kaiken kruunasi MM-kisojen ulkopuolelle jääminen, joka on jäänyt vahvasti Laurin mieleen.

– Vituttaa vieläkin. Muistan kun hävittiin CLG:lle ratkaiseva ottelu: Jätin tiimini tapahtumapaikalle ja lähdin itkien yksin bussilla hotellille. Olin kyllä silloin vielä aika kakara, muistelee Lauri.

Vuosi 2013 oli Laurin uran käännekohta. Hän valmistui lukiosta ja muutti Kölniin peliuran perässä. Lauri kertoo pelanneen koko vuoden hyvin ja loistaneen erityisesti Worlds-MM-kisoissa, jossa pelit päättyivät 3.–4. sijaan.

– Se oli mielestäni elämäni paras vuosi. Alkuvuodesta pystyin pallottelemaan LoLin pelaamista, kirjoituksiin lukemista ja salilla käyntiä täydellistä. Olin ihan helvetin motivoitunut.

– Toisaalta harjoittelin finaaleissa niin paljon, että koin tosi pahan burnoutin. En oikein koskaan toipunut siitä.

”Oli pakko lopettaa oman mielenterveyden kannalta”

Vuosi 2014 oli Laurille vaikea: Hän ei toipunut burnoutista ja Fnaticin tiimihenki oli huono läpi vuoden. Tästä huolimatta joukkue voitti Euroopan ammattilaissarjan keväällä ja ylsivät kesällä hopealle. MM-kisat päättyivät kaikkien pettymykseksi lohkoihin.

– Omasta mielestäni en itse pelannut koko kauden aikana kauhean hyvin, jos ei oteta lukuun joitain yksittäisiä pelejä. Worldseissa pelasin kuitenkin ihan hyvin, mutta ei silti päästy lohkoista jatkoon. Silloin olin varma, että haluan lopettaa.

Lauri kertoo hänellä olleen mahdollisuus jatkaa Fnaticissa tai siirtyä hyvän ystävänsä ja entisen tiimikaverinsa Enrique ”xPeke” Cedeño Martinezin perustamaan Origen-tiimiin seuraavaksi kaudeksi. Hän kuitenkin totesi lopettamispäätöksen olleen paras vaihtoehto.

– En ollut onnellinen, koska laitoin itselleni niin paljon paineita enkä pystynyt suoriutumaan sillä tasolla mitä itseltäni odotin. Olin niin masentunut, että oli pakko lopettaa oman mielenterveyden kannalta.

Peliuran päättymisen jälkeen Lauri on haikaillut paluusta pelikentille, mutta on kerta toisensa jälkeen hylännyt idean. Hän ei nauti enää pelaamisesta samalla tavalla kuin nuorempana, jolloin 12-tuntiset pelipäivät olivat silkkaa nautintoa.

– Joku vuosi sitten ajattelin, että voisin yrittää tehdä comebackin, mutta en todellakaan pystynyt pelaamaan samalla tavalla kuin ennen. Kyllä sen muistakin monista pelaajista näkee, että ne alkuvuodet on aina parhaat ja sitten siitä pelaamisesta ei enää nauti. Siitä tulee suoranaista, todella rankkaa duunia.

”Mopattiin maailmanmestareilla lattiaa”

Peliuran päättymisen jälkeen Lauri keskittyi striimaamiseen eli peliensä suoratoistamiseen. Twitchiin hän lähetti pelejä noin kaksi vuotta, jonka jälkeen hän teki freelancerina hommia muun muassa Origen-joukkueelle ja eri tapahtumissa.

Työnteon ohella Lauri on pysähtynyt myös miettimään omaa rooliaan elämässä. Hän kertoo ajatelleensa 15-vuotiaana, että hänestä tulee insinööri ”ja sitten se on siinä”.

– Aika vaikea mennä takaisin tuollaisiin ”tavallisiin” unelmiin tämmöisen uran jälkeen. Olin tosi masentunut joinain aikoina, mutta nyt olen taas löytänyt motivaatiota ja uskoa tulevaisuuteen.

Tällä hetkellä Lauri juontaa Yle Kioskin uutta viikottaista Meta-peliohjelmaa, jota julkaistaan Youtubessa. Syksyllä hän aloittaa liiketalouden opinnot Helsingissä. Lauri kertoo haluavansa työskennellä koulun jälkeen kilpapelaamisen parissa, mutta ei missään nimessä enää pelaajana.

Uransa kohokohdiksi Lauri nimeää vuoden 2013 kokonaisuutena, vuoden 2011 maailmanmestaruuden sekä yksittäisen IPL 5 -turnauksen, joka pelattiin vuoden 2012 lopulla Las Vegasissa.

– Taisi olla 6–0-tulos TPA:ta vastaan vain kaksi kuukautta sen jälkeen, kun he voittivat Season 2:n Worldsit. Mopattiin siis maailmanmestareilla lattiaa, joka tuntui aika hyvältä.

Mitä Lauri haluaa vielä saavuttaa kilpapelaamisen parissa, kun opinnot on saatu suoritettua pois alta?

– Tietysti aloittaa oman organisaation, joka on paras kaikissa peleissä ja tienata helvetisti rahaa, heittää Lauri nauraen ja selkeästi vitsinä.

– No ei. Se mitä tarkalleen haluan tehdä ei ole vielä ihan selvää. Joko se on bisnespuolella tai sitten olisi aika siistiä tehdä sisältöä suomalaisille!



Jos taulukko ei näy yllä, katso se täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat