Esports

”Voi huoletta vertailla oikean rata-autoilun kanssa” – Rami, 41, voittoon eMotorsportsin SM-osakilpailussa

Julkaistu:

EMOTORSPORTS
Emotorsportsin SM-sarjan kolmannen kilpailun Imolan virtuaaliradalla voitti 41-vuotias Rami Mattila.
AKK-Motorsportsin, IeMA:n ja Circuitin järjestämä eMotorsportsin SM-sarja jatkui viime viikolla kauden kolmannella osakilpailulla, joka ajettiin virtuaalisesti legendaarisella Imola-radalla.
Assetto Corsa -pelillä ajettavan sarjan kaksi ensimmäistä kisaa voitti Tuomas Tähtelä, joka sai Imolassa autoonsa 20 kilon lisäpainot tasoittamaan kilpailua.

Lisäpainot vaikuttivat Tähtelän vauhtiin vain niukasti, sillä hän lähti kisaan paalupaikalta. Kahden lähdön osakilpailussa hänen loppusijoituksensa oli toinen, sillä maaliin kaahasi ensimmäisenä kymmenen kilon lisäpainoilla ajanut Rami Mattila. Kolmanneksi Imolassa sijoittui Mikko Melkkilä. SM-sarjassa kolmantena oleva Matias Vitikainen jäi yhdeksänneksi.

Katso Imolan kisa kokonaisuudessaan:



Jos video ei näy yllä, katso se täältä.

Kilpailun voittanut 41-vuotias Mattila on yksi eMotorsportsin SM-sarjan vanhimmista kuljettajista. Tänä vuonna hän tavoittelee sarjasta sijoitusta kolmen parhaan joukossa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tämä virtuaaliautourheilu on nykypäivänä niin lähellä autenttista kilpa-autoilua, että kyllä se innostaa helposti tälläkin iällä. Tätä sarjaa voi huoletta vertailla oikean rata-autoilun kanssa. Lisäksi tämä on mahtavaa vastapainoa siviilityölle, kertoi Mattila fiiliksiään Circuitille Imolan jälkeen.

Kauden ensimmäisellä osakilpailuvoitolla Mattila kartoitti pistesaldoaan 100 pistellä. Tähtelä sai toisesta sijastaan ja paalupaikasta 90 pistettä. Tähtelä johtaa sarjaa ylivoimaisesti 300 pisteellä ennen Mattilaa ja Vitikaista, joilla on kasassa 220 ja 140 pistettä.



Jos taulukko ei näy yllä, katso se täältä.

SM-sarjassa ajetaan yhteensä kymmenen osakilpailua. Kauden päätteeksi Suomen mestari kuittaa 10 000 euroa.

Kausi jatkuu maanantaina 21. toukokuuta Nürburgringin radalta. ISTV näyttää kisan suorana maanantaina kello 21.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko muna päivässä liikaa vai hyväksi? Tutkimus löysi selvän yhteyden maailman yleisimpiin sairauksiin

    2. 2

      Yle: Kaasuautoilijoista tullut pieni riesa tankkausasemilla – ”aika idiootti saa olla...”

    3. 3

      Kimmo Elomaan epäillään nostaneen velkojien ohi yli 120 000 euroa ghanalaisella kortilla – IL: Kylpytakin taskusta löytyi 10 000 euroa

    4. 4

      Mafiagangsterin pojalleen ostamasta jääkiekkojoukkueesta tuli ”historian väkivaltaisin” – tositarina hämmästyttää käänteillään

    5. 5

      Kaisla, 20, yllättyi joidenkin miesten reaktioista armeijassa – ”Tuntuu oudolta, miten samanikäiset ajattelevat toisesta sukupuolesta”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      David Beckham teki kuninkaallisissa häissä ”moukkamaisen” etikettivirheen – fanit paheksuvat: ”Aivan kuin kirkko olisi vaihtopenkki”

    2. 2

      Meghanin ja Harryn viralliset hääkuvat viimein julki – umpirakastunut pari poseeraa rennosti hymyillen

    3. 3

      Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: hyppäsi pilvenpiirtäjästä pienen poikansa kanssa

    4. 4

      Prinssi Harryn viehättävät ex-tyttöystävät varastivat huomion satuhäissä – miksi ihmeessä kuninkaalliset kutsuvat entiset kumppaninsa häihinsä?

    5. 5

      Kommentti: Meghanista julkaistut valokuvat paljastavat armottomasti, millainen elämä tuoretta vaimoa oikeasti odottaa – harva olisi valmis tähän

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nanna, 22, otti aurinkoa bikineissä pihalla, kun kuuli naapurin törkeän kommentin: ”Uppos aika syvälle”

    2. 2

      Susanna Kosken ja pitkäaikaistyöttömän kohtaaminen Ylellä pöyristytti katsojia: ”Kylmäävää ja erittäin vastenmielistä”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

    4. 4

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    5. 5

      Sebastian Aho takoi hattutempun, USA jäi jalkoihin! IS seurasi

    6. Näytä lisää