Esports

R6-huippu Joonas, 24, ”pudotti nollat nimestä” – ja sitten alkoi tapahtua

Julkaistu:

ESPORTS
24-vuotias Joonas Savolainen pelaa ammatikseen Rainbow Six -räiskintäpeliä. Kaksinkertainen liigamestari on sitä mieltä, ettei liiasta harjoittelusta ole hyötyä pidemmän päälle.
Joonas Savolainen edustaa tällä hetkellä PENTA Sports -joukkuetta taktisessa räiskintäpelissä Rainbow Six: Siegessä. Aikaisemmin hän on pelannut muun muassa Call of Duty 4:ää ja Counter-Strike: Global Offensivea, mutta ei kilpatasolla.

Rainbow Sixin Joonas löysi pelin ilmestymisvuonna 2015, kun hän halusi saada ajatukset pois arjesta.

– R6 myös vaikutti mielenkiintoiselta FPS-peliltä, joka tekee muutamia asioita eri tavalla. Se, että pääsin pelaamaan R6:n Pro-tasolle, oli täysi vahinko, kertoo Joonas Ilta-Sanomille.

Vahingolla Joonas tarkoittaa sitä, että hän ei alkanut pelata peliä kilpaileminen mielessään. Hän törmäsi pelin kilpatilassa suomalaispelaajiin, kuten nykyisen ENCEn Jouni ”BOUNSSI” Saloon, Niklas ”Willkey” Ojalaiseen ja sekä valmentajaksi vaihtaneeseen Mikko ”ProtaX” Mutaseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomalaiset alkoivat nopeasti pelata yhdessä muun muassa ESL:n Go4-viikkoturnausta.

– Ne toimivat silloin Pro-liigan karsintana ja odotuksia paremminhan ne menivät. Parin kuukauden sisällä tulikin sitten sähköpostia ESL:ltä, johon piti vastauksena lähettää henkilötietoja. Silloin Willkeyllä oli jo aavistukset, mitä tapahtuu. Siinä sitten kuukauden sisällä löydettiin itsemme 2016 IEM Katowice -tapahtumassa pelaamassa R6:n Pro-liigan avajaisissa. Siitä se sitten lähti!
Nuori mies pelaa nykyisin nimimerkillä ”jNSzki”, mutta vielä vuosi sitten hänen pelinimensä oli ytimekkäästi ”jOONAS”.

– Eri pelejä pelaillessa huomasin, että pelkkä jOONAS ei ole suurimmasta osassa saatavilla, joten lisäsin perään ”zki”. Se oli myös pieni ”keljuilu” 2010 vuoden CS-skenelle, kun kaikilla oli nimen perässä mitä ihmeellisimpiä päätteitä ja jOONASkseen se ei sovi ollenkaan, selittää Joonas nimimerkkinsä tarinaa.

jOONASzki-nimimerkkiä hän käytti pitkään, kunnes kevään 2017 liigafinaaleissa pelit menivät penkin alle. Sen jälkeen käytössä on ollut lyhyempi versio, jNSzki.

– Onnistuin 2 kertaa vetämään nollafrägi-kartan, mutta onneksi tiimi oli hereillä ja pystyttiin voittamaan ottelut. Siitä sitten vitsillä sanoin, että ensi lanit menisivät paremmin, kun jätän nollat eli nimessä isot O:t ja A:n Puolaan, kun en pelannut sitä parasta ”A-gamea”.

Nimimerkin vaihto pieleen menneen turnauksen jälkeen kannatti: PENTA ja Joonas juhlivat liigamestaruutta kesällä Saksassa, jossa myös Joonas pelasi paremmin.

”Joskus on hyvä ottaa reippaasti etäisyyttä pelaamiseen”

Joonaksen joukkueessa PENTAssa pelaavat hänen lisäkseen myös suomalainen Ville ”Sha77e” Palola sekä ruotsalainen Fabian ”Fabian” Hällsten, tanskalainen Niclas ”Pengu” Mourtizen sekä espanjalainen Daniel ”Goga” Mazorra Romero.

Aikaisemmin Joonas on pelannut muun muassa suomalaisessa Team GiFussa eli nykyisessä ENCE eSportsissa, joka on myös Palolan entinen joukkue. Joonas ei näe suurta eroa siinä, että pelaako suomalaisessa vai kansainvälisessä joukkueessa.

– Suurimpana sanoisin, että suomen kieli on todella kömpelö calloutteja [paikkoja kartalla] tehdessä. Ehkä sekin tulee, siitä kun olen pelannut suurimman osan urastani englantia käyttäen, pohdiskelee Joonas.

Ammattinsa vaikeimmaksi asiaksi hän nimeää motivaation ylläpitämisen sekä tietynlaisen tasapainon säilyttämisen elämässä.

– Nämä kaksi menee hyvin käsi kädessä. Itse olen huomannut, että kehittyäkseen ei aina välttämättä paras ratkaisu ole pelata lisää vielä sen suuren pelimäärän päälle, jonka jo valmiiksi pelaa. Joskus on hyvä ottaa reippaasti etäisyyttä pelaamiseen ja palata takaisin, jolloin saattaa nähdä asioita eri kantilta.

Peliuraan Joonaksen lähipiiri on suhtautunut kannustavasti. Uran huippuhetket ovat olleet kaksi peräkkäistä Pro League -voittoa vuodelta 2017.

– Ainahan häviäminen harmittaa, mutta ei mitään erityistä tappiota tai päätöstä ole, joka olisi jäänyt harmittamaan, kertoo Joonas.

Ammattilaisurallaan hän haluaa vielä voittaa Invitational-turnauksen, joka on ikään kuin pelin MM-kisat. Rainbow Sixin järjestyksessään toinen Invitational-turnaus järjestetään ensi viikolla Kanadassa, jossa myös PENTA ja Joonas kisaavat voitosta.

– Ja olla se muita parempi joukkue omassa liigassa. Peruskauraa, listaa Joonas uratavoitteitaan Invitational-voiton lisäksi.

Rainbow Sixin suosio on kasvanut tasaisesti viimeisen kahden vuoden aikana. Näillä näkymin ammattilaisura jatkuu vielä pitkään, mutta toistaiseksi Joonas ei vielä tiedä, mitä hän haluaisi tehdä pelaajauran jälkeen.

– En tiedä mitä tämä ammattilaisura tuo tullessaan, niin en voi sulkea pois mahdollisuutta, että jäisin tekemään töitä esportsin pariin muihin hommiin kuin pelaajana. Muuten varmaankin normaaleihin töihin, mutta nyt mennään päivä kerrallaan ja katsotaan mihin päädytään!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    2. 2

      Jos Eurojackpot-voittajat eivät ilmaannu, 90 miljoonaa euroa valuu pois Suomesta

    3. 3

      Video: Teemu Selänne hyppäsi tv-studion pöydälle, kun Saksa pudotti Kanadan – venyi akrobaattiseen suoritukseen

    4. 4

      Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

    5. 5

      Mikko Kuustosta käskettiin poistumaan lentokoneesta – joutui tuskaiseen tilanteeseen Yhdysvalloissa: ”Te ette voi tehdä tätä mulle”

    6. 6

      Tyrmäävän kylmä! Äkkilähtö takaisin etelään... Tällaisia olivat matkailijoiden ensireaktiot Suomen paukkupakkasiin Helsinki-Vantaan ulko-ovella

    7. 7

      Mitalin menettänyt Mika Poutala sai palauteryöpyn suomalaisilta – kuvaili opettajien viestejä ”pysäyttäviksi”

    8. 8

      8 asiaa, joihin vieraat oikeasti kiinnittävät huomion kodissasi

    9. 9

      Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

    10. 10

      Kaikkien aikojen kiekkoyllätys: Saksa eteni olympiafinaaliin! IS seurasi olympiatapahtumia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    2. 2

      Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

    3. 3

      Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

    4. 4

      IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

    5. 5

      Kaikkien aikojen kiekkoyllätys: Saksa eteni olympiafinaaliin! IS seurasi olympiatapahtumia

    6. 6

      Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

    7. 7

      Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

    8. 8

      Äärettömän harvinainen sääilmiö voi iskeä 1,5 kilometrin korkeuteen Suomen ilmakehässä ensi viikolla

    9. 9

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    10. 10

      Asiantuntija tyrmää vanhan pakkaskonstin auton käynnistyksessä – ”En näe hyötyä nykyisin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    4. 4

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    6. 6

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    7. 7

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    8. 8

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    9. 9

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    10. 10

      Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    2. 2

      Jos Eurojackpot-voittajat eivät ilmaannu, 90 miljoonaa euroa valuu pois Suomesta

    3. 3

      Video: Teemu Selänne hyppäsi tv-studion pöydälle, kun Saksa pudotti Kanadan – venyi akrobaattiseen suoritukseen

    4. 4

      Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

    5. 5

      Mikko Kuustosta käskettiin poistumaan lentokoneesta – joutui tuskaiseen tilanteeseen Yhdysvalloissa: ”Te ette voi tehdä tätä mulle”

    6. Näytä lisää