SuperJymy saa viikonloppuna heti huippuvastuksen: ”Kaikki voitettavissa omalla pelillä”

Julkaistu:

ASSEMBLY
SuperJymy tavoittelee viikonloppuna Assemblyilta ensimmäistä isoa Counter-Strike-mestaruuttaan.
Assembly Winter 2018 -tapahtuma järjestetään tulevana viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa. Yksi tapahtuman vetonauloista on 15 000 dollarin Counter-Strike: Global Offensive -turnaus, johon osallistuu muun muassa SuperJymy-joukkue.

Perjantaina kello 12 alkavassa turnauksessa SuperJymy kohtaa ensimmäisenä ranskalaisen Team LDLC.comin. Kovasta vastuksesta huolimatta suomalaisjoukkue lähtee tapahtumaan hyvin mielin.

– Fiilis on hyvä ja luotto omaan tiimipelaamiseemme kova, kertoo Jymyn Jani ”Aerial” Jussila Ilta-Sanomille muutama päivä ennen turnausta.

Joukkue valmistautuu Assemblyihin vajaan viikon pituisella harjoitusleirillä, joka järjestetään Vuokatti-Rukan Urheiluakatemiassa. Torstaina joukkue lähtee kohti pääkaupunkiseutua ja vuoden ensimmäistä koitosta.

– Kyllähän se helpottaa, että ollaan saatu rauhassa valmistautua ja pidettyä täysi fokus. Jos vertaa bootcamppia ja kotona valmistautumista, niin kyllähän täällä saa ihan eri tavalla henkisen valmistautumisen kuntoon ja taktiikoiden katsominen on paljon helpompaa!


Turnauksen kahdeksasta joukkueesta puolet saapuu Suomen ulkopuolelta. Kovimpana nimenä Jussila pitää ranskalaista Team LDLC:tä.

– LDLC kuitenkin pelaa ESL Pro Leagueta ja hyvillä tuloksillakin. Lohkojaoissa ehkä vähän unlucky, kun sattui suoraan tulemaan ekana vastaan. Kuitenkin kaikki on voitettava ja lisäksi vielä voitettavissa omalla pelillä, niin ei pelota yhtään. Odotan, että toisesta lohkosta jatkoon menevät North Academy ja HAVU.

SuperJymyn lisäksi suomalaisjoukkueista Assemblyille osallistuvat Conquer Gaming, FC Lahti Menace ja HAVU Gaming. Joukkueista yksi on selvästi yli muiden.

– Uskon, että semifinaaleissa on kaksi suomalaista joukkuetta. Finaalissa ollaan me, loput on HAVUsta kiinni.

Helsinkiin joukkue lähtee selkein suunnitelmin.

– Eihän turnauksiin kannata edes lähteä, jos ei voittoa lähde hakemaan!



Jos taulukko ei näy yllä, katso se täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt