Esports

Suomalaiset huippunimiä maailmalla – tällainen on superhitti Overwatch

Julkaistu:

Nopeatempoinen ja värikäs ensimmäisen persoonan räiskintäpeli Overwatch tarjoaa runsaasti pelattavaa. Ilta-Sanomat kertoo, millainen peli Overwatch on.
Overwatch on peliyhtiö Blizzard Entertainmentin kehittämä ensimmäisen persoonan räiskintäpeli. Blizzard tunnetaan muun muassa World of Warcraft-, Diablo- ja StarCraft -pelisarjoistaan.

Overwatchin tunnusmerkkejä ovat värikkäät, sarjakuvamaiset hahmot ja kartat. Myös ammuntapelin tavallisuudesta poikkeava taustatarina vetää pelaajia puoleensa.

Keväällä 2016 julkaistua Overwatchia on myyty yli 35 miljoonaa kopiota. Peli on voittanut useita eri palkintoja, kuten vuoden peli 2016 -tittelin DICE-, GDC Awards- ja The Game Awards -gaaloissa.

Overwatch on saatavilla Xbox One- ja Playstation 4 -konsoleille sekä pc:lle.

Näin Overwatch esiteltiin maailmalle marraskuussa 2014:

Jos video ei näy yllä, katso se täältä .

Kaksi kuuden hengen joukkuetta ja neljä eri pelitilaa

Overwatchin perimmäisenä ideana kaksi kuuden hengen joukkuetta taistelemassa vastakkain – toinen hyökkää ja toinen puolustaa. Peli erottuu siinä mielessä monista muista räiskinnöistä, että peliä ei voi voittaa vain tappamalla, vaan myös kartan tehtävä pitää suorittaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Räiskintä muita nettipelaajia vastaan tapahtuu satunnaisessa pelityypissä, joita on neljä: Assault, Escort, Hybrid ja Control.

Assaultissa hyökkäävän joukkueen pitää vallata ensin alue A, sitten B toisen joukkueen puolustaa niitä. Kartan voittaa se, jolla on useampi alue valloitettuna pelin lopussa. Assault-kartat ovat Hanamura, Horizon Lunar Colony, Temple of Anubis ja Volskaya Industries.

Escortissa hyökkäävä joukkue yrittää kuljettaa tietyn kulkuvälineen maaliin asti ja puolustavan tulee estää tämä. Voittaja on se, joka kuljettaa kohteen eli payloadin pidemmälle. Escort-karttoja ovat Dorado, Junkertown, Route 66 ja Watchpoint: Gibraltar.

Hybridissä on kahden edellä mainitun pelimuodon sekoitus: hyökkäävän joukkueen tulee ensin vallata alue A, minkä jälkeen tehtävä on kuljettaa kulkuväline maaliin. Voittaja on se, joka kuljettaa payloadin pidemmälle. Hybrid-karttoja ovat Eichenwalde, Hollywood, King’s Row ja Numbani.

Controlissa kumpikin joukkue hyökkää samanaikaisesti ja yrittää pitää tietyn alueen hallussa, kunnes aika loppuu. Kartta on jaettu kolmeen pienempään osaan, joka vaihtuu aina kierroksen loppuessa. Control-karttoja ovat Ilios, Lijiang Tower, Nepal ja Oasis.

Pelikuvaa Overwatchista:

Jos video ei näy yllä, katso se täältä .

Monipuolinen sankarivalikoima

Pelihahmo valitaan 26 eri sarjakuvamaisen sankarin joukosta, jotka on lajiteltu neljään ryhmään: Offense (hyökkäys), Defense (puolustus), Tank (järeä pelihahmo) ja Support (tukiroolit kuten lääkintämies).

Jokaisella on ainutlaatuiset kyvyt, mutta mikään ei ole erityisesti ylitse muiden. Kykyjä tai aseita ei voi vaihtaa muiden hahmojen kanssa, vaan ne ovat aina samat. Pelihahmoa voi halutessaan vaihtaa kesken pelin.

Pelin edetessä hahmot lataavat tehoa Ultimate-kykyynsä, joka voi oikein käytettynä muuttaa koko pelin kulun. Tällaisia ovat esimerkiksi erityisen vahvat hyökkäykset.

Yleensä kilpapeleissä valitaan kaksi hyökkäyshahmoa, kaksi tankkia ja kaksi parantajaa. Poikkeustilanteitakin toki on – rennossa pelimuodossa (quick play) nähdään usein hyökkäyshahmoja enemmän kuin tarvetta olisi.

Pelissä tasonnousun jälkeen pelaaja palkitaan yllätyslaatikolla, joista saa hahmoille erilaisia satunnaisia pelin ulkonäköä muokkaavia tavaroita, kuten skinejä, emoteja ja spraytä. Pelaaja voi myös ostaa haluamansa määrän lootboxeja oikealla rahalla, mutta niiden sisältö ei vaikuta itse pelaamiseen.

Uusia hahmoja, karttoja sekä kosmeettisia esineitä lisätään peliin säännöllisesti. Uudet hahmot ja kartat ovat pelattavissa ilmaiseksi.

Jos taulukko ei näy yllä, katso se täältä.

Overwatchin kilpailullinen puoli

Leikkimielisten rentojen pelitilojen ohella pelaaja voi myös kokeilla taitojaan kilpailullisella puolella.

Säännöt, hahmot ja kartat ovat suurin piirtein samat kuin quick playssa, mutta pelit kestävät kauemmin puoltenvaihdon takia: Keskimääräinen kilpailullisen pelin kesto on noin 15–25 minuuttia, quick playssa maksimi on 10 minuuttia.

Kilpailullisessa pelimuodossa pelaajat pyrkivät nousemaan kehitysasteeltaan ylemmäs ja ansaitsemaan pisteitä (competitive points), joilla voi ostaa itselleen kultaisen aseen. Pisteitä yhteen aseeseen tarvitsee 3000. Pelaajan taitoluokitus (rankki) taas voi olla mikä vain akselilta 0–5000 SR (skill rating).

Tältä näyttää Overwatch-ottelu ammattilaisten pelaamana:

Jos video ei näy yllä, katso se täältä .

Esports: megaliiga ottaa mallia urheilumaailmasta

Kuluneen vuoden aikana Overwatchin esports-puolella ei ole ehtinyt tapahtua kovin paljoa. Merkittävinä virallisina turnauksina on nähty lähinnä Overwatch Contenders ja OGN Overwatch APEX, sekä tietenkin BlizzConeilla pelattava maajoukkueturnaus World Cup.

Suomalaiset ovat ehtineet loistaa lajissa, sillä Team Gigantti nappasi viimeisimmän Contenders-kauden voiton lokakuussa. Maailmalla ovat menestyneet myös muun muassa Timo ”Taimou” Kettunen, Jani ”Tseini” Kähkönen sekä Aleksi ”Zuppeh” Kuntsi.

Kettunen, Kuntsi sekä pääosa Gigantti-pelaajista ovat mukana tammikuussa kunnolla alkavassa Overwatch Leaguessa, joka on pelin uusi ykkösliiga.

Tavallisesta poiketen joukkueet edustavat liigassa eri kaupunkeja kuten perinteisissä urheilulajeissa. Jokaiseen tiimiin on poimittu maailman parhaimmistoa, joten odotettavissa on huippuluokan pelejä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelosolut tulossa ruokakauppoihin

    2. 2

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    3. 3

      Nuori nainen käveli puistotiellä, kun 15-vuotias poika lähestyi takaa ja puukotti kaulaan: ”Joku koski selkääni...”

    4. 4

      SVT: Epäilty ampuminen ruotsinlaiva Viking Gracella – yksi kuljetettiin ambulanssihelikopterilla hoitoon

    5. 5

      Tuore dopingkäry raivostutti hiihtotähti Justyna Kowalczykin – vihjaileva viesti Marit Björgenistä

    6. 6

      Tänään äänestetään alkoholilaista ja prosenttirajasta – 3 skenaariota jäljellä

    7. 7

      Asema-aukion pahoinpitely: hovioikeudessa todisteena yli puoli vuotta pimennossa ollut lausunto

    8. 8

      91-vuotiasta leskirouvaa uhkaa joulun alla häätö ja kodittomuus: ”Ei minulla ole paikkaa, mihin menen”

    9. 9

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    10. 10

      Suuri valiokunta laatii nelosolutmietintöään – äänestykset jatkuvat 12.45

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    2. 2

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    3. 3

      Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

    4. 4

      Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

    5. 5

      91-vuotiasta leskirouvaa uhkaa joulun alla häätö ja kodittomuus: ”Ei minulla ole paikkaa, mihin menen”

    6. 6

      Anna: Räppäri Redrama, 40, seurustelee 18 vuotta nuoremman opiskelijan kanssa: ”Olen rakastunut”

    7. 7

      Video poliisivankilan tapahtumista: Poliisi vei keskisormea näyttäneen putkaan ja aiheutti vakavan vamman

    8. 8

      Töitä vältellyt sähkömies huijasi työnantajaansa 180 vuotta vanhan keksinnön ja juustonaksupussin avulla

    9. 9

      Kirurgi tunnusti kirjoittaneensa omat nimikirjaimensa kahden potilaansa maksaan

    10. 10

      Ruotsin prinsessa Désiréen aviomies ei jättänyt penniäkään tyttärilleen – poika peri yli 56 miljoonan euron omaisuuden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    3. 3

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    4. 4

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    5. 5

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    9. 9

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    10. 10

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelosolut tulossa ruokakauppoihin

    2. 2

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    3. 3

      Nuori nainen käveli puistotiellä, kun 15-vuotias poika lähestyi takaa ja puukotti kaulaan: ”Joku koski selkääni...”

    4. 4

      SVT: Epäilty ampuminen ruotsinlaiva Viking Gracella – yksi kuljetettiin ambulanssihelikopterilla hoitoon

    5. 5

      Tuore dopingkäry raivostutti hiihtotähti Justyna Kowalczykin – vihjaileva viesti Marit Björgenistä

    6. Näytä lisää