Ilta-Sanomat istui alas kilpapelimaajoukkueen lehdistötilaisuudessa ensimmäistä kertaa maajoukkuetta edustavan Jesse ”KHRN” Grandellin kanssa.
Kansainvälisen kattoliiton IeSF:n järjestämät kilpapelaamisen MM-kisat pelataan Koreassa 8.–12. marraskuuta. Grandell matkaa kisoihin HAVU Gaming -joukkueen kanssa, joka on Suomen edustusjoukkue Counter-Strike: Global Offensivea -turnauksessa.
Grandell pukee kisoissa päälleen ensimmäistä kertaa urallaan Suomen pelipaidan.
– Mulle se on turnaus muiden joukossa loppupeleissä, mutta tietenkin tuntuu ihan hyvältä edustaa Suomea, kertoo Grandell IS:lle.
Havu aloittaa tänään torstaina Vuokatissa maajoukkueleirin, jossa on mukana kisajoukkueen valmentaja Otto Takala. Harjoitusleiriltä Grandell toivoo joukkueensa kanssa käytännössä vain yhtä asiaa.
– En ihan satavarma ole ohjelmasta, mutta toivon että siellä pelataan paljon. Ymmärsin, että pelaamisen lisäksi ohjelmaan kuuluu urheilua ja muuta tekemistä myös. Ihan mielenkiinnolla lähetään sinne.
Grandellin mukaan Havulla oli suunnitelmia pitää oma harjoitusleiri, sillä ennen Koreaan matkaamista joukkue kilpailee Kiinassa. Maajoukkueleirin takia erillistä leiriä ei ole kuitenkaan tarvetta pitää.
Suomen kilpapelimaajoukkue 2017.
Havu suuntaa lähes suoraan maajoukkueleiriltä Kiinaan, josta matka jatkuu Koreaan. Kiinassa joukkue pelaa 150 000 dollarin SL I-League Invitational -turnauksessa, jossa kilpailevat muun muassa tunnetut Virtus.pro- ja TyLoo -joukkueet.
– Kiinaan lähdetään ilman valmentajaa, mutta mukana on Havun oma mediapersoona ja toimitusjohtaja Lasse Salminen. Kaikkia joukkueita ei ole vielä tiedossa, mutta Virtus.pro on tällä hetkellä kovin vastus. Niillä on mennyt vähän heikommin, joten jos pelataan omaa hyvää peliämme, niin varmasti voimme voittaa heidät.
Vaikka viimeiset kolme joukkuetta ovat vielä hämärän peitossa, HAVU matkaa Kiinaan selkeän tavoitte mielessään.
– Saa nähdä, mitkä ne kolme viimeistä joukkuetta on, mutta voittoa haetaan. Kyseessä kuitenkin iso turnaus, niin olisi hemmetin hyvä saada voitto sieltä.
Kiinasta matka jatkuu suoraan Koreaan. MM-kisojen ykkösnimet ovat Suomen ohella Korean ja Ruotsin joukkueet.
– Ei tuo Ruotsin joukkue oikein mitenkään vakuuta. Korean tiimissä on Keun-chul ”solo” Kang ja muita vanhoja Counter-Strike 1.6 -pelistä tuttuja nimiä, mutta eivät ole vissiin tässä CS:GO:ssa oikein vakuuttaneet. Kaikki joukkueet on ihan voitettavissa.
– Mennään torille, ei kelpaa mikään muu kuin koko kisojen voitto, toteaa loppuun Grandell.
Grandell ja HAVU tavoittelevat Kiinasta ja Koreasta isoimpia voittojaan.