Aleksin, 20, joukkue on ylivoimaisesti Suomen paras – ”MM-kisoihin lähdetään voittamaan”

20-vuotias Aleksi Virolainen voitti HAVU-joukkueensa kanssa Tampereelta 12 000 euron potin Counter-Strike-ottelusta. Seuraavaksi edessä on reissut Saksaan ja Etelä-Koreaan.

Aleksi ”Aleksib” Virolainen pelaa Counter-Strikea Suomen ykkösjoukkueessa HAVUssa.

Kotimaisen kilpapelitoimijan FELin kolmannen Counter-Strike: Global Offensive -liigan finaalit pelattiin Tampereella, kun Also Expo -tapahtumassa kisattiin yhteensä 15 000 euron palkintopotista.

Finaalin voitti 2–1-tuloksella (10–16 de_cache, 16–10 de_overpass, 16–13 de_inferno) HAVU Gaming -joukkue, jolle mestaruus oli kuudes peräkkäinen Suomessa. Voitosta HAVU tienasi 12 000 euroa, joka on Suomen suurin Counter-Strikessa jaettu pääpalkinto.

Ilta-Sanomat sai finaalin jälkeen puhelimitse yhteyden HAVU-pelaaja Aleksi ”Aleksib” Virolaiseen, joka kertoi koko joukkueen olevan todella iloinen mestaruudesta.

– Todella hyvältä tuntuu, tietenkin myös takia että oli oman peliuran isoin palkinto samalla.

HAVU on voittanut viimeisessä kolmessa finaalissa Vitaliksen, joka kaatui tänään vasta tiukan sarjan päätteeksi. Aleksin mukaan hänen joukkueensa ei yksinkertaisesti saanut konetta käyntiin ensimmäiseen karttaan, jonka Vitalis voitti.

– Ensimmäisessä kartassa ei kukaan ollut oikein hereillä, eikä oikein ollut oikea pelifiilis. Otettiin aikalisä ajoissa, mutta ei se silti lähtenyt niin hyvin käyntiin kun oltaisiin haluttu.

– Sanoin ensimmäisen kartan päätteeksi, että tämä oli heidän kartta, seuraavaksi tulee meidän kartta ja viimeinen [inferno] on sitten meidän paras kartta. Eli ei hätää.

HAVU tienasi mestaruudesta 12 000 euroa. Lisäksi joukkue sai mestaruussormukset, jollaisia ei ole aikaisemmin jaettu Suomessa.

Toisessa kartassa, joka oli HAVUn kartta, peli luisti. HAVU johti ottelua reippaasti, mutta voitto varmistui vasta ottelun loppupuolella.

– Toinen kartta olisi voinut olla meille iso voitto, mutta pelattiin varman päälle ja ei panikoitu. Sen takia Vitalis sai pari ylimääräistä kierrosta.

Ratkaisevaksi kartaksi jäänyt de_inferno alkoi HAVUn osalta hyvin, mutta ensimmäisen osion lopulla peli kääntyi Vitalikselle.

– Vitalis luki meidän peliä hyvin ja ei osattu mukautua sen mukaan. Ensimmäinen puolisko päättyi vain 8–7, kun sen olisi pitänyt päättyä isompaan eroon.

Infernon toinen osio alkoi HAVUn osalta huonommin, kun joukkue oli pahimmillaan tappiolla 8–12. Voitto irtosi kuitenkin huiman nousun jälkeen 16–13-lukemin.

– Hävittiin pistoolikierros ja ensimmäinen osto, mutta sitten tajuttiin et nyt on pakko voittaa – se on kaikki tai ei mitään. Aloitettiin huonosti, mutta saatiin näytettyä lopulta, että oltiin parempi tiimi.

Yksi finaalin kohokohdista oli infernon ensimmäisellä osiolla nähty Aleksin 1vs2-tilanne, jossa hän päätti kiertää vastustajien selkään viritettyään pommin. Mikäli Vitalis olisi heti pommipaikalle päästyään purkanut pommin, niin ei Aleksi olisi ehtinyt estämään enää pommin purkua. Riski kuitenkin kannatti, sillä Aleksi sai tapettua pommia purkaneen pelaajan viime hetkellä ja varmistettua joukkueelleen kierroksen.

– Se oli täysin oma päätökseni. Sanoin tiimikavereille, että ”kattokaas tää” ja he eivät sitten kommentoineet mitään. Hoidin homman.

Aleksin mukaan järjestelyt Tampereella olivat erinomaiset. Erityisesti hän antaa kiitosta tehokkaista tietokoneista.

– Ei mitään ongelmia pelaajilla, kaikki toimi muutenkin. Ihan ylivoimaisesti parhaat koneet mitä on ollut Suomen pelitapahtumissa!

HAVU Gaming -joukkue on voittanut kuusi turnausta peräkkäin Suomessa.

HAVUlla on edessä elintärkeitä karsintapelejä seuraavien viikkojen aikana. Loppuvuoteen mahtuu myös ainakin kaksi ulkomaan matkaa.

– Ensi viikolla lähdetään Saksaan ilman Jere ”sergej” Saloa. Tietenkin lähdetään sinne voittamaan, mutta valmistautuminen ei tule varmaan olemaan mitenkään ihmeellistä kun pelataan siellä Taneli ”disturbed” Veikkolan kanssa. Katsotaan miten pärjätään, avaa Aleksi ensi viikon reissun lähtökohtia.

HAVUn toinen varmistettu reissu tälle vuodelle on marraskuun alussa Etelä-Koreaan, jossa pelataan IeSF:n MM-kisat. Aleksi voitti kisat viime vuonna ENCE eSportsin kokoonpanossa.

– MM-kisoihin lähdetään voittamaan. Ennen Koreaan lähtöä meillä on vielä maajoukkueleiri, johon lähdetään hiomaan peliä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?