”Kyllä he ovat olleet mulle pettymys” – Pelikonkari moittii suomalaisjoukkueita

Ilta-Sanomat keskusteli Assembly-tapahtumassa Counter-Strike-selostaja Joona Leppäsen kanssa Suomen CS-kentän nykytilanteesta. Joonan mielestä suomalaispelaajilla menee hyvin, mutta joukkueilla ei.

Joona ”natu” Leppänen pelasi Counter-Strikea yli kymmenen vuotta. Nykyisin hän selostaa työkseen.

9.8.2017 16:15

Assembly-tapahtumat kuuluvat Joona ”natu” Leppäsen vuoden kiireisimpiin viikonloppuihin.

– Torstaina tein ESM-finaaleita Yle Areenalle, perjantaina striimailin ja vedin shootoutteja sponsorimme ASUS ROGin ständillä. Lauantaina selostin ROG Masters CS-turnausta lähes koko päivän, listaa Joona Assembly-ohjelmaansa.

– Assemblyilla teen kaikkea maan ja taivaan välillä, riippuen päivästä ja milloin kuka tarvitsee mitäkin.

Joona kommentoi ammatikseen Counter-Strike-turnauksia ympäri maailmaa. Lisäksi hän on mukana eri kilpapelaamiseen liittyvissä projekteissa, kuten kotimaisessa pelijoukkueessa ENCE eSportsissa, jossa hän vastaa markkinoinnista.

Assemblyjä ennen Joona oli Puolassa selostamassa CS:n vuoden ykkösturnausta Majoria. Kuluvan vuoden aikana hän on vieraillut lisäksi muun muassa Romaniassa, Ranskassa, Tanskassa ja Kiinassa.

Parhaiten mieleen on jäänyt viimeisin reissu Puolaan, jossa hän vietti kymmenen päivää saman porukan kanssa. Suuren työtiimin ansiosta työpäivät eivät olleet perinteisiä 15–16 tuntisia vaan aikaa jäi nauttia jopa itse otteluista.

– Se oli sellainen kokemus: 15 000 ihmistä areenalla ja keskieurooppalaisen fudismatsin meininki.

– Majorit on aina oma juttunsa ja on kunnia olla osa niitä. Kuitenkin se on meidän lajin Stanley cup, olympiafinaalia, tai mihin sitä haluakaan nyt sitten verrata.

 Kateellinen Dota-faneille: ”Kyllähän se helpottaisi”

CS:n turnauskalenterin on sanottu olevan aivan liian täysi. Pahimmillaan joukkue ovat reissussa kuukauden putkeen kisaten joka viikonloppu jossain päin maailmaa.

Katsojan kannalta täysi kalenteri syö myös mielenkiintoa seurata turnauksia.

– Se on aivan liian täysi. Ei sitä itsekään pysty enää seuraamaan kaikkea. En yhtään ihmettele, että ihmiset jättää [turnauksia] katsomatta ja sitä kautta katsojaluvut kärsivät.

– Mielestäni turnauskalenteri pitäisi olla tiedossa kaikkien mielenrauhan vuoksi kaksitoista kuukautta eteenpäin. Silloin pystyisi oikeasti miettimään vuositasolla mitä tekee ja milloin.

Dota 2:n kilpapeliyhteisö sai viime viikolla ilouutisia, kun pelin suurimmat turnaukset julkistettiin aina elokuuhun 2018 asti.

– En tiedä tapahtuiko se vahingossa vai tarkoituksella, mutta olen Dota-kalenterista kateellinen. He tietävät käytännössä koko tulevan vuoden ohjelman.

Joona on kateellinen Dotan kalenterista siksi, että isoimmat joukkueet ja muut tekijät pystyvät suunnittelemaan hyvissä ajoin muun muassa lomia tai promotapahtumia.

– Kyllähän se [kalenteri] helpottaisi kaikkien elämää huomattavasti.

Suomalaisilla menee hyvin – ja huonosti

Joona pelasi Counter-Strikea ammattilaisena yli kymmenen vuotta. Pelikentät hän jätti keväällä 2015.

– On se vähän ihme ja kumma, että sen jälkeen kun allekirjoittanut lopetti, niin ei ole kauheasti pärjääviä [suomalais]joukkueita ollut. Mekään ei oltu kaukana kärkikymmeniköstä [3DMAX-joukkueella vuonna 2015].

Leppänen joutui Assemblyjen aikana muun muassa selostamaan.

Kokeneen suomalaispelaajan mielestä suomalaistiimien työmoraali ei ole kohdallaan. Esimerkkinä hän nimeää iGame-joukkueen, joka asui puolitoista vuotta samassa talossa pelaten pääosan ajasta täysipäiväisesti.

– Kyllä he ovat olleet mulle pettymys. Ovat kuitenkin asuneet pitkään yhdessä ja tehneet duunia, niin luulisi että niillä palapelin palasilla olisi saanut enemmän aikaa.

Assemblyilla iGame, joka pelaa Suomessa nimellä LGR, hävisi SM- ja PM-tittelit ykkösvastustajalleen HAVU Gamingille.

– Olen ymmärtänyt, että siellä iGamessa on vähän hankaluuksia tällä hetkellä.

HAVU voitti kaikki kolme Assemblyilla pelattua CS-turnausta. Joona nostaa joukkueesta esille kaksi tulevaisuuden toivoa.

– Meillä on HAVUssa Jere ”sergej” Salo ja Aleksi ”Aleksib” Virolainen, nuoria kavereita, joilla on selkeästi tulevaisuutta lajin ja pelin parissa.

Vaikka joukkuepuolella Suomella ei mene hyvin kansainvälisesti, niin löytyy maastamme silti lahjakkaita ja pärjääviä pelaajia.

– Jos ajatellaan viimeistä kuukautta tuloksien valossa, niin kyllähän suomalainen CS on yksilötasolla aika positiivisessa valossa. Meillä on huipputasolla paljon pelaajia ja potentiaalia on kuitenkin olemassa.

– Se on niin monien asioiden loksahtamista kohdalleen, että asiat lähtee rullaamaan joukkuetasolla.

Suomen ykköspelaajan siirrosta: ”Se on sellaista kokonaiskuvaa”

Viimeisen vuoden aikana Aleksi ”allu” Jalli, Miikka ”suNny” Kemppi ja Jesse ”zehN” Linjala ovat kaikki menestyneet joukkueidensa kanssa kansainvälisesti.

Kaikkien kolmen pelaajan joukkuekuviot ovat muuttuneet kesällä: Miikka liittyi Mousesportsiin, hänen entisen joukkuetoverinsa Jessen tulevaisuus PENTAssa on auki ja Aleksi joutui FaZessa penkille.

– Miikka meni taas urallaan eteenpäin ja alkaa kohta olemaan siellä tähtien joukossa. On jo osoittanut olevansa tier2:n [kakkostason] mestari ja pääsee nyt haastamaan ykköstiimejä tosissaan.

Vielä ei ole tiedossa kuka tulee ottamaan Miikan paikan PENTAssa, jossa Jesse pelaa tällä hetkellä. Huhujen mukaan Jessen tulevaisuus kokoonpanossa on pöydällä.

– Jessen osalta on vaikea sanoa mitä muutos tarkoittaa: Hän tuli Miikan ”siivellä” PENTAan, mutta on pelannut kuitenkin hyvin esimerkiksi Majorissa. Yksilötaidollisesti hyvä pelaaja.

Aleksin tulevaisuus on iso kysymysmerkki. Joona ei usko, että Aleksin pelitaidoilla oli vaikutusta FaZen päätökseen.

Joona Leppänen on yksi Suomen menestyneimmistä CS-ammattilaisista.

– On vaikea sanoa Ladislav ”GuardiaN” Kovácsin kaltaiselle pelaajalle ei. Se on se syy miksi hän siellä varmasti on. Olen ymmärtänyt, että toinenkin pelaaja on menossa vaihtoon.

– Se on sellaista kokonaiskuvaa. Väitän, että Aleksi itsessään ei ole syy, vaan seuraus siinä muutoksessa. Kovács on ollut vapaana ja he [FaZe] ovat halunneet hänet, eivätkä tahdo kahta täysipäiväistä AWP-pelaajaa joukkueeseen.

Joona uskoo, että Aleksi nähdään vielä isoimmilla areenoilla, mahdollisesti jo hyvin pian.

– Pieni takapakki toki, mutta ura on edelleen ihan kesken. En epäile yhtään, etteikö hän tulisi olemaan lähitulevaisuudessa jossain hyvin kilpailukykyisessä joukkueessa.

Aleksi ”allu” Jalli penkitettiin maailman kolmanneksi parhaasta joukkueesta FaZesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?