”Spekuloitu seksielämäni oli liikaa” – Oulun pelitapahtuma keskellä somekatastrofia

Kesäkuun alussa Oulussa järjestettävä Vectorama-tapahtuma on ollut viimeisen vuorokauden aikana otsikoissa, kun yksi tapahtuman pelituomareista on saanut potkut virastaan erikoisin perustein.

Suomalaista kilpapeliyhteisöä ravistelee jälleen tuomarikohu.

Suomen kilpapeliyhteisössä vaikuttava Suomen elektronisen urheilun liiton hallituksen jäsen, Saints -pelijoukkueen manageri, LanTrek-tapahtuman luottojäsen sekä tuomarina myös työskentelevän Miisa Nuorgamin oli tarkoitus matkata kesäkuun alussa Ouluun.

Nuorgamin piti tuomaroida Counter-Strike: Global Offensive -turnausta kesäkuun alussa järjestettävässä Vectorama-tapahtumassa, jossa järjestetään kilpapelaamisen SM-kisojen neljän pelin ensimmäinen osakilpailu.

Sunnuntai-iltana Nuorgam twiittasi, että hän ei tule sittenkään tuomaroimaan Oulussa. Nuorgamin mukaan syynä oli hänen seksielämällään spekulointi sosiaalisessa mediassa.

Ilmeisesti mun spekuloitu seksielämäni oli liikaa @VectoramaLAN enkä saavukaan paikalle. Kyntäkäähän hyvin! ❤ #esportsfi #sellasta— Miisa Nuorgam (@TheNaiades) May 14, 2017

Jos twiitti ei näy yllä, katso se täältä.

Nuorgam avasi maanantain aikana lisää tapahtunutta Twitterissä. Hänen mukaansa järjestävä taho oli tutkinut hänen "henkilökohtaisten suhteidensa laatua ja mahdollista sopimattomuutta", joiden pohjalta hänet siirrettiin syrjään CS-turnauksen tuomaritiimistä.

Mistä koko kohussa on sitten kysymys?

Vectoraman päätuomari Markus Koskivirta oli kysynyt Nuorgamilta, onko hänellä yhteyksiä turnauksissa kisaaviin joukkueisiin tai pelaajiin. Nuorgam kertoi henkilökohtaisista yhteyksistään HAVU Gaming -joukkueeseen.

Tämän myötä Koskivirta ja Nuorgam sopivat, että Nuorgam ei tuomaroi tai käsittele joukkueeseen liittyviä otteluita tai tapauksia.

Vain hetkeä myöhemmin Nuorgam sai kuitenkin tiedon, ettei hänen palveluitaan tarvita sittenkään tapahtuman CS-turnauksessa. Perusteluiksi hänelle kerrottiin parisuhde pelaajaan, mikä aiheuttaa eturistiriidan tuomaroinnissa.

– Päätöksen teon hetkellä kukaan ei ollut kysynyt minulta missään vaiheessa, onko mitään seurustelusuhdetta, millainen suhde on kyseessä tai keneen tämä suhde on, kertoo Nuorgam Ilta-Sanomille tapahtumien kulkua.

Ilta-Sanomille Nuorgam myöntää seurustelevansa HAVU Gaming -pelaaja Jesse ”KHRN” Grandellin kanssa.

– En tiedä aikaisempaa tapausta, jossa ketään olisi minkäänlaisten henkilökohtaisten suhteiden takia jäävätty kokonaan pois turnauksesta, jatkaa Nuorgam.

Miisa Nuorgamin mielestä Vectorama olisi voinut hoitaa asiat paremmin.

Vectoraman lausunto koskien tilannetta saatiin maanantai-iltana hieman ennen kello kuutta.

– Aikaisemmista esteellisyyskysymyksistä on syntynyt turnausten jälkeen valituksia. Tästä johtuen on päädytty ratkaisuun, jossa mahdollisiin esteellisyyksiin suhtaudutaan entistä vakavammin. Tarkoitus ei ole syrjiä ketään, vaan tarjota mahdollisimman tasapuolinen ja neutraali toimikenttä kaikille joukkueille. Kyseessä on tapahtumalle ensimmäinen eSM-kilpailu, joten pyrimme luonnollisesti hoitamaan asiat erityisen huolellisesti, kirjoitetaan Vectoraman sivuilla.

Sana sanaa vastaan – osapuolilla eri näkemykset tapahtuneesta

Nuorgam kertoo hyväksyvänsä järjestäjien ratkaisun siirtää hänet sivuun turnauksesta, sillä järjestäjillä on oikeus valita, ketkä toimivat tuomareina. Sen sijaan hän ei hyväksy tapaa, jolla tilanne hoidettiin.

Nuorgamin mukaan häneltä ei olla kysytty missään vaiheessa, pitävätkö eri väitteet paikkaansa. Hänen mukaansa päätökset tehtiin hänen selkänsä takana ilman keskusteluita.

Nuorgamin henkilökohtaiset asiat nosti Vectoraman tietoisuuteen Petri Hämälä, joka tunnetaan parhaiten ENCE eSports -organisaation toimitusjohtajana. Hän vastaa myös Vectoramoilla pelattavien eSM-turnausten järjestämisestä.

Hämälä edustaa eSM-turnauksien järjestelyissä liigalisenssin saanutta Assemblya, joka järjestää Suomen suurimmat verkkopelitapahtumat Helsingissä kahdesti vuodessa. Liigalisenssin on Assemblyille myöntänyt SEUL ry, jonka hallituksessa Nuorgam istuu.

– Oma jääviyteni kaksoisroolista täytyy jättää muiden arvioitavaksi ja se oli Suomen elektronisen urheilun liiton (SEUL ry) tiedossa myös eSM-lisenssiä myönnettäessä, kommentoi Hämälä.

– En itse näe ristiriitaa tehtävien hoidossa. Projektipäällikkönä tehtäviini kuuluu toteutussuunnittelu sekä hallinnointi, eikä päätösvaltaa ole turnauksen käytännönjärjestelyihin, vaan turnauksista vastaavat SEUL ry:n kouluttamat päätuomarit.

Petri Hämälä on yksi ESM-kisojen järjestäjistä. Lisäksi hän toimii ENCE eSports -organisaation toimitusjohtajana.

Nuorgamin mukaan Hämälä oli soittanut Vectoraman pääjärjestäjälle Jussi Korpimäelle keskustellakseen Nuorgamin henkilökohtaisista suhteista erääseen joukkueeseen. Pian tämän jälkeen Nuorgam sai tietää, että hänet on jäävätty koko CS-turnauksen tuomaroinnista.

– Jos on jotain henkilökohtaisia suhteita, eli jos vaikka pelaamassa on oma veli tai joukkue, niin sitten vain jäävätään niistä otteluista. Se on se yleinen käytäntö, selittää Nuorgam.

Vectoraman pääjärjestäjä Korpimäki kertoo Ilta-Sanomille, että Nuorgam jätettiin pois CS:GO-turnauksen tuomaritiimistä eturistiriidan vuoksi.

– Itse en kannata sitä ajatusta, että meillä on turnauksessa tuomari, jolla on henkilökohtaisia suhteita kilpailijoihin. Saatiin varmistus, että hänellä [Nuorgamilla] on läheinen suhde erääseen pelaajaan, joten katsottiin olevan turvallisempaa jäävätä koko tuomari turnauksesta.

Lopullisen päätöksen Nuorgamin jääväämisestä turnauksen ulkopuolelle tekivät yhdessä Hämälä ja Korpimäki.

– Tulimme yhteistuumin siihen lopputulokseen, että emme halua riskeerata keväisen LanTrekin kaltaista jälkipuintia tuomareiden jääviyskysymyksistä.

LanTrek oli alkuvuoden aikana otsikoissa kahteen otteeseen. Ensin tuomarityöskentely karsintojen aikana aiheutti kohua, jota seurasivat vielä tapahtuman erikoiset järjestelyt pudotuspelien osalta.

Nuorgam ei pitänyt LanTrekin tammikuista jääviyskohua aiheellisena.

– Lantrek-kohukin oli täysin Twitterin aikaansaama, kun mitään väärää ei ole tapahtunut missään kohtaa. Kaikki tapahtui ihan by the books, sanoi Nuorgam maanantaina eurheilu.comille.

Vectorama tarjosi Nuorgamille erikoisen selkkauksen johdosta tuomarin paikkaa Overwatch-turnauksesta. Korpimäki kertoo, että Nuorgam kuitenkin kieltäytyi tästä pestistä.

– En ottanut sitä vastaan ihan vaan sen takia, että OW on niin vieras peli, etten uskonut olevani hyödyllinen siinä turnauksessa. Itse tapahtumaa vastaan ei minulla kuitenkaan ole mitään, kommentoi Nuorgam IS:lle.

Tänään Nuorgam on ottanut Twitterissä puheeksi maanantain keskustelut kokonaisuutena. Pitkässä viestissään Nuorgam kirjoittaa muun muassa, että viimeisen 15 vuoden aikana saunailloissa rakennetut perusteet on aika hylätä.

Raivo repesi somessa

Maanantaiaamupäivällä Twitterissä alkoi #esportsfi-hashtagin alla vilkas keskustelu liittyen Nuorgamin tapaukseen, joka kesti koko päivän.

Keskusteluun ovat osallistuneet Suomen kilpapeliyhteisöstä tutut henkilöt, kuten entinen CS-ammattilainen Tomi ”lurppis” Kovanen ja SEULin entinen puheenjohtaja Teemu ”wabbit” Hiilinen.

Myös Veikkauksen tuotekehityksen asiantuntija Jani Karjalainen ja Imagen blogaaja Vesa Linja-Aho ovat noteeranneet kohun.

Vol. 2: Jos #esportsfi haluaa tulla niin isoksi, kuin se haluaa, niin sen pitää alkaa käyttäytyä kuin aikuiset.— Jani Karjalainen (@karjalainenjani) May 15, 2017

Jos twiitti ei näy yllä, katso se täältä.

E-urheilu on todella ihan oikeaa urheilua — ainakin toksista setäkulttuuria on yhtä paljon kuin perinteisessä urheilussakin.— Vesa Linja-aho (@linjaaho) May 15, 2017

Jos twiitti ei näy yllä, katso se täältä.

Ilmainen pro tip #esportsfi-jengille: kannattaa ehkä olla kiinnostuneita siitä, miltä teidän harrastus/ammatti/yhteisö näyttää ulospäin. https://t.co/Jhtf7C4ZnB— Mikko Meriläinen (@MVMerilainen) May 15, 2017

Jos twiitti ei näy yllä, katso se täältä.

Hyvin te vedätte #esportsfi, en tiennyt skenestä juuri mitään ja nyt ei taatusti kiinnosta ottaa selvää.— Jani Turku (@JaniTurku) May 15, 2017

Jos twiitti ei näy yllä, katso se täältä.

Toivottavasti muut turnausjärkkärit osaa ottaa tän varotuksena -- teet oikeen päätöksen @TheNaiades vastaan, ja saat silti paskat niskaan.— lurppis (@lurppis_) May 15, 2017

Jos twiitti ei näy yllä, katso se täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?